Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko siinä jotain moraalitonta, jos vapaaehtoisesti jättäytyy suureksi osaksi aikuisikäänsä työttömäksi, elää näin ollen pääasiassa tulonsiirroilla työelämän… 773 Mielenkiintoinen kysymys, johon on moraalin piiriin kuuluvien asioiden tapaan mahdotonta vastata lyhyesti tai yksinkertaisesti. On selvää, että jättäytymällä tahallaan suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkojen varaan ihminen rasittaa yhteistä taloutta tuomatta siihen minkäänlaista omaa panosta. Tällaista tahallista rasituksen siirtoa voidaan moraalisinkin perustein arvostella ja moittia. Toisaalta on totta, että Suomessa on melko korkeat työttömyysluvut, eivätkä kaikki työhaluiset saa ainakaan sellaista työtä, jota haluaisivat (tässä lienee turhaa pohtia sitä, täytyisikö ihmisen ottaa vastaan mitä tahansa työtä). Ainakin teoriassa vapaaehtoisesti työmarkkinoilta pois jättäytyvä keventää työllistämispyrkimyksiä, jotka myös automaation...
Löytyisiköhän Juska nimelle alkuperää? Onko Juska sanalla mitään merkitystä? 2669 Juska (samoin kuin Jusa, Jussa ja Jusse) on kutsumamuoto nimestä Johannes. Johannes puolestaan on hepreaa ja merkitsee "Jumala on armollinen".
Olen kiinnostunut uusimmasta latinalaisamerikkalaisesta kirjallisuudesta. Seurasin sitä aikanaan, mutta nyt olen pudonnut kärryiltä. Mitä mielenkiintoista… 1232 Joensuun seutukirjaston sivuilta löytyy kattava luettelo suomennetusta Latinalaisen Amerikan kaunokirjallisuudesta. Siitä löytyvät sekä vanhat että uudet tuttavuudet. Osoite on http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-kirjasto/kokoelmatjatiedonha….
Olisiko pääkaupunkiseudun kirjastopalvelu Helmettiin mahdollista kehittää sellainen mahdollisuus, että sakot saisi maksettua netissä? Aina ei ehdi kirjastoon… 884 Kirjastomaksujen verkkomaksamismahdollisuutta toivotaan runsaasti. Kirjastojärjestelmässämme on olemassa ohjelmisto, joka mahdollistaa verkkomaksut. Ominaisuuden käyttöönottaminen edellyttää kuitenkin ohjelmistokehitystä, jotta se saadaan toimimaan suomalaisten verkkopankkien kautta (valmis "palikka" tarjoaa ainoastaan luottokorttimaksumahdollisuuden). Verkkomaksujen mahdollistaminen nähdään HelMet-kirjastoissa tärkeänä kehityskohteena. Aikataulua uudistukselle ei ole vielä tiedossa.
Mitä kaikkia Georgia Nicolson- kirjoja Malmin kirjastossa on? Koska niitä tulee lisää? 1501 Malmilla on seuraavat Louise Rennisonin kirjoittamat Georgia Nicolsonin Salatut elämät sarjaan kuuluvat kirjat: Kissanpäiviä ja jumalaisia jätkiä, Minihameita ja miesmagneetteja sekä Poptähtiä ja puskuripulmia. Keväällä 2003 tulee sarjan 4. osa nimeltä Rimakauhua ja ranskalaisia.
Mihin voisi antaa vanhoja kirjoja ? Luin tätä asiaa koskevan artikkelin lehdessä (HS) mutta en löydä sitä enään. 2271 Kirjastot ottavat lahjoituksia vastaan, mikäli kyseisillä teoksilla on kirjaston kannalta käyttöä. Helsingin Sanomissa 9.5.09 kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaara kirjoittaa: "Kirjastot ottavat vastaan lahjoituksia sellaisista aineistoista, joita niiden kokoelmista puuttuu tai joissa niteitä on liian vähän kysyntään nähden. Yleensä tällaisia ovat melko uudet kirjat. Varausjonot ovat merkki siitä, että aineistoa on liian vähän. --- Parhaiten kirjaston aineistotarpeen voi tarkistaa oman lähikirjaston henkilökunnalta. --- kovin laajamittaista lahjoituskampanjaa eivät kirjastot pysty hoitamaan, sillä (---) aineiston saattaminen lainauskuntoon vie työvoimaa, jolla silläkin on hintansa." Lisäksi Pasilan kirjastossa toimiva...
Etsin kirjaa ja se sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Kirja on vakoilu-, seikkailu ja rakkausromaani. Ratkaisun tuo kudin - päähenkilö keksii että… 1716 Laitoin kysymyksen Suomen kirjastojen väliselle postituslistalle, ja kollegoilta tuli joitakin ehdotuksia. Ehdotuksina annettiin Agatha Christien ”He tulivat Bagdadiin”, joka sijoittuu tosin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja jo 1800-luvulla ilmestynyt Charles Dickensin ”Kaksi kaupunkia”, joka kyllä ajan puolesta menee kovin pitkälle. Saattaisiko kyse olla jommastakummasta? Hiukan samanlaisia ovat Alistair MacLeanin ”Pako yli Jaavanmeren”, jossa mikrofilmi on lankavyyhdissä, ja 1940-luvulle ennen Intian itsenäistymistä sijoittuva M. M. Kayen ”Kuolema Kashmirissa”, jossa kooditiedosto on kätketty helmistä tehtyyn oviverhoon.
Hyvä ystävämme haluaisi tekstin ja nuotit vanhaan kuplettiin, joka on nimeltään "On Helsingissä yks´hullu puol´". Sain Vihjeen, että kirjastoissa olisi… 1942 Kyseessä lienee Yö Kaivopuistossa-niminen kupletti,joka alkaa sanoilla On Helsingissä yks´ huono puol'. Tämän kansansävelmän on sanoittanut Ahti H.Einola ja teksti ja nuotit löytyvät teoksesta Jauhiainen, Lauri: Kuplettimestarit ja mestarikupletit(ISBN 951-757-129-1). Julkaisu löytyyy lähes kaikista Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä.
Mistä löytyvät seuraavan Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -teoksessa esiintyvän laulun sanat kokonaisuudessaan ja mikä on kappaleen nimi?: "Työ suomen… 1127 Kysymäsi laulun nimi on Kansalaismarssi, jonka on säveltänyt Aatto A. Lumme ja sanat ovat Severi Nuormaan. Siteeraamasi sanat ovat laulun ensimmäinen säkeistö. Laulussa on vielä kaksi muuta säkeistöä. Nuotit ja sanat lauluun löytyvät ainakin kirjoista: Siukonen, Wilho: Nuorten laulukirja... Musiikki ja me 7-9 : oppilaan kirja
Olisin vain tiedustellut, onko Kontulan kirjastossa mahdollista käyttää kopiokonetta? 695 On mahdollista. Kontulan kirjastossa on värikopiokone. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kontulan_kirjasto/Palv…
Mikä on Annika Thorin ensimmäinen Nuorille suunnattu romaani 821 Annika Thorin ensimmäinen nuorille suunnattu teos ja samalla esikoisromaani on nimeltään Saari meren keskellä, joka ilmestyi ruotsiksi 1996. Teos on ensimmäinen osa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvasta pakolaissisaruksista kertovasta sarjasta. Sarjan muut suomennetut osat ovat Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä. Sarjan viimeinen osa Öppet hav on kääntämättä. Lisäksi Thorilta on suomennettu kiusaamisesta kertova romaani Totuus vai tehtävä.
Miten löydän hoitotyön perehdytyksestä materiaalia? 3014 Seuraavia kirjoja aiheesta on saatavana suomeksi Porvoon kaupunginkirjastosta: - Potilaskeskeinen hoitotyö (1994) - Työnohjaus : toiminnan laadunhallinnan varmistaja (2001) (käsittelee mm. terveydenhuoltoa) Kaukolainana muualta: - Våg, Aila. Hoitotyön henkilöstön perehdyttäminen (1994) - Hakala, Tuula. Ihminen isolla I:llä (1995) - Perehdyttäminen osana hoitotyön henkilöstön kehittämistä (1992) - Ala-Fossi, Mari. Sijaisuus ja sijaisen työhön perehdyttäminen sairaanhoitajien näkökulmasta (2003) - Haataja, Mikko. Perehdyttäminen Keski-Suomen keskussairaalan leikkausyksikössä uusien sairaanhoitajien kokemana (2002) - Alanne, Helena. Sairaanhoitajien näkemyksiä hyvästä perehdyttämisestä ja sen merkityksestä (1992) - Perehdyttäminen ja...
Ekaluokkalainen poikani lukee itse helppolukuisia kirjoja, mutta luen myös iltasadun hänelle. Mitä kirjaa tai sarjaa voisitte suositella meille, kun emme halua… 2607 Tässä muutamia esimerkkisarjoja: Karo Hämäläinen: Samuli-sarja, Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto-sarja, Tapani Baggen Urho-sarja, Tuula Kallioniemen Reuhurinne-sarja, Anders Jacobsson: Lasse-sarja, Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä-sarja, Moni Nilsson-Brännström: Tsatsiki-sarja, Astrid Lindgren: Melukylä-sarja, Marit Nicolaysen: Väinö ja rotta-sarja, Eppu Nuotio: Villilä-sarja, Jalka & Lamppu-sarja, Riika Jäntti: Vaahteratuvan väki-sarja, Pirkko-Liisa Perttula: Kummitusperhe Kammoset-sarja, Jyrki Kiiskinen: Jänis ja Vanki-sarja. Lisää ehdotuksia esim. sivustoilta: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/lastensivut/osaan_lukea/ http://db3.oph.fi/netlibris/tapiiri_kt.asp http://kurikka.fi/koulut/kirjasto/kirjavinkkeja/helppolista.htm
Miten painoindexi lasketaan? 1748 Painoindeksi lasketaan jakamalla oma paino sillä luvulla, mikä saadaan kertomalla oma pituus omalla pituudella. Esimerkiksi, jos pituus on 1,7 m ja paino 78 kiloa, lasketaan seuraavasti: 78 jaettuna 1,7 X 1,7:llä (2,89:llä). Painoindeksiksi tulee tässä esimerkissä 27.
Olen kysynyt ennenkin samantapaisesta, mutta minulla on uusi kysymys. Pidän Mary-Kate ja Ashley Olsenin elokuvista, mutta en oikein saa niitä mistään… 789 HelMet -kirjastoissa löytyy Loma Bahamalla, oletko nähnyt jo sen? Toisissa kirjastoissa näkyy löytyvän ainakin seuraavia: KUIN KAKSI MARJAA : 3 : PERHEISTÄ PARHAIN 2006 dvd-levy Lahti+muut Lastu-kirjastot KUIN KAKSI MARJAA : OSA 4 : HENGAILUA 2006 dvd-levy Lahti+muut Lastu-kirjastot Mikkeli:Savotta-kirjastot Lappeenranta LONDON CATS: 2003 dvd-levy Lahti+muut Lastu-kirjastot Kouvola:Kyyti-kirjastot. KUIN KAKSI MARJAA : OSA 3 : PERHEISTÄ PARHAIN 2006 dvd-levy Mikkeli:Savotta-kirjastot Lappeenranta KUIN KAKSI MARJAA. [VIDEOTALLENNE] 4, HENGAILUA 2006 DVD Kokkola:Anders-kirjastot LONDON CATS [VIDEOTALLENNE] DVD Kokkola:Anders-kirjastot HOLIDAY IN THE SUN. Voit jättää muualla olevista elokuvista kaukolainapyynnön käydessäsi...
Etsin kirjastositaatteja. Haluaisin niitä suht paljon alkuperineen kaikkineen. Olispa kiva, jos löytyisi. 1839 Tässä joitakin viitteitä + sitaatti tai lyhyt esitys sitaatin sisällöstä. Osoitteessa http://fi.wikiquote.org/wiki/Etusivu on suomenkielinen sitaattiwikipedia. Huotari Anna-Leena ja Maija Lehto (toim.):Johtamishaasteena muutos, s. 94 - kirjaston asema ubiikkiyhteiskunnassa Leena Krohn: Kirjallisuuden uusjaosta, sivu 29 teoksessa Hypén Tarja-Liisa: Kirjan matka tekijöiltä lukijoille, 2007 - verkkokirjasto ei korvaa fyysistä kirjastoa Raili Kaupin esitelmä "Mitä on kirjasto" (1952) on julkaistu osoitteessa http://xmacex.wordpress.com/category/sitaatteja/ Hän lausuu esim.: "Kirjastosta ihminen löytää sen, mitä filosofit ja tiedemiehet ovat hänen omista kysymyksistään ajatelleet, löytää sen elämän, joka säilyy maailmankirjallisuuden kuvaamana...
Ensimmäinen suomenkielisen Lizzie McGuire-kirjan nimi on Voi ei äiti! Onko tämä kirjasarja suomennettu aivan ensimmäisestä kirjasta lähtien? 1420 Lizzie McGuire -kirjoja on kahta sarjaa, joista toisen ensimmäinen kirja mainitsemasi Voi ei, äiti! on. Tässä sarjassa on Lizzie McGuire -tv-sarjaan perustuvia kertomuksia. Toisessa sarjassa Lizzie ratkoo arvoituksia ja mysteereitä. Sen sarjan ensimmäinen kirja on Yksityisetsivä McGuire. Näiden sarjojen lisäksi on julkaistu vielä eri aiheita käsitteleviä Lizzie-kirjoja, jotka eivät siis ole kertomuksia vaan ns. tietokirjoja. Niistä on suomennettu ainakin Testejä, testejä, testejä!
Löytyykö mahdollisesti Unkarin ruokakulttuurista tietoa? 1127 Seuraavista keittokirjoista ja ruokakulttuuriin liittyvistä kirjoista voisi olla apua: Makuja Unkarista/toim. tuija Lindqvist (1997), Masterpieces by master chefs (1993), Miklosi: The All colour hungarian Cookbook - 100 recipes (1991), Grimlund : Herkutellen maapallon ympäri (1986), Peltola: Ruokamatka vieraille maille (1981) ja Salamaa: Gulassista haaremin herkkuun. Kirjojen saatavuustietoja voit kysellä pääkaupunkiseudun kirjastoista tai katsomalla Plussa-hausta osoitteessa: http://www.libplussa.fi/
Onko kirjastolla saatavilla kuvitettuja, selkokielisiä kirjoja kehitysvammaisille nuorille (ei lasten satukirjoja)? 1501 Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa on nuorille tarkoitettuja selkokirjoja, joista osa on kuvitettuja. Helmet-aineistotietokannasta (www.helmet.fi) saat luettelon selkokirjoista kirjoittamalla aihehakuun sanan selkokirjat. Kaikki kirjat eivät kuitenkaan ole kuvitettuja. Kuvitettuja, nuorille käyviä selkokirjoja ovat esim. seuraavat kirjat: -Carpelan, Rannekello -Kallioniemi, Simpsakka ihminen ja muut -Tikkanen, Toiveiden puu -Boucht, Maa keinuu -Spyri, Pikku Heidi (selkokielinen painos) -Parkko, Ovessa lukee Parkko - Salminen -Puranen, Sakke ja Anitta -Rajala, Hyvä Suomi: Suomen itsenäisyyden ajan historia selkokielellä -Laulajainen, Virtaset viettävät juhlaa (kirja juhlapäivistä) -Ahola, Seksistä selkeästi nuorille ja aikuisille -...
Onko Annika Thorin kirjoittamalle kirjalle Totuus vai tehtävä tullut jatko-osaa tai onko tulossa? 1225 Totuus vai tehtävä -kirjalle ei ole tiettävästi tulossa jatkoa. Annika Thorin muita suomennettuja nuortenkirjoja ovat: Saari meren keskellä, Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä. Nämä toisen maailmansodan aikaan sijoittuvat historialliset romaanit kertovat sodan vuoksi Itävallasta Ruotsiin muuttavista kahdesta juutalaissisaruksesta.