Kolmessa ensimmäisessä teoksessa kerrotaan sekä Mika Waltarista että Sinuhe egyptiläisestä. Loput ovat Mika Waltarin muistelmia tai elämäkertoja hänestä. Kaikki ovat saatavissa Kymenlaakson kirjastoista.
Taltuta klassikko! / Maria Laakso ; kuvittanut Johanna Rojola.
Mika Waltari, valloittaja / Haavikko, Ritva.
Kirjailijan ääni / Waltari, Mika.
Kirjailijan muistelmia / Waltari Mika.
Mika Waltari: muukalainen maailmassa / Lindstedt Risto ; Vahtokari Reijo.
Mika Waltari: mielikuvituksen jättiläinen / Haavikki, Ritva.
Unohdettu Waltari / Nummelin, Juri.
Kiinan kansanperinteessä on ollut ainakin Xihe-niminen jumalatar, jota pidettiin valon jumalattarena. Xihe oli itäisen taivaan jumala Di Junin toinen vaimo ja kymmenen auringon äiti.
Vanhan kiinalaisen ajanlaskun mukaan viikko kesti kymmenen päivää, joina jokaisena yksi auringon jumalattaren lapsista ilmestyi taivaalle äitinsä valotaakkaa kantamaan, kunnes, edelleen hyvin vanhan mytologian mukaan, eräänä päivänä (noin 2100 eaa) kaikki kymmenen aurinkoa olisivat taivaalla samaan aikaan. Tällöin Maan oli määrä palaa.
Kiinalainen muinaisusko oli polyteistinen, eli yksittäisiä jumalia ei palvottu niinkään kuin kaikkeutta, jonka eri puolia eri jumaluudet edustivat. Toki joillekin yksittäisille jumalille ja jumalattarille oli alttareita...
Betti Alverin tuotantoa on suomennettu jonkin verran, mutta valitettavasti Elu on alles uus -runoa ei ole suomennettu
http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/
https://finna.fi/
https://laura.uniarts.fi/
https://www.nlib.ee/en
Kysyin asiaa ChatGPT:ltä. Tekoäly arveli, että kysymyksessä saattaa olla Puppi-suklaavanukas. Puppi-vanukaspurkin kannessa oli kruunupäinen poika, joka oli brändin tunnus. Tekoälyn mukaan kysymyksessä oli Valion tuote.Kuulostaako tämä oikealta? Vanhoja mainoksia on koottu esim. Vintagemainoksia.fi-sivustolle, myös Facebookista löytyy erilaisia ryhmiä, joita voit hyödyntää.
Kyllä löytyy, esimerkiksi kirja Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960-1975 (Alfamer, 2009).https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1891356Tässä haussa on käytetty hakusanoina Honda, Yamaha, Suzuki, Kawasaki ja moottoripyörät: Helmet-haku
Beate Maly on kirjoittanut oman nimensä lisäksi pseudonyymeillä Lina Jansen ja Laura Baldini. Suomennettuja teoksia on ainoastaan nimellä Laura Baldini. Tähän mennessä julkaistut teokset ovat: Uuden ajan opettaja ja Unelma kauneudesta.LähteetBeate Maly: Autorin (kirjailijan omat verkkosivut) https://www.beatemaly.com/Beate Maly: Auslandslizenzen (käännetyt teokset) https://www.beatemaly.com/kopie-von-historische-romane-laura-baBazar: Laura Baldini https://www.bazarkustannus.fi/tekija/laura-baldini/
Tässä palvelussa kirjailijasta on kysytty aiemminkin.
Saat aiemmista Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastauksista erilaisia, lähinnä kirjailijan kirjoihin liittyviä lähteitä. Ota osoite www.kirjastot.fi (Etusivu > Tiedonhaku > Kysy kirjastonhoitajalta > Arkisto). Laita asiasanaksi kirjailijan nimi. Itämeren maiden kirjailijakokous Littera Baltican kotisivuilta löytyy kirjailijan vuoden 2002 kokouksessa pitämä esitelmä englanniksi. Siinä hän käsittelee henkilöhahmojensa ongelmia
(http://www.litterabaltica.net/2002/vallik_aidi.shtml).
Internetistä on saatavissa Vallikin englanninkielinen haastattelu (http://www.einst.ee/literary/spring2004/18_08.htm) ja kriitikko Suvi Aholan artikkeli Vallikin teosten merkityksestä(http://www2.hs...
Kyseisen kappaleen sanoja ei näyttäisi ilmestyneen missään painettuna. Viola-tietokannan mukaan kappaleen käsikirjoituskopioita säilytetään Suomen Jazz & Pop Arkistossa, joten siellä kappaleen sanoihin on mahdollista päästä tutustumaan. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.jazzpoparkisto.net/yhteystiedot.php, ja sinne kannattaa ottaa yhteyttä etukäteen ja varmistaa, että nuotit saa tutkittavakseen siellä käydessään.
Kappaleen ainoa levytys on ilmeisesti Henry Theelin lp-levyllä ”Oloneuvos” (1978). Se on mahdollista saada kaukolainaan Helsingistä. Juuri muualla sitä ei taida olla. Kaukotilauksen mahdollisuudesta voi kysyä omasta kirjastosta. Ellan ja Aleksin levyllä ”Talventörröttäjät” on samanniminen kappale, mutta se ei...
Voit katsella kasetteja Plussa-aineistotietokannasta (http://www.libplussa.fi/). Liikunta- ja jumppakasetit löytyvät luokasta 792. Valitse "tarkennettu haku", kohtaan "asiasana tai luokka" laita 792 ja "tarkenna tarvittaessa kohdasta" valitse "näytä vain kasetteja". Haussa ei voi eritellä naisten jumppaa, koska asiasanoitukset puuttuvat osasta äänitteitä. Selaamalla viitteitä voit kuitenkin nimien perusteella nähdä jo paljon.
Libby-sovellutus ei tosiaan kerro laina-aikaa ennen kuin aloitat teoksen lainauksen.
Silloin kirja kertoo laina-aikansa tai mahdollisen jonotusajan (jos se on lainassa toisella)
Hieman hankalaa,. Sivuilla voi kuitenkin peruuttaa takaisinpäin ja jättää teoksen lainaamatta/varaamatta.
Helmetin e-äänikirjojen lainaaika vaihtelee 1-14 vuorokauden välillä eli voit itse päättää Helmet-sivulla, lainaatko kirjan päiväksi vaiko kahdeksi viikoksi.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Kirjat_ja_aanikirjat/Kirjaudu_ekirja_ja_aanikirjapalveluihin(25239)
Kyseessä on ruotsalainen kirjailija Elsa Carlsson. Hän on ilmeisesti eri henkilö kuin hänen täyskaimansa, joka oli tunnettu näyttelijä. Kirjailijasta löytyy hiukan tietoja osoitteesta https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Auf3852939-850e-44a8-8d3e-06a99d761946. Häneltä on myös suomennettu muutama teos.
Kiitos myös mukavasta kirjastomuistosta!
Arabian signeerauksia löytyy antiikkiliikkeiden sivuilta, esim. Wanha Elias ja Signaturer-sivustosta.
Kupittaan saven signeerauksia löytyy ruotsalaisesta Signaturer-sivustosta.
En löytänyt signeerausta KR listoista, mutta Arabialla olisi Kristina Riska ja Kristiina Roos, joiden alkukirjaimet olisivat nuo.
Englantilaiselta posliinisivustolta voi tutkia laajemman alueen keramiikkaa.
Lisäapua voisi kysyä Arabialta tai Hagelstamilta.
Kysymyksesi koskenee Vilho Lampea. Hänestä on kolme teosta, jotka ovat lainattavia täällä Oulun kaupunginkirjastossa.
-Aalto, Eeli: Vilho Lampi, lakeuden maalari, esittelyä ja taustaa. Hämeenlinna : Karisto, 1967.
-Lampi, Vilho: Vilho Lampi : 11.6.-7.8.1988 ; artikkelit Pertti Pulkkinen, Antero Kare. Taidekeskus Pyrri, 1988.
-Lampi, Vilho: Vilho Lampi 1898-1936, toimitus Marja Junttila ; valokuvat Ilkka Soini...et al. Oulu : Pohjoinen, 1998. Tästä kirjasta tietoa myös netissä
http://personal.inet.fi/taide/heikki.kastemaa.kulttuurinavigaattori/lam… .
Aineistotietokantamme on myös Internetissä http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/index.html .
Mikäli haluat teoksen tai teokset meiltä kaukolainaksi pitäisi kaukolainapyynnön tulla Boråsin...
Voisikohan etsimänne teos olla seuraava:
TEKIJÄ: MARMO, Vladi
NIMEKE: Geology of the Nokia region, Southwest Finland / Vladi Marmo
JULKAISUKIELI: englanti
JULKAISUTIEDOT: Helsinki : Geologinen tutkimuslaitos, 1957
ULKOASU: 38, [8] s. : kuv., kartt. ; 25 cm
SARJA/ISSN: Bulletin de la Commission géologique de Finlande, ISSN 0365-9283 ; Tome 29, 176
nid.)
HUOMAUTUKSET: With 16 figures, 1 table
Tämä teos löytyy Tampereen kaupunginkirjaston pääkirjasto Metsossa olevasta Pirkanmaa-kokoelmasta.
Teoksessa ei ole aakkosellista hakemistoa, joten siitä ei voi hakea suoraan Naulonvuoresta tietoa, vaan teos on tältä osin selattava läpi.
Tässä samassa sarjassa on myös muita Pirkanmaan aluetta koskevia geologisia selvityksiä. Nekin ovat...
Googlellakin löytyy:lLaita tarkennettuun hakuun hakusanoiksi philips ja artikel sekä valitse kieleksi hollanti. Suosittelen kuitenkin siirtymistä kirjastoon ja kokeilemaan siellä tuhtia lehtitietokantaa PressDisplay. Tein haun siellä seuraavin kriteerein: philips, hollannin kieli (Dutch) ilman aikarajoitteita ja lehtiartikkeleita löytyi 2247 kpl.
Tässä tietoa tietokannasta:
http://www.lib.hel.fi/Page/f5dc7862-aba8-4f8b-84f4-16b13a316f98.aspx
Internetistä löytyvän suomenkielisen Raamatun sanahakuohjelman mukaan tuollaista lausetta ei Uudesta testamentista löytyisi. Lähimpänä sisällöllisesti taitavat olla seuraavat jakeet:
Matt. 10:20 ("Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki")
Mark. 13:11 ("Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki.")
Room. 8:26 ("Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.")
2. Kor. 4:13 ("Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: 'Minä uskon, ja...