Tuttu lastenlaulu Pieni nokipoika on alkuperältään kansanlaulu. Sävelmä ei ole suomalainen, vaan se on tullut meille lastentarhaliikkeen mukana muualta.
Lapsia on todellakin aikoinaan käytetty työvoimana tulisijojen piippujen puhdistamisessa. Esimerkiksi Britanniassa "nokipojat" kapusivat hormeissa nuohoojan apulaisina parin sadan vuoden ajan. Työ oli vaarallista, ahtaissa hormeissa oli kiinni juuttumisen riski. Karkea muuraus hankasi ja rikkoi ihoa. Huono hygienia ja jatkuva altistuminen noelle saattoi aiheuttaa myöhemmällä iällä karsinooma-tyyppistä syöpää. Ylös hormia pitkin hivuttauduttiin kyynärpäitä ja polvia apuna käyttäen samalla hormia puhdistaen.
Kuuden vuoden iän katsottiin olevan sopivin tehtävään. Sitä nuorempia pidettiin...
Raskas Patteristo 12 (Rask. Psto 12) perustettiin jatkosodan aattona kesäkuussa 1941 Pirkka-Hämeen suojeluskuntapiirin toimesta Messukylässä. Patteristoa ei alistettu heti sodan alusssa millekään divisioonalle, mutta varsin pian se toimi ensin IV Armeijakunnan sekä sittemmin 15. Divisioonan alaisuudessa Karjalan Kannaksen takaisinvaltauksessa sekä myöhemmin asemasodan aikana Kannaksella Raudun pitäjän lähistöllä.
Patteristosta ei ole tiettävästi kirjoitettu minkäänlaista historiikkia. Patteriston sotapäiväkirjoja sekä muita virallisia asiakirjoja säilytetään kuitenkin Kansallisarkistossa Helsingissä, jossa niitä on mahdollista tutkia(www.arkisto.fi). Tämän arkistoaineiston yhteydessä saattaa olla jonkinlaisia nimilistoja.
Kannattaa...
Kyllä laulu on tämänhetkisen tietämyksen mukaan todellakin Modest Tabatšnikovin (1913-1977)käsialaa. Laulun alkuperäinen nimi on sen sijaan hiukan epävarma. Monissa venäjänkielisissä lähteissä nimenä on Ах, Одесса, жемчужина у моря eli Ah, Odessa, žemtšužina u morja (suunnilleen Oi Odessa, meren helmi), mutta myös muotoa ilman tuota Ah-alkua näkee (siis pelkästään Žemtšužina u morja). Ilmeisesti Martti Jäppilän suomenkielinen versio (Dallapén ja A. Aimon levytys vuodelta 1962 lienee varhaisin suomenkielinen tulkinta) näyttäisi olevan melko suora käännös alkukielisistä sanoista. - On toki mahdollista, että Tabatšnikov on laulua tehdessään hyödyntänyt jotain perinteistä melodiaa, mutta siitä ei ole tarkempia tietoja.
Matkalaulu on saksalainen kansansävelmä. Siinä on kolme säkeistöä. Laulun nuotit ja sanat löytyvät mm. nuottikokoelmista Suuri Toivelaulukirja 19, Nuorten laulukirja (toim. Wilho Siukonen) ja Laulava toivonliitto (toim. Jussi Ilvonen).
1.
Poika (tyttö) nuori matkallaan, heissunhei, rallallei,
riemukas on ainiaan, rallallallallei!
Vaaroja on täynnä tie, seikkailusta toiseen vie.
Heissun, heissun, heissunhei, rallallei, rallallei!
Heissun, heissun, heissunhei, rallallallallei!
2.
Ja jos matka uuvuttaa, heissunhei, rallallei,
metsä suojaa tarjoaa, rallallallallei!
Siellä mätäs vuoteena, sinitaivas kattona.
Heissun, heissun jne.
3. Poika (tyttö) nuori matkallaan, heissunhei, rallallei,
riemukas on ainiaan, rallallallallei!
Surut, huolet...
Tutkimani lähteet eivät valitettavasti tarjonneet selitystä suuttuneen mustaksi muuttumiselle. Pitäisin kuitenkin luultavana, että sanonta perustuu paljolti kielellisiin seikkoihin: yhtäältä loppusointuun (suutun/muutun), toisaalta alkusointuun (mustaksi muutun). Rasistinen se tuskin on; uskoisin, että musta tässä on tarkoitettu ymmärrettäväksi enemmän kuvaannollisessa kuin kirjaimellisessa merkityksessä ('synkkä, ankea, lohduton, toivoton, surullinen, murheellinen').
"Alakuloinen ihminen on apea, murheellinen, masentunut, tarmoton ja muodoltaankin musta", kirjoittaa Juha Kuisma kirjassaan Tupenrapinat : idomeja ajan uumenista (kursiivi lisätty). Suuttumista seuraava mustaksi muuttuminen lienee juuri tällaista "muodon mustumista...
Nimi on latinaa, alkuaan se on äännetty suurinpiirtein luuna eli pitkä u. Paitsi kuuta ja kuutamoa sillä on nimitetty roomalaisten tarustossa kuun jumalatartakin, "Kuutarta". Tämä jumaluus on lainattu kreikkalaisilta, joilla oli Selene (Σελήνη, merkitys myös kuu). Luna oli myös kaupungin nimenä Italian luoteisosissa meren rannalla. Venäjän kielessä kuun nimenä on Luna (луна, paino päätteellä eli lunaa), minkä vuoksi useita neuvostoliittolaisia avaruusaluksia nimitettiin tällä sanalla. Tunnettuja Luna-nimisiä en löydä. Ulottuvillani olevista pyhimyskalentereista (http://www.heiligenlexikon.de/, http://kirchensite.de/index.php?cat_id=8157, http://www.catholic.org/saints/stindex.php?lst=L, http://www.ortodoksi.net/tietopankki/nimet/...
Kyseessä on Einon Leinon runo Aleksis Kivi. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1901 Leinon runokokoelmassa Pyhä kevät. Runo lausuttiin Kaunokirjailijaliiton Kivi-iltamassa 23. päivä maaliskuuta 1901.
Runo alkaa säkeellä
Syntyi lapsi syksyllä -
tuulet niin vihasti vinkui -
tuult' oli koko elämä,
näyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun.
Alla olevasta linkistä voit lukea koko runon:
http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/meta/leino/leino_1901_pyha_rdf.x…
Runo löytyy esimerkiksi teoksista:
Leino, Eino: Runot II (Otava)
Leino: Jumalien keinu : valikoima runoja (toim Hannu Mäkelä, Otava, 2006)
Suomen runotar. 1 (toim. Hannu Kankaanpää, Satu Marttila, Mirjam Polkunen, Kirjayhtymä 1990)
Leino: Sata kauneinta laulua : valikoima...
Hei!
Alastaro ja Ylistaro ovat paikanniminä kaksiosaisia. Nimen jälkimmäinen osa on itse asiassa ”taro”, joka tarkoittaa asuttua tai asutuksen läheistä seutua tai viljelysmaata. Taro sisältyy moniin länsisuomalaisiin vanhoihin, useimmiten jo rautakaudella syntyneiden asutusten nimiin. Sanan on katsottu olevan lainaa vanhasta pohjoisvenäläisestä kaskiviljelyyn liittyvästä sanasta ”dor”. Alastaron ja Ylistaron nimien jälkiosien on tulkittu selittyvän siten, että tarot ovat olleet vanhemman asutusalueen reunoille syntyneitä uudismaita. Nimien alkuosa ("ylis-" / "alas-") puolestaan on muotoutunut sijainnin mukaan: Loimijoen yläjuoksulla on ollut Ylistaro, alajuoksulla taas Alastaro.
Lähde: Paikkala, Sirkka & co 2007:...
Ulla-Lena Lundbergin kirja Jää kertoo kuvitteellisesta saaristolaisyhteisöstä nimeltä Luodot. Tapahtumapaikassa on samoja piirteitä kuin Kökarin Hamnössä ja Ulla-Lena Lundbergin varhaislapsuuden maisemissa. Alueelle on jopa järjestetty patikointiretkiä http://www.visitaland.com/fi/tietoa/artikkelit?articleid=2942 .
Elias Lönnrot määräsi testamentissaan 27.4.1882, että hänen kuolinpesänsä kirjoista saisi Ida-tytär valita ensiksi ne, jotka tarvitsi, ja sen jälkeen saisi Helsingin yliopiston kirjasto ottaa osan. Loput kirjat määrättiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun. Seura sai pitää itsellään, mitä halusi, mutta sen kuului myös jakaa yleishyödyllisiksi arvioimiaan teoksia kirjastoille ja kouluille.
Ida-tyttären ja Helsingin yliopiston kirjaston osuus Lönnrotin kirjakokoelmista jäi vajaaseen sataan niteeseen. Suurin osa, 2 524 kirjaa, 17 karttaa ja 26 nippua pienpainatteita, siirtyi SKS:lle. SKS piti itsellään kuutisensataa kirjaa ja lahjoitti muut 1 900 parillekymenelle oppilaitokselle ja koulukirjastolle, lähinnä niille paikkakunnille,...
Pakina 'Arvonimi' löytyy esimerkiksi kaikki Ollin mustapartaispakinat yhteen kokoavasta kirjasta Mustapartainen mies herättää pahennusta (Otava, 1975). On hyvä huomata, että samannimiseen vuonna 1921 julkaistuun pakinakokoelmaan se ei sisälly. Sen sijaan se on mukana kirjassa Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1438326?lang=fin
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1935344?lang=fin
Perimätieto kertoo, että siemenperunan voi hyvin puolittaa tai jakaa vieläkin pienempiin osiin sadon kärsimättä. Näin on menetelty pula-aikoina. Linkki Vauva.fi keskusteluun.
Anne Paalo taas toteaa kirjassaan Peruna s. 30:" Joskus on ollut tapana siemenperunoiden lohkaiseminen 2-4 osaan, mutta tätä tulee käyttää vain poikkeustapauksessa.... Suuret perunat on lohkottu siemenperunoiksi aikoina, kun perunaa on ollut niukasti saatavilla kuten sodan aikana. Lohkotut perunat antavat pienemmän sadon kuin kokonaiset ja ovat alttiimpia taudeille. Paras tulos lohkomisesta on saatu, kun mukula on leikattu pitkittäin kahteen osaan. Tällöin molempiin lohkoihin tulee saman verran latvapuolen silmuja. Lohkotut perunat pitää istuttaa heti, koska...
Suomen lainsäädäntö ei ota suoranaisesta kantaa antropofagiaan eli ihmissyöntiin, ei myöskään kannibalismiin eli samaa lajia olevan yksilön syömiseen. Rikoslain 17. luvun 12§ on kuitenkin ns hautarauhaa käsittelevä kohta, jonka toinen momentti kuuluu seuraavasti:
"2) [joka] käsittelee hautaamatonta ruumista pahennusta herättävällä tavalla (...) on tuomittava hautarauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."
Tämä lainkohta antaa ainakin mahdollisuuden syyttää ihmissyönnistä. Koska laissa ei kuitenkaan puhuta suoraan syömisestä ja mukana on suhteellinen ilmaisu "pahennusta herättävällä tavalla", on mahdotonta arvioida, mihin oikeusistuin konkreettisessa tilanteessa päätyisi. Todennäköisesti esimerkiksi tilanne,...
Runo on nimeltään Eriskummalinen kantele ja se kuuluu Elias Lönnrotin kokoamaan Kantelettareen.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamasta teoksesta Kanteletar, elikkä, Suomen kansan vanhoja lauluja ja virsiä (toim. Elias Lönnrot) on ilmestynyt useita painoksia, viimeisin eli 16. painos vuonna 2005.
Runo on Eino Leinon, mutta sitä ei ilmeisestikään ole julkaistu missään kokoelmassa. Se löytyy Sunnuntai-lehdestä 19.8.1917. Lehti löytyy Helsingin kaupunginkirjastosta, Pasilan kirjavarastosta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttu…
Rekka on tullut suomen yleiskieleen pohjalaismurteista. Alkuaan se on merkinnyt puutavaran kuljettamisessa käytettyä parireen päälle asetettua irtolavaa. Murteisiin sana on lainattu ruotsin kielestä, "telinettä, kaidetta tai käsipuuta" merkitsevistä sanoista räck, räcke ja räcka. Ruotsin sana puolestaan tulee alasaksan tankoa merkitsevästä sanasta Reck, eli rekka on samaa kantaa kuin rekki.
Suomen yleiskielessä rekka on 1900-luvun alkupuolella tullut käyttöön sävyltään arkisena kuorma-autoon kytketyn lavallisen perävaunun nimityksenä, ja myöhemmin se on alkanut tarkoittaa kokonaista (puoli)perävaunullista ajoneuvoyhdistelmää, rekka-autoa.
Lähde:
Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja
Yksinäistalon, kantatilan ja maakirjatalon määritelmät löytyvät sukututkimussanastoista ja sanakirjoista.
Yksi ja sama tila voisi ilmeisesti periaatteessa olla sekä yksinäistalo, kantatila että maakirjatalo, kontekstista riippuen.
Yksinäistalo on tila, joka muodostaa oman kylänsä. Ruotsiksi yksinäistalo on enstaka tai enstaka hemman (hemman utan underlydande torp), ks. Sointula "Sanasto sukututkijoille" ja Andersson: "Ordbok för släktforskare".
Termi kantatila on maanmittaussanastoa ja se liittyy ositukseen. Kantatila on Kielitoimiston sanakirjan mukaan "tila joka lohkomisessa on jäänyt emätilasta jäljelle, päätila". Nykysuomen sanakirjan mukaan kantatilalla tarkoitetaan toisinaan myös "Viipurin läänin lahjoitusmailla isossajaossa...
Sanontaa "olla näreissään" ei ole johdettu (nuorta) kuusta merkitsevästä sanasta näre, vaan sen taustalla ovat sellaiset keskenään samaa kantaa olevat sanat kuin näreä ('äreä, nyrpeä'), näristä ('marista, kiukutella') ja närä ('kauna, viha; äkäinen, kiukkuinen'). "Olla näreissään" on siis yksinkertaisesti 'olla närkästynyt, kiukkuinen'.
Lähde:
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja. 2, L-P
