Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Tilastoidaanko kirjastolainoja sukupuolittain? 168 Yleisten kirjastojen lainoja ei ole tilastoitu sukupuolittain. Linkki Suomen yleisten kirjastojen tilastoihin.Lainausjärjestelmistä voisi teoriassa saada lajiteltua lainat myös sukupuolen mukaan, mutta se vaatisi oman tutkimuksensa.
Onko maksalla ollut ennen vanhaan joitakin symbolisia merkityksiä kuten sydämellä nykyään (rakkaus ym.)? Muistelisin, ettei sitä ole pidetty pelkästään elimenä… 708 Maksalla on ollut lukuisia symbolisia merkityksiä eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Maksaa on pidetty esimerkiksi intohimon elimenä (roomalaiset) sekä jumalien suosimana elimenä, osittain sen verisen tummanpunaisen värin takia. Maksan on ajateltu myös omaavan kyvyn paljastaa jumalallisia salaisuuksia. Sielulla on nähty olevan yhteyksiä maksaan. Myös filosofi Platon kirjoitti Timaios-teoksessaan maksan yhteydestä sieluun. Hän liitti maksaan myös ennustamisen taidon. Maksalla on keskeinen rooli Prometheus-myytissä. Tulen ihmisille lahjoittanutta Prometheusta rankaistiin sitomalla hänet erämaassa sijaitsevaan pylvääseen ja usuttamalla hänen kimppuunsa kotka. Kotka nokki Prometheuksen maksaa päivittäin ja joka yö se kasvoi takaisin...
Löytyykö, Ulysses, James Joycen kirja luettuna joko englanniksi tai suomeksi? 755 James Joycen Ulysses-romaani on suomennettu kahdesti, Pentti Saarikosken suomennos Odysseus on vuodelta 1964 ja Leevi Lehdon suomennos Ulysses vuodelta 2012. Kumpaakaan ei ole luettu äänikirjaksi. Helmet-kirjastojen kokoelmissa on lainattavissa CD-tallenteena äänikirja BBC:n tuottamasta dramatisoidusta alkukielisestä Ulysses-teoksesta. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2041995__Sulysses%20joyce… Naxos Spoken World LIbraryssa Joycen Ulysses on kuultavissa alkukielisenä yhden lukijan lukemana äänikirjana sekä lyhennettynä että lyhentämättömänä. http://helsinkilib.naxosspokenwordlibrary.com/home.asp  
Haluaisin tietää kaikki eri tahot, mitkä julkaisevat kirjoja Suomessa. 184 Kirjastot.fi-sivuilla on laaja luettelo suomalaisista kustantajista: https://www.kirjastot.fi/kirjallisuus/kustantajat?language_content_enti…. Kirjoja julkaisevat kuitenkin hyvin monet erilaiset tahot, joten lista ei välttämättä ole täydellinen. Lisäksi nykyään julkaistaan paljon teoksia omakustanteina.
Kun täysi-ikäisyyden raja laskettiin meillä 21:stä 18:aan, kauan ennen Eu-direktiivejä, oliko Suomi edelläkävijä vai laahasiko se jäljessä muiden maiden… 359 Jos rajoitetaan tarkastelu Euroopan maihin, Suomen voi katsoa sijoittuneen kutakuinkin keskikastiin, mitä tulee täysi-ikäisyyden rajan laskuun.Suomessa 18 vuotta tuli täysi-ikäisyysrajaksi vuonna 1976.Vuonna 1970 toteutetun Euroopan maiden täysi-ikäisyyden rajoja koskevan kyselyn tulosten mukaan Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Irlannissa, Italiassa, Itävallassa, Luxemburgissa, Länsi-Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä täysi-ikäisiksi tultiin 21-vuotiaina, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa 20-vuotiaina; 18-vuotiaat laskettiin täysi-ikäisiksi Iso-Britanniassa, Kyproksella, Maltalla ja Turkissa.Ennen Suomea täysi-ikäisyyden rajan kahdeksaantoista vuoteen laskivat Italia, Luxemburg, Länsi-Saksa, Ranska, Ruotsi ja Tanska, Suomea...
Kysyisin voiko Helsingin Kaupungin kirjatolle tehdä kirjalahjoituksen? Tietenkin niin että tuon nähtäväksi ne kirjat jotka ajattelin lahjoittaa ja kirjasto… 1138 Kirjastot ottavat lahjoituksia vastaan, mikäli kyseisillä teoksilla on kirjaston kannalta käyttöä. Helsingin Sanomissa 9.5.09 kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Maria Soininvaara kirjoittaa: "Kirjastot ottavat vastaan lahjoituksia sellaisista aineistoista, joita niiden kokoelmista puuttuu tai joissa niteitä on liian vähän kysyntään nähden. Yleensä tällaisia ovat melko uudet kirjat. Varausjonot ovat merkki siitä, että aineistoa on liian vähän. --- Parhaiten kirjaston aineistotarpeen voi tarkistaa oman lähikirjaston henkilökunnalta. --- kovin laajamittaista lahjoituskampanjaa eivät kirjastot pysty hoitamaan, sillä (---) aineiston saattaminen lainauskuntoon vie työvoimaa, jolla silläkin on hintansa." Lisäksi Pasilan kirjastossa toimiva...
Onko Kotka-Hamina-Pyhtää alueella mahdollisuutta kaitafilmien digitointiin, joissakin kirjastoissa käsittääkseni on? 1233 Kaitafilmien digitointi on teknisesti sen verran vaativaa puuhaa, ettei palvelua taida olla vielä missään kirjastossa tarjolla (tämä tieto on toivottavasti piankin väärä). Kuluttajatasoiset kompaktilaitteet maksavat vähintään muutaman tuhannen euron verran, joten mahdotonta tällaisen hankkiminen ei isompaan kirjastoon välttämättä ole. Kaitafilmejä digitoidaan kahdella päätekniikalla. Se parempi perustuu jokaisen filmin ruudun kuvaamiseen, jolloin lopputuloksena on mahdollisimman hyvälaatuinen digitaalinen versio. Työ on kuitenkin erittäin hidasta ja kaupallisesti ostettuna myös kallista. Toinen tekniikka perustuu siihen, että filmi heijastetaan valkokankaalle ja kuvataan siitä digitaalisella videokameralla. Nämä kuluttajalaitteet...
Onko minkäänlaista tutkimusta julkaistu tivoleista tai huvipuistoista Suomessa tai Euroopassa? 1352 Tässä esimerkkejä tivoli- ja huvipuistoaiheisesta kirjallisuudesta: Hirn, Sven: Kaiken kansan huvit--tivolitoimintaamme 1800-luvulla / Sven Hirn. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hki, 1986 Jäppinen, Jussi: Päivä Linnanmäellä--A day at Linnanmäki / [kuvat, kuvatekstit ja taitto = photographs, captions and layout Jussi Jäppinen], [English translation Michael Wynne-Ellis].Otava, Helsingissä, 1990 Holopainen, Eeva-Kaarina: Linnanmäki 50 / Eeva-Kaarina Holopainen, [översättning = translation: Marianne Saarela, Marianne Saari]. Lasten päivän säätiö, [Helsinki], 2000 Mattila-Lahtinen, Lotta: Tivoliyhteisö Sariola--erään ammattiryhmän rakenne ja toiminta vuosina 1888-1978--Funfair Community Sariola--the structure and operation of a...
Etsin lasten kirjoja aiheesta "toinen vanhempi muuttaa yksin ulkomaille" (erottu aiemmin). Etenkin taapero/leikki-ikäiselle sopivia. Onkohan tällaisia olemassa… 307 Kuvakirjoja, joissa on aiheena toisen vanhemman muuttaminen ulkomaille, löytyy varsin vähän. Sen sijaan ikävästä, erossa olemisesta, kaipauksesta ja vanhempien avioerosta löytyy runsaasti kuvakirjoja. Tähän on poimittu muutamia, jotka saattaisivat sopia.  - Katri Tapolan kuvakirjassa Siinä sinä olet isä on muuttanut ulkomaille töihin. Kirjassa käsitellään lapsen kaipausta ja vanhemman poissaoloa.  - Anne Boothin Lähetän sinulle haleja -kirjan kuvauksen mukaan "kirja lohduttaa kaipaavaa sydäntä ja koskettaa kaikkia, jotka joutuvat olemaan erossa omasta rakkaastaan." - Hannamari Ruohosen Kadonnut äiti -kuvakirjaa kuvaillaan näin: "Liikuttava, hellä ja lämpimän värikylläinen kuvakirja kertoo pienen lapsen...
Saraakallion kalliomaalaukset HS julkaisi asiasta artikkelin n. kk. löytämisen jälkeen maalisk. 1975. Mikä lehden numero? Löytäjä? Asiasta vääriä tietoja usein. 77 Laukaan kalliomaalauksista on uutisoitu 25.3.1975. Artikkelissa Laukaassa kivikautisia kalliopiirroksia kerrotaan, että laukaalaiset ovat "tienneet piirrosten olemassaolon lapsesta lähtien". Seuraavan päivän lehdessä, 26.3.1975,  on myös artikkeli otsikolla Älä raaputa kalliomaalauksia. Kummassakaan ei siis kerrota löytäjästä, ainoastaan mainitaan tuo, että maalaukset ovat olleet paikallisten tiedossa. Myöhemmissä lehdissä on mainittu Pekka Kivikäs, joka ryhtyi tutkimaan maalauksia jo vuonna 1975 (HS 29.1.1995).1975 on löytynyt muitakin kalliomaalauksia, 10.4.1975 kerrotaan Heinävedeltä löytyneistä kalliomaalauksista ja kesällä Ristiinan Vierisaaresta löytyneistä, 31.7.1975. Näiden Ristiinan maalausten löytäjä mainitaan artikkelissa,...
Onko Tampereella ollut 60-70-lukujen aikana kilpailu, jossa on arvuuteltu volkkarin putoamista jäihin? Auto olisi ollut Mustalahden satamassa jään päällä ja… 235 Tampereella toiminut Nuorisolaivayhdistys ry järjesti tällaisen kilpailun vuonna 1970. Mustalahden satama-altaan jäälle jätettiin auto ja yhdistys järjesti arvauskilpailun uppoamisajankohdasta. Auto huljahti jäiden läpi lopulta keskiviikkona 6. toukokuuta. Hymy-lehti oli 60-70-lukujen aikana upottamassa kujplavolkkaria ainakin Hämeenlinnan juhannusjuhlilla. Laulaja Irwin Goodmanin piti pelastautua järveen upotetusta autosta. Kupla ei uponnutkaan, vaan jäi pinnalle kellumaan.
Mikä kirja kyseessä? Päähenkilön nimi oli ehkä Heidi ja hän joutui lastenkotiin, jossa oli ilkeä johtajatar. Heidi pakeni vuorille muutaman muun tytön kanssa… 301 Hei, Kyseessä on varmaankin Heidi ja vaarojen vuori / Fred ja Mark Brogger. Kirja on jatkoa Johanna Spyrin Pikku Heidille. "Pikku Heidin ikimuistettava tarina jatkuu! Heidi jättää hyvästit lapsuutensa alppikodille, isoisälle, ystävälleen Pekalle ja lemmikilleen Schwanli-vuohelle ja lähtee hienoon sisäoppilaitokseen Italiaan. Lähtö on haikea, mutta Heidi päättää yrittää parhaansa. Vilpittömyyttä ja hyväsydämisyyttä tarvitaan, kun Heidi yrittää suhtautua ymmärtäväisesti niihinkin koulutovereihinsa, jotka kiusaavat häntä maalaismoukkana. Mutta pian Italia joutuu sotaan. Koulu suljetaan, ja tytöt sijoitetaan pahamaineiseen orpokotiin, missä hyväntekijöinä esiintyvä pariskunta pelaa likaista peliä orpolasten kustannuksella...
Missä sadussa mennään portaita maan alle ja siellä on ihana maailma, jossa on mm. hohtavia kristallipuita? 164 Sadussa Aladdin ja taikalamppu, joka kuuluu Tuhannen ja yhden yön satuihin, Aladdin laskeutuu portaita pitkin maan alle. Hän löytää taikalampun, huoneita täynnä aarteita sekä maanalaisen puutarhan, jonka puiden hedelmät ovat kallisarvoisia jalokiviä.
Muistan nähneeni lapsena 90 -luvun alussa käsinukketeatteriesityksen lapinkoirasta ja sudesta, jonka lapinkoira kutsuu sisään ja susi alkaa juoda isäntäväen… 353 Tarina on hyvin samantyyppinen kuin Raul Roineen Tarinoita Metsolan väestä satukokoelmasta löytyvä Koiran ja suden ystävyys. Siinä susi aikoo syödä koiran, joka kutsuu suden mieluummin syömään upeaa hääillallista. Susi hyväksyy ehdotuksen ja niin koira ja susi piiloutuvat hääsaliin pitopöydän alle. Hääväki heittelee luita ja jopa paistinkimpaleen koiralle ja susi syö hyvällä mielihalulla.  Lopuksi hääväki alkaa laulaa ja leikkiä piirileikkejä, ja tässä vaiheessa susi intoutuu mukaan lauluun, ensin vienosti ulisemalla ja sen jälkeen oikein ulvomalla. Koira yrittää hyssytellä sutta, mutta tämä ei voi olla ulvomatta. Tässä vaiheessa väki katsoo pöydän alla ja susi hutkitaan kuoliaaksi. Martti Haavion Iloisessa eläinkirjassa tarina ...
Mistä voisin löytää jonkun listan 1990-luvun, 2000-luvun sekä 2010-luvun suosituimmista lasten kirjoista? (ikä 1-6v) 132 Hei,   listoja suosituimmista lastenkirjoista on hieman haastava löytää, riippuen siitä onko kyseessä kirjastosta lainatuimmat kirjat vai esimerkiksi kaikista myydyimmät kirjat. Listoja kuitenkin voisi kysellä Kirjakauppaliitosta: https://kirjakauppaliitto.fi
Kuka mahtoi olla Tampereen hiippakunnan piispa vuosina 1955 - 1957 313 Vuosina 1955-57 Tampereen hiippakunnan piispa oli E. G. (Eelis Gideon) Gulin, joka hoiti virkaa lähes 21 vuotta (1.7.1945-30.4.1966).
Mistä löytäisin, ja voitko mainita nimeltä, yliopistotasoisia painettuja kirjoja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen uskonnoista, siis ennen kaikkea siitä,… 106 Näin yleisen kirjaston puolella lähtisin liikkeelle tästä teoksesta: Hämäläinen Riku, Wikström Tiina. (2004): Pohjois-Amerikan intiaaniuskonnot. SKS. Toinen hyvä yleisesitys: Andersson, Rani-Henrik & Henriksson Markku (2010): Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus. Jälkimmäisessa teoksessa on kattava lähdeluettelo, josta löytyy runsaasti lisää luettavaa. Suuri osa aineistosta on englanninkielistä. Lisää yliopistotasoista tutkimusta voi etsiä yliopiston kirjaston aineistohausta, vaikkapa hakusanoilla "native american studies".
Haluaisin tietää, miten William Shakespearen näytelmässä "The Two Gentlemen of Verona" (en ole varma, mikä sen nimi on suomeksi) on suomennettu kohta "In love,… 388 Kyseinen sitaatti on William Shakepearen näytelmästä Kaksi nuorta veronalaista (The Two Gentlemen of Verona), sen viidennen näytöksen neljännestä kohtauksesta.Paavo Cajanderin suomennoksessa vuodelta 1910  kyseinen kohta kuuluu näin: PROTEUS.Lemmess' / Ei ystävää.SILVIA.Ei, totta, Proteuksella.https://www.gutenberg.org/cache/epub/44839/pg44839-images.htmlLeena Tamminen suomensi nämä rivit näin: PROTEUSKuka rakkaudessa / muka kunnioittaa ystävää?SILVIAKaikki paitsi Proteus.William Shakespeare: Kaksi nuorta veronalaista (suom. Lenna Tamminen, WSOY, 2005, s. 130)
Jos huoneessa on esim. neljä maadoittamatonta pistorasiaa, saako osassa käyttää samaan aikaan maadoittamattomia ja osasssa maadoittetuja jatkojohtoja? Entä… 1347 Ylen kuningaskuluttaja-verkkosivustolla annetaan ohjeita sähköturvalliseen kotiin. Jatkojohdoista artikkelissa todetaan: "Yksinkertaisin ohje on laittaa suojamaadoittamaton jatkojohto suojamaadoittamattomaan pistorasiaan ja suojamaadoitettu jatkojohto suojamaadoitettuun pistorasiaan. Suojamaadoitettu pistotulppa tosin sopii myös suojamaadoittamattomaan pistorasiaan. Mutta silloin jatkojohdon suojamaadoitus katkeaa pistorasiaan eikä yllä siihen liitettyihin laitteisiin." https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/11/27/johdot-jarkevammin-10-vinkkia-… Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:n verkkosivuilla voi lähettää kysymyksen kysy sähköstä -palveluun. He osannevat antaa varmimman vastauksen kysymykseesi. ...
Minulle kerrottiin, että raudan päällä ei saa istua, sillä se aiheuttaa terveysongelmia (suolistoon ja munuaisiin). Pitääkö tämä paikkansa? Istun toisinaan max… 280 Kysymykseen ei selkeää vastausta löytynyt. Tässä joitakin lainauksia ja linkkejä sivustoille, joiden kautta asiaa voi pohtia. Tieteen kuvalehden sivuilla kerrotaan seuraavaa: ”Metalleilla on usein hyvä lämmönjohtokyky. Kun ihminen koskettaa metallia, joka on kylmempi kuin iho, lämpö alkaa nopeasti siirtyä ihosta metalliin. Iho jäähtyy, ja siksi metalli tuntuu kylmältä.” (https://tieku.fi/ihminen/elimisto/hyva-lammonjohtokyky-saa-metallin-tuntumaan-kylmalta ) Netistä löytyi useita artikkeleita kylmettymisen yhteydestä virtsatietulehduksiin, mutta näissä lähes kaikissa kumottiin näiden välinen yhteys urbaanilegendana. Esimerkiksi terveyskirjasto kertoo seuraavaa: ”Vastoin yleistä uskomusta kylmettyminen ja uiminen eivät lisää...