Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Frans Emil Sillanpää kirjoitti suomalaisen kesän tunnelmista niin tavattoman paljon, että en ole pystynyt paikallistamaan erästä kauan sitten mieleeni jäänyttä… 233 Valitettavasti en onnistunut löytämään kysymääsi tekstiä. Kysyin vinkkejä myös muilta Kysy kirjastonhoitajalta -vastaajilta. Sain ehdotuksiksi teokset Miehen tie ja Elokuu, joista kyseinen kuvaus voisi löytyä.
Miksi joensuun pääkirjasto ei järjestä enää verenluovutusta? 127 Verenluovutus on Punaisen Ristin veripalvelun järjestämä tilaisuus ja he totesivat, että Joensuun pääkirjaston tilat kävivät ahtaaksi. Vuoden 2023 alusta alkaen verta pääsee Joensuussa luovuttamaan seurakuntakeskuksessa Kirkkokadulla.  Uusissa tiloissa luovuttajia voidaan ottaa runsaasti enemmän vastaan. Luovutuspäiviä voidaan myös järjestää siellä useammin ja pitää tilaisuutta pidempään auki.  
Yritän löytää vienankarjalaisen sadun nimeltään "valkoinen koira" tai "valkea koira" Löytyisikö tätä satua esim. jostain kokoelmasta? 1086 Valkoinen koira -niminen satu sisältyy Markku Niemisen kokoamaan Vienan perinnesatujen kokoelmaan Vienan satuja. Julk. Suomalaisen kirjallisuuden seura. 2004.
Mitä tarkoittaa kun luonne on 0 koiranäyttelyssä 784 Nolla (0) koiranäyttelyarvostelussa tarkoitti vuoteen 2002 asti sitä, että koira saa näyttelyn tuomarilta hylkäävän arvion jostakin syystä. Vuodesta 2003 alkaen nollan on korvannyt maininta HYL eli hylätty. Luonteen osalta hylkäämisen voi aiheuttaa esim. luonteen epätyypillisyys. Alla lisää tietoa Suomen Kennelliiton sivuilta ja Kennelliiton aiemmista säännöistä: https://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/koiranayttelyt/koiranayttelyn-kulku http://birit.mbnet.fi/arvostelut.htm  
Eikös piirrossarjan Maailman ympäri 80 päivässä tunnusmusiikista ole kaksi suomenkielistä versiota? Toisen niistä muistan kuulleeni lastenlaulukasetilta. 220 Laulun alkuperäisen version on säveltänyt ja sanoittanut Guido ja Maurizio De Angelis. Muistit aivan oikein, eli laulun suomenkielinen versio on julkaistu kasetilla 1986. Kasetin nimi on "Lasten TV-suosikit" ja siinä kappaleen nimi on Willy Fog ja esittäjänä on Aulis Kotaviita. Kasettia löytyy jonkin verran kirjastoistakin. Tässä linkki pääkaupunkiseuden Helmet-kirjastoon: https://kirjtuo1.helmet.fi/record=b1059766~S3*fin Itse sarjassa on saattanut olla hiukan erilainen suomenkielinen versio laulusta. Sehän löytyy etsimällä mm. YouTubesta.
Löytyykö runoa Lappalaisten kota, alkaa seuraavasti, Tuntureiden keskellä on lappalaisten kota. . . . 313 Pääskynen-lehden joulunumerossa vuonna 1912 on julkaistu Lauri Hannikaisen runo, joka alkaa juuri noilla sanoilla. Runon nimeksi on kerrottu Lappalaispoikain joulu.  Voit lukea runon Kansalliskirjaston digitoimasta lehden numerosta : https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959118?term=Tunturi… https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959118?term=Tunturi…  
Pitkään on askarruttanut vanha sanonta, joka liittyy varsinkin poikien varttumiseen: kunhan korvantaustat ovat kuivuneet. En muista, että itselläni olisi ikinä… 857 Märkäkorvalla tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole kovinkaan paljon kokemusta jostain asiasta tai joka nähdään tulokkaana. Hän on siis aloittelija jossain asiassa. Sanonta liittyy samaan aiheeseen eli on leikillisesti sanottu lapsesta tai lapsellisesta nuoresta ihmisestä, että hänen korvantaustansa eivät ole vielä kuivuneet. Henkilö on siis niin sanotusti vastasyntynyt ja on vielä korvantaustatkin kosteat.LähteetUrbaani sanakirja: märkäkorva https://urbaanisanakirja.com/word/markakorva/Nykysuomen sanakirja: korvanjuuri (linkki näköispainokseen tällä sivulla: https://www.kotus.fi/nyt/uutistekstit/kotuksen_uutiset/kotuksen_uutiset_2021/nykysuomen_sanakirja_nyt_verkossa.35653.news) 
Minulla on hakusessa lastenkirja, joten mummuni luki minulle pienenä 80-luvun puolessavälissä. Kirja on käännöskirja, jossa oli useita loruja ja kuvitus… 2047 Hanhiemon iloinen lipas ilmestyi ensimmäisen kerran 1954 WSOY:n kustantamana. Sen runot on "vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas". Kirjan sivulla 53 on kuva ruskeasta kaappikellosta, jonka päällä on hiiri. Loru alkaa "Hikkori tikkori toikki. Hiiri kelloon loikki". Sivulla 74 taas on loru nimeltä Pium, paum, kello kilkkaa. Kirja on lainattavissa Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta.
Hukassa ison pehmokauriin / peuran /hirven /vastaavan eläimen ompelukaava. Valmiin eläimen koko 6-vuotiasta lasta reiteen tai lantiolle. Seisova, ei sarvia,… 221 Pehmolelujen kaavoja etsimältäsi ajanjaksolta löytyy muun muassa näistä kirjoista: Raili Myntti: Pehmeitä leluja: kuudentoista kangaslelun teko-ohjeet ja kaavat (1982) Kirsti Hallamaa: Kirstin kankaiset kotieläimet (1984) Lotte Reenpää: Hassut kangaseläimet: kaavat ja valmistusohjeet (useita painoksia, uusin 1968) Sue Quinn: Tee itse pehmeät lelut (1986) Cheryl Owen: Ompele helpot pehmolelut (1994) Löytyisiköhän etsimäsi kaava jostain niistä? Kaikki edellä mainitut ovat saatavilla Jyväskylän kaupunginkirjastosta. Tarkista kirjojen saatavuus ja tee tarvittaessa varauksia verkkokirjastossa keski.finna.fi.  Listan kolme ensimmäistä kirjaa ovat saatavilla vain Jyväskylän pääkirjaston varastosta. Varastokirjat noudetaan...
Mistähän löytyisi Karhuvainion Esan kinkeripakina? Onko julkaistu missään kirjassa? 110 En löytänyt kysymääsi pakinaa mistään kirjasta, mutta se on julkaistu vuonna 1934 Kansan Kuvalehdessä numero 10 (sivut 18-19). Lehteä pääsee lukemaan näköispainoksena Kansalliskirjaston digipalvelussa.
Vällyt= kaat?? Osaisitteko auttaa, mitä kirjaimia tulee kysymysmerkkien tilalle? Ristikosta puuttuu enää kyseinen sana. 195 Sana voisi olla kaatut. Nykysuomen sanakirjan (4. p. 1973) mukaan sanan kaattu (myös monikossa) merkitys on paksuvillaiset vällyt.
Muistan lapsuudestani (90-luvulla) laulunpätkän, mutta kukaan läheisistäni ei muista sitä, eikä googlekaan anna mitään tietoa. Voisiko täältä löytyä lähdettä… 282 Kollegani tunnisti laulun. Kyse on satakuntalaisen gospelbändi Habakukin laulusta Potkuhousut. Löydät laulun kokonaiset sanat, kun kirjoitat Googleen sanat Habakuk Potkuhousut.
Löytyykö Suuri Käsityölehti 08/1987 Siinä on Lyhyen vihreän lyhythihaisen neuleen ohje,kaarroke on aaltopitsiä. Olen tuloksetta etsinyt,saako mistään? 98 Vuonna 1987 Suuri Käsityölehti ilmestyi vielä nimellä Suuri Käsityökerho. Suuri Käsityökerho -lehden vuosikerta 1987 löytyy Varastokirjastosta. Voitte tilata tarvitsemanne lehden/artikkelin oman kirjastonne kaukopalvelun kautta.
Pahvikeräys, pahvinkeräys vai pahvin keräys? 320 Oikea kirjoitusmuoto on pahvinkeräys, kun puhutaan kierrättämisestä, sillä silloin on kyse juurikin kierrätyksestä eli tietystä käsitteestä. Sen lisäksi Kiertokaari esimerkillisesti kirjoittaa sanat yhteen: Pahvi - Kiertokaari  Kielikellon Yhteen vai erikseen -artikkeli auttaa pohtimaan yhdyssanaongelmia: Yhteen vai erikseen? - Kielikello 
G-voima.Ihmiseen kohdistuu maan pinnalla !1 g--voima.Mitä tällä mahdetaan tarkoittaa? 481 G-voima tarkoittaa painovoiman tuottamaa putoamiskiihtyvyyttä. Painovoima vetää kappaletta kohti Maan keskipistettä. Painovoiman aikaansaama kiihtyvyys riippuu kappaleen ja maapallon välisestä etäisyydestä. Yksi g vastaa sitä kiihtyvyyttä, joka kappaleella olisi maanpinnan tasolla. Tämä vaihtelee hieman eri puolilla planeettaa maapallon muodon, tiheyden vaihteluiden ja pyörimisen vuoksi, joten yleensä käytetään pyöristettyä normaaliputoamiskiihtyvyyttä 9,81 m/s2. G-voima tarkoittaa siis kiihtyvyyttä, ei voimaa. Maan pinnalla seisovan ihmisen massaan kohdistuu kuitenkin noin 9,81 newtonin painovoima kilogrammaa kohti.G-voimaa käytetään ennen kaikkea kuvaamaan normaalista kiihtyvyystilanteista poikkeavia tapahtumia. Maan pinnalla levossa...
Mistä löytäisin lapinvöiden/helavöiden, nahkavöiden/tuppivöiden historiaa? 1031 Lapin maakuntakirjaston vastaus: Meillä on aiheeseesi liityen esim. seuraavaa aineistoa: Itkonen: Suomen lappalaiset osa 1 s. 360-363 (saamelaisten vöistä) Tornionlaakson vsk. 1994 s. 271-286 aiheena: Saamelaisten vyöllispyörien taustaa (käsittelee heloja ja vöitä) Kongressijulkaisu: Suomen varhaishistoria, Tornion kongressi 14-16.6 1991 esitelmät:referaatit sisältää aiheen: Suomen vyötärön kerralliset saamalaiset (Julku, Kyösti) Lisäksi löytyy vöiden nauhojen ja paulojen (myös poronnahkavöiden ja -nauhojen) käsityöperinteestä ja malleista. Esim. Näkkäläjärvi, Inga: Cuodinduodji ja Saamelaisten perinnekäsitöitä (sisältyy Saamelaispaketti julkaisuun) Tätä aineistoa voit saada meilta kaukolainaksi. Ota lisäksi yhteys...
Yritin hakea tätä nopeasti myös netistä enkunkielisiltä sivuilta, mutta en onnistunut toivotunlaisesti. Kysymys kuuluu, mikä aiheuttaa nivelten jäykkyyden… 269 Normaalia nivelten jäykkyyttä ja ns. aamukankeutta voivat aiheuttaa monet asiat. Liikkumattomina olevat nivelet kuivuvat ja varsinkin vanhemmiten nivelessä oleva nivelvuori erittää vähemmän voitelevaa nestettä kuin nuorempana. Jänteet ja lihakset kiristyvät yleensä unen ja levon aikana, ja vetristymisessä voi mennä jonkin aikaa. Yleensä terveet nivelet ja lihakset vetristyvät 10-15 minuutin jälkeen. Anna-lehden artikkelissa käsitellään erilaisia nivelten ja lihasten sairauksia, jotka voivat aiheuttaa vakavampia pitkäkestoisia jäykkyyksiä raajoissa: https://anna.fi/hyvinvointi/terveys/jaykat-nivelet-ja-lihakset-aamuisin… Lähde: https://www.health.harvard.edu/pain/what-makes-my-joints-stiff-in-the-m…
Minulla 5 pennin kolikoita muovipullollinen. Ovatko arvokkaita? 653 Kolikoiden arvo riippuu niiden kunnosta ja siitä, miltä vuodelta ne ovat. Hinta-arvioita voi tutkia esimerkiksi näistä kirjoista: Suomen rahat arviohintoineen 2020 : keräilijän opas. Saatavuus verkkokirjastossa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4032089 Suomi 2021 : rahat ja setelit 1811-2020 arviohintoineen = Finland 2021 : mynt och sedlar 1811-2020 med värderingspriser = Finland 2021 : coins and banknotes 1811-2020 with valuations. Saatavuus verkkokirjastossa: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.4187654 Kysy kirjastonhoitajalta palvelussa on aiemmin kysytty tietyn ikäisten 5 pennin kolikoiden arvosta. Vastauksen voit lukea täältä: https://www.kirjastot.fi/kysy/minka-arvoisia-nykypaivana-ovat-5.    
Autoartikkeleissa puhutaan usein erilaisista autoluokista, on C-segmenttiä, D-segmenttiä yms. Onko noille autoluokille jotain selkeitä määritelmiä, joiden… 154 Oheinen artikkeli tarjoaa oivan johdatuksen autoluokkiin ja segmentteihin: Tunnetko erilaiset autoluokat? Tässä pikaopas segmenttien syövereihin - Teknavi
Kenenköhän alkuperää on seuraava sitaatti: ”Ne silmät ovat asia erikseen. Niiden rannalla haluaisin elää. Niiden rannalla haluaisin kuolla.” ? 68 Runo on Asko Laurilan ja se löytyy runokokoelmasta Aurinko ja omenapuu WSOY 1976 (s.32).  Runo alkaa Sen silmät on asia erikseen.