Pistolekors-suvun vaakunasta löytyy tietoa kirjasta Gustaf Elgenstierna (1930): Den introducerade svenska adelns ättartavlor : med tillägg och rättelser. 5, Lind af Hageby - von Porten , sivulta 725. Kirja löytyy Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjaston käsikirjastosta (99.3 ELG).
Vaakunan tarina liittyy suvun edustajaan, joka 1600-luvulla pelasti kuninkaan ja sai palkinnoksi mm. aateloinnin ja vaakunan. Aatelointitilaisuudessa hänen piti ampua kahdella pistoolilla ristikkäin.
Ainakin piparkakkutaikinaan tai muuhun keksitaikinaan saa kohokuvioita kuvioivan kaulimen, erilaisten keksileimasimien tai silikonmuottien avulla. Kannattanee kokeilla muihinkin taikinoihin. Varsinaista leivontatekniikkaa kohokuvioiden tekemiseen emme löytäneet.
Kysy kirjastonhoitajalta -vastaajilla ei ole pätevyyttä ottaa kantaa lain tulkintaa vaativiin kysymyksiin.
Ruokavirasto, joka valvoo myös eläinten terveyttä ja hyvinvointia, toteaa muun muassa seuraavasti sivuillaan:"Ruokaviraston tulkinnan mukaan verinäytteen otto ei edellytä sitä, että henkilöllä olisi oikeus harjoittaa eläinlääkärin ammattia, mutta se edellyttää, että henkilö on saanut verinäytteen ottamiseen asianmukaisen koulutuksen eli että henkilöllä on koulutuksen kautta valmiudet verinäytteen ottoon. Kliinisen tutkimuksen osana verinäyte olisi otettava vain eläinlääkärin valvonnassa. Myös muissa tilanteissa voisi olla hyvä, vaikka ei välttämätöntä, että eläinlääkäri olisi paikalla. [..]"
https://www.ruokavirasto.fi/elaimet/...
Kirjastokorttisi ei ole enää käytössä. Käytäntönä, että jos asiakas ei käytä Helmet-kirjastokorttia kolmeen vuoteen eikä hänellä ole mitään lainassa, kortti vanhenee ja asiakas putoaa asiakasrekisteristä. Uuden Helmet-kortin saa heti mistä tahansa Helmet-kirjastosta. Kun tulet noutamaan uutta korttia, ota kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaasi.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__asiointi_kirjastossa(954)
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa
Patsaat sijaitsivat Viipurissa Turunsillan eli Linnansillan päässä, lähellä Viipurin museota. Ne esittivät kauppaa ja teollisuutta. Patsaista löytyy varsin vähän tietoa: ne oli asettanut insinööri Knut Theodor Öhman (Wiipuri 10.1.1905) ja vuonna 1913 ne palautettiin pakoilleen, kun ne oli ensin väliaikaisesti poistettu korjaustöiden vuoksi (Karjala 5.6.1913). Patsaat näkyvät joissain vanhoissa valokuvissa, esim. https://finna.fi/Record/lappeenrannanmuseot.A4422180-22EB-489E-8E45-9D03E0FFA143?sid=4991729915&imgid=1 ja https://finna.fi/Record/lappeenrannanmuseot.B3B8084B-DEB1-4AF0-87A7-642F61BBAA95?sid=4991729915&imgid=1 Tietoa patsaiden myöhemmistä vaiheista ei löytynyt. Sodan aikana siltaa pommitettiin ja se räjäytettiin,...
Suomessa vakinaisesti asuvan ihmisen kotikuntaa ja kotikunnassa olevaa asuinpaikkaa säätelee kotikuntalaki. Lakia ollaan juuri uudistamassa.
https://valtioneuvosto.fi/-//10623/uusi-laki-selkeyttaa-kotikunnan-maar…
Digi- ja väestötietovirasto pitää rekisteriä Suomen väestöstä ja rakennuksista. Väestötietojärjestelmä on valtakunnallinen sähköinen perusrekisteri, josta löytyvät ajantasaiset henkilötiedot Suomen kansalaisista ja Suomessa vakinaisesti tai tilapäisesti asuvista ulkomaalaisista henkilöistä.
Järjestelmän tietoja käytetään koko yhteiskunnan tietohuollossa, esimerkiksi julkishallinnossa, vaalien järjestämisessä, verotuksessa ja oikeushallinnossa sekä tutkimuksessa ja tilastoinnissa. Myös yritykset ja yhteisöt saavat käyttöönsä...
Yleensä suomalaiset uutuuselokuvat, joille on hankittu kirjastolevitysoikeus,saadaan Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmiin noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun ne on julkaistu. Tämä viive johtuu myyjästä/levittäjästä ei kirjastosta.
Seuraamalla esimerkiksi HelMet-verkkokirjaston uutuusluetteloita saat tiedon, koska elokuva on lainattavissa.
http://www.helmet.fi/search*fin/3
Elokuvan dvd on julkaistu 8.12.2010.
http://www.dvdplaza.fi/leffakanta/nayta.php?sid=14455
Jos laitteesi kerran lukee mp3-formaattia, niin silloin vika johtuu todennäköisesti viallisesta levystä. Siinä voi olla naarmuja, likaa tai jokin muu vaurio mikä estää toimimisen. Valitettavasti kirjaston aineistoa käsitellään usein huolimattomasti ja kovakouraisesti, mutta levyt ovat herkkiä häiriöille. Esim. rasvaiset sormenjäljet levyn pinnassa voivat estää toimimisen, tai yksi ainoa riittävän syvä naarmu kriittisessä kohdassa. Tämän tarkempaa vastausta on mahdotonta antaa itse levyä ja laitetta näkemättä. Myöskin soittolaitteissa on suuria eroja ja toiset laitteet ovat herkempiä levyjen virheille kuin toiset, niissä on heikompi ns. virheenkorjauskyky.
Katkelma on Yrjö Jylhän runosta Hyvästi, Kirvesmäki. Runo on Jylhän kokoelmasta Kiirastuli : runoja rauhan ja sodan ajoilta (1941).
"Joko päättyi pitkäperjantai,
jo ristinpuut on riisuttu kai,
tämä onko jo pääsiäistä?"
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.362085?sid=2928571383
oman osaamisen tunnistamiseen löytyy jotakin teoksia, mistä voisi aloittaa. Teokset liittyvät usein johonkin kuten osaamisen kehittäminen kouluissa tai tietyllä alalla. Kirjoja voi hakea esimerkiksi asiasanoilla osaaminen ja tunnistaminen. Näin ei kuitenkaan hakutulos ole valtava. Sitten jos hakee pelkästään Osaaminen sanalla hakutulos on turhankin laaja. Sitten taas hakemalla vaikkapa Osaaminen ja Kehittäminen löytyy enemmänkin teoksia. Nettihakujen perusteella oman osaamisen tunnistamisessa käytetään paljon tehtäviä, ja kirjoitusharjoituksia, ja nämä kirjat eivät oikein sovellu kirjastokäyttöön. Tässä joitakin esimerkkejä kirjastomme kirjoista, mitkä vaikuttavat lupaavilta, mutta vaativat vielä lähempää tutustumista/selailua.
38.4...
Kyseessä voisi olla Joseph Fasano, jonka opiskelijat alkoivat koota professorinsa lausahduksia vuonna 2016 Manhattanvillen yliopistossa. Tapauksesta on uutisoitu toukokuussa 2026, kun Fasano julkaisi joitakin näytteitä niistä Instagram-tilillään.Ks. esim. People.com (https://people.com/teacher-s-life-advice-goes-viral-after-students-secretly-compile-his-quotes-11975349), Upworthy.com (https://www.upworthy.com/professors-students-gave-him-152-pages-of-wisdom-theyd-learned-from-him/)Kyseinen kirja on käsinkirjoitettu muistikirja, johon merkintöjä on ehtinyt kertyä useilta opiskelijapolvilta 152 sivun verran. Kirjaa ei ole julkaistu painettuna.Fasano on paitsi opettaja, myös kirjailija: https://www.goodreads.com/author/show/6896902....
1960-luvulla oli voimassa asevelvollisuuslaki 452/1950.
16§:
Asevelvolliselle, joka palvelusaikanaan on erityisesti kunnostautunut ja kehittynyt hyväksi sotilaaksi, voidaan, mikäli olosuhteet sen sallivat, antaa rauhan aikana vakinaisesta palvelusajasta lomaa enintään kolmekymmentä päivää.
Pakottavista henkilökohtaisista syistä voidaan asevelvollisille myöntää lomaa tarpeen mukaan. Mikäli asevelvollisen koulutus sellaisen loman johdosta kärsisi tuntuvaa haittaa, voidaan hänen palvelusaikaansa pitentää enintään lomaa vastaavalla, ajalla.
Palvelusaika oli 240 tai 330 päivää riippuen tehtävistä.
Ruotuväessä nro 7 (1964) nimimerkki P kirjoittaa lomien myöntämiskäytäntöjen ongelmista ja kuvailee käytännön tilannetta...
Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen Parole-lehden numeron 1/78 Tuonen satoa -palstan mukaan jääkärieverstiluutnantti Kaino Eino Niemeläinen kuoli 13.12.1977.
Ellen Svinhufvudin kakun lisäksi ei löytynyt suoraan presidenteille nimettyjä ruokia. Puhutaan kylläkin Marskin vorschmackista, presidentti Mannerheimin lempiruoasta.
Anna-Maija Tantun toimittamassa teoksessa "Makujen ja elämysten Kultaranta : sesongin herkkuja kesälinnan keittiöstä" kerrotaan yleisemmin Kultarannan ruokaperinteistä ja juhlamenuista eri presidenttien aikana. Edellä mainitun kakun lisäksi kirjassa on Urho Kekkosen kirjoittama graavilohen resepti.
Kirjan tiedot ja saatavuus Helmet-kirjastoissa:
http://www.helmet.fi/record=b1064708~S9*fin
Valitettavasti Ylellä esitetystä Lucy Maud Montgomeryn kirjoihin perustuvasta kanadalaisesta televisiosarjasta Pieni runotyttö (Emily of New Moon, 1998) ei ole kirjastoissa lainattavaa dvd-tallennetta.
Sinun kannattaa esittää Ylelle toive, että sarja esitettäisiin uudelleen.
http://www.imdb.com/title/tt0135727/
https://www.finna.fi/
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
https://palaute.yle.fi/
Verkosta löytyy kultasepänliike J. A. Tarkiaisen pieni historiikkikirjanen, jossa kerrotaan myös liikkeen varhaisista vaiheista. Kirjasen mukaan liike on toiminut Mikonkadulla kolmessa eri osoitteessa: ensin Mikonkatu 4:ssä 22 vuoden ajan alkaen joskus sodan jälkeen, sitten Mikonkatu 1:ssä, johon oli siirrytty vuoteen 1974 mennessä, ja lopuksi Mikonkatu 3:ssa vuodesta 1991 alkaen.
Asia on kirjasessa ilmaistu epämääräisesti, mutta laskemalla selviää, että liike muutti Mikonkadulle viimeistään 1950-luvun alussa, mutta on siis toiminut Mikonkadulla kolmessa eri osoitteessa.
https://issuu.com/testaus/docs/tarkiainen
Lisäksi Helsingin Sanomissa 25.9.1957 mainitaan Tarkiaisen kultasepänliikkeeseen osoitteessa Mikonkatu 4 tehty murto.
Voit tarkistaa väritulostusmahdollisuuden Jyväskylän kirjastoyksiköiden sivuilta osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/kirjastot?jyvaskylan-paakirjasto .
Esimerkiksi pääkirjastossa, Vaajakosken ja Palokan kirjastossa saa väritulosteita.
Vastuullisten tuotteiden valikoimaa voi tarkastella ostavastuullisesti-sivustolta.https://www.ostavastuullisesti.fi/Valikoman kuratoi riippumattomista asiantuntijoista koostuva Vastuullisuuspaneeli, jonka jäsenet ovat kestävän tuotannon ja kulutuksen eri osa-alueiden pitkän linjan asiantuntijoita.Maailman vastuullisimpia yrityksiä voi tarkastella Time-lehden ja Statista-tutkimusyrityksen tekemän laajan vastuullisuustutkimuksen raportista.https://time.com/collection/worlds-most-sustainable-companies-2024/Finnwatch edistää vastuullista yritystoimintaa, joten kannattaa tutustua myös heidän nettisivuihinsa. Sieltä löytyy raportteja ja muita julkaisuja aiheesta.