Tykätyimmät vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Onko Kouvolan pääkirjastossa tilaa, jossa voi keskittyä lukemiseen ilman hälinää? 446 Kouvolan pääkirjaston lehtisali on hiljainen lukutila. Urban Office-tilassa heti eteisaulan vieressä on työpisteitä muusta kirjastotilasta eristetyssä rauhallisessa tilassa, mutta tilassa saa myös tehdä pienimuotoisia ryhmätöitä; lähes aina se on kuitenkin hiljaista aluetta. Pääkirjastossa on myös muutamia varattavia tutkijanhuoneita. Niistä peritään viikkovuokra.
Miksi naisen iän kysymistä pidetään epäkohteliaampana kuin miehen iän? Vai onko nykyään molempia alettu pitää yhtä epäkohteliaina? 1236 Hyvän käytöksen kirjassa vuodelta 1978 sanotaan näin: Ikä on niitä asioita, joista ei yleensä keskustella julkisesti, koska sen on uskottu loukkaavan varsinkin seurueesn iäkkäämpiä naisia, joiden oletettiin haluavan näyttää nuorilta ja haluavan salata oikean ikänsä. Voisi ajatella, että naisen ikä ja ikääntyminen on ollut olennainen seikka ainakin sellaisessa yhteisössä, jossa naisen pääasiallinen tehtävä on ollut jälkeläisten synnyttäminen. Vanheneminen on ollut siirtymistä roolista toiseen eri tavalla kuin miehillä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on sekä naisilla että miehillä nykyään enemmän tehtäviä ja rooleja sekä myös vapautta valita elämäntapansa. Näin ollen voisi luulla, että hyvän käytöksen "säännötkin" muuttuisivat....
Mitä kirjaa suosittelisit jos haluan tutustua korporativismiin ideologiana? 54 Seikkaperäisin vastaani tullut suomenkielinen kirja lienee Voitto Helanderin Korporatismi : traditiosta, esiintymistä ja ilmiöllisistä tulkinnoista (Gaudeamus, 1981).
Minkä niminen on kirja jossa niin kuin parannetaan silmän näköä? Siinä jotenkin "voimistellaan" silmää jottä näkö tulisi paremmaksi. Kysyn tätä koska itselläni… 1157 Kokeile kirjaa Elä ilman laseja / Science of Life ; [käännös: Anna-Liisa Kuusela] ISBN 951-9413-33-2 . Kirjassa on kuulemma hyvät silmien rentoutus- ja voimisteluohjeet (Bates Method). Myös Kaisu Viikarin teos Opi ymmärtämään ja ehkäisemään myopiaa saattaa sisältää harjoituksia.
Onko missään maassa käytössä rikostuomiojärjestelmää missä vankilat ovat tutkintavankiloita ja tuomiona on vain kuolemantuomio tai vaihtelevan pituinen… 107 Paras asiantuntemus kysymykseen vastaamiseen lienee Rikosseuraamuslaitoksella. Kannattaa kääntyä heidän puoleensa.
Onko Helsingin pääkirjastossa Tekniikan maailma lehtiä 1980-1985? 156 Tekniikan maailman vanhoja vuosikertoja säilytetään Pasilan kirjastossa. Voit käydä lukemassa lehtiä siellä, mutta kotiin niitä ei voi lainata. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto https://www.helmet.fi/fi-FI
Olen joskus lukenut kirjan, joka kertoi Carlo Levin karkotuksesta italiassa. Mikähän se kirja oli ja vieläkö sen jostain saisi luettavaksi. 250 Kyseessä on Carlo Levin vuonna 1945 ilmestynyt omaelämäkerrallinen romaani Jumalan selän takana (Christo si è fermato a Eboli, suom. Helka Hiisko, 1956) https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_275 Näyttää siltä, että oman verkkokirjastosi kokoelmissa teosta ei ole, mutta voit tilata sen kaukolainaan oman kirjastosi kautta.
Löytyykö kitaranuotteja Juice Leskisen Balladi kappaleeseen? 235 Nuottijulkaisu Mökkiläisen uusi laulukirja / toim. Virpi Kari, Helsinki: F-Kustannus, 2013, ISBN 9789524612586, sisältää laulun Balladi : elokuvasta Klaani. Kuvailutietojen mukaan teoksessa on laulujen sanat, melodiat, sointumerkit ja kitaran sointuotetaulukko. Kappaleen on säveltänyt Anssi Tikanmäki ja sanoittanut Juice Leskinen. Voit tarkastaa julkaisun saatavuuden Helle-kirjastoista osoitteesta: https://helle.finna.fi/Record/helle.1473619?sid=3181702575
Missä suomalaisessa runossa on aiheena hiukset? 1894 Marja-Liisa Vartion runo "Nainen ja maisema" alkaa hyvin hiusvaltaisesti: "Kampaan hiuksia kahtapuolen päätä, / aamusta iltaan kampaan hiuksia, / sillä tämä jakaus ei ole valmis, / sillä nämä jäykät ja pitkät hiukseni / eivät asettaudu sileästi kahtapuolen päätä. --"(Runot ja proosarunot, Otava, 1966, s. 13). Hiukset voivat edustaa vaikka tunnetilaa, kuten Sirkka Turkan runossa "Rakkaus - hyvin nuori", jonka loppu menee "--Hiukset hämillään jatka katua / sumuisesta kohdasta toiseen / ja surusi rypistynyt / mahtuu taskuun." (Teokset 1973-1983, s. 8). Hiuksista kirjoitetaan usein vertauskuvallisesti, esimerkiksi Vilja Tuulia Huotarinen, jonka Sakset kädessä ei saa juosta -esikoiskokoelman (WSOY, 2004)viimeisessä runossa (s. 62) on säkeet "...
Olen lähdössä matkalle Napoliin. Mukaan olisi mukava ottaa jotain kaunokirjallisuutta paikkaan ja kulttuuriin liittyen. Myös dekkarit käyvät. Mitä kirjoja… 568 Napoliin sijoittuva dekkari on esim. Cosi fan tutti…niin tekevät kaikki, kirjoittajana Michael Dib-din. Myös hänen muissa jännityskirjoissaan tapahtumat ovat usein Italiassa. Dekkarin Pyhien jäljillä, tekijänä Raymond Khoury, tapahtumat sijoittuvat useampaankin kaupunkiin, joista yksin on Napoli. Romanttinen tarina on Anthony Capellan Napolilainen naimakauppa ja Afrikan siirtolaisista kertova on Napolin ihme, kirjoittajana Tahar Ben Jelloun. Napolinlahdelle Pompeijille sijoittuu Robert Harrisin jännityskirja Pompeji. Kirsi Piha kirjoittaa myös italialaista elämänmenosta kirjassaan Medicien naapurissa: pieni kirja Italiasta.
Ministeri Jaakko Nummisen muistelmat ilmestyy kahtena niteenä. Kun olen sen varannut, koskeeko varaus molempia niteitä? 171 Varaus koskee ensimmäistä osaa. Toisen voi varata, kun se ilmestyy Helmet-tietokantaan.
Pyöröhirsisen mökin väärä pintakäsittely, pitääkö poistaa? Pyöröhirsimökki on 30v. vuotta sitten pintakäsitelty heti uutena: Sisäpuoliset seinät: ensin… 638 Olet jo kysellyt asiasta monilta sellaisilta tahoilta, joita olisin myös ehdottanut. Löysin netistä Talomaalaus pro -nimisen yrityksen. He kertovat sivuillaan hirsitalojen pintakäsittelystä eli osaavat varmasti neuvoa jotenkin. Tosin luultavasti pientä maksua vastaan. Puu info -sivusto kertoo puurakenteiden ominaisuuksista. Voisit myös kokeilla Panu Kailan kirjaa Talotohtori. Siitä saattaa löytyä myös ohjeita oikeaoppisesta hirren pintakäsittelystä. Helmet Kimmo Lauharon kirja Hirsi rakennusaineena ja teollinen hirsitalo, siäsltää myös tietoa hirren maalamisesta. Helmet
Onko olemassa nuottikirja/laulukirja: Klemetti, Heikki: Laululipas lapsille? Etsin 'Peipon pesä' - laulun ensipainoskirjaa. 394 Vanhin löytämäni nuotti, johon Heikki Klemetin säveltämä ja Immi Hellénin sanoittama "Peipon pesä" sisältyy, on Heikki Klemetin "Lauluhupi lapsille : pieniä laulelmia koulua ja kotia varten" (Axel E. Lindgrenin Soitinkauppa ja Kustannustoimisto, 1915). Nuotista on kaksi eri versiota: toisessa on laulujen sanat ja melodianuotinnos, toisessa myös pianosäestys. Säkeistöjä on viisi. Laulu alkaa: "Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän". Samana vuonna ja samalta kustantajalta on ilmestynyt myös lauluvihkon ruotsinkielinen versio "Barnens visbok : små sånger för skolan och hemmet" (Axel E. Lindgrens Musikförlag, 1915). Siinä laulu on nimellä "Lärkboet".   Lähteitä: Kansalliskirjaston hakupalvelu: https://kansalliskirjasto.finna...
Luin joskus jostain, että kyhkyn huhuilua (hu huu huu hu hu hu huu huu) kuvaillaan englanniksi "my feet hurt betty, my feet hurt". Nistä löytäisin näitä… 168 Voit googlata esimerkiksi "bird song into words" tai "transcriptions of birdsong".Joitain esimerkkejä:https://vt.audubon.org/sites/default/files/bird_song_mnemonics.pdfhttps://www.fs.usda.gov/Internet/FSE_DOCUMENTS/fseprd728060.pdfhttps://nationalzoo.si.edu/sites/default/files/documents/bird_memory_phrases.pdf 
YLE Areenassa on dokumentti Kenen joukoissa seisot, ja dokumentissa kuultavien laulujen joukossa on Srum srum -niminen kappale, johon en löydä sanoituksia. 240 Kyseinen kappale on nimeltään Seitsemän sisaruksen samba ja sen esittää dokumentissa lauluyhtye Agit-Propin kisällit. Useimmissa yhteyksissä yhtyeestä käytetään nimeä Kisällit. Laulun sanat sisältyvät nuottijulkaisuun Uusi Laulu 1975-76 : Kaksoisvuosikirja (1977). Nuottijulkaisun tiedoissa tekijäsi mainitaan Kisällit. Uusi Laulu 1975-76 : Kaksoisvuosikirja Helmetissä https://www.imdb.com/title/tt0782690/
Edustiko Esko Rekola Liberaalista kansanpuoluetta? 380 Esko Rekola (1919-2014) toimi Wikipedian mukaan Liberaalisen Kansanpuolueen ministerinä viidessä eri hallituksessa, mutta esimerkiksi kansanedustajana hän ei missään vaiheessa ollut. Myöskään mitään merkittäviä luottamustehtäviä hänellä ei puolueessa ollut. Voitaneen silti sanoa, että lähinnä hän edusti virkamiehenäkin Liberaalista Kansanpuoluetta. Heikki Poroila
Miten voisin uusia lasteni kirjastokorteilla lainattuja kirjoja verkossa? 348 Vaski-verkkokirjaston käyttäjätiliin voi liittää useampia kirjastokortteja, minkä jälkeen oman käyttäjätilin kautta voi uusia vaikka koko perheen lainat. Halutessaan voi tiilinsä liitetyille kirjastokorteille myös antaa yksilöidyt nimet. Kortin liittämiseksi tulee tietää kyseisen kortin numero ja sen nelinumeroinen tunnusluku. Jos huollettavan kortille ei ole luotu tunnuslukua, ei kortin liittäminen onnistu. Liittämistä varten kortille tulee tällöin luoda tunnusluku, mikä puolestaan vaatii myös huoltajan suostumuksen. Tunnusluvun voi käydä luomassa kirjaston asiakaspalvelussa. Kun kortin numero ja tunnusluku ovat tiedossa, tapahtuu kortin liittäminen kirjautumalla ensin...
Onko Suomessa belutšeja ja paštuja? 244 Balucheja (kutsutaan myös nimillä balutšit tai belutšit) elää Pakistanissa, Afganistanissa ja Iranissa. Paštut (kutsutaan myös nimillä pataanit tai afgaanit) elävät myös Pakistanin ja Afganistanin alueilla. Suomessa tilastoidaan ulkomaalaistaustaiset vain kansalaisuuden mukaan. Koska balucheilla ja paštuilla ei ole yhtenäinen kansalaisuus, tilastoista ei voi nähdä, asuuko heitä Suomessa. Lähteet: Baluchit Wikipediassa Jukka Luoma: Kapinallismieliset baluchit on kansana jaettu kolmen valtion alueelle, Helsingin Sanomat 19.2.2007 Tilastokeskus: Ulkomaan kansalaiset Suomessa Paštut Wikipediassa
Kaipaisin tietoa Nemesis-jumalasta tai jumalattaresta. Siis myyttisestä hahmo Nemesiksestä, ei yleisesti kenen tahansa arkkivihollisesta tai kostajasta. Termi… 355 Nemesis on kreikkalaiseen mytologiaan kuuluva koston henki, joka rankaisee hybriksen valtaan joutuneita. Löydät aiheesta lisätietoa tutustumalla esimerkiksi aihetta käsitteleviin tietokirjoihin. Voit perehtyä vaikkapa seuraaviin kreikkalaista mytologiaa käsitteleviin teoksiin:    Jumalten synty / Hesiodos (2002) Ihmiset, jumalat, maailmankaikkeus : kreikkalaisia kertomuksia aikojen alusta / Jean-Pierre Vernant (2001) Kulttuuri antiikin maailmassa / Mika Kajava (2009) Antiikin taruja. 1 : Aikojen alussa / Arto Kivimäki (2008) Antiikin taruja. 2 : Sankarien aika / Arto Kivimäki (2010) Kreikan mytologia / David Bellingham (1992) Mytologia : muinaisen Kreikan jumalat, sankarit ja hirviöt : kuvitettu lukuisin maalauksin ja...
Kyseessä suomalainen naisdekkaristi. Häneltä on ilmestynyt neljä kirjaa. Kussakin kirjassa rikos tapahtuu eri paikkakunnalla. 476 Kyseessä voisi olla Elina Backman. Saana Havas -sarjassa on ilmestynyt teokset Kun kuningas kuolee (2020, sijoittuu Hartolaan), Kun jäljet katoavat (2021, sijoittuu Helsinkiin), Ennen kuin tulee pimeää (2022, sijoittuu Lappiin), Kuinka kuolema kohdataan (2024, sijoittuu Kotkan Kaunissaareen).Elina Backman Kirjasammossahttps://somero.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22backman+elina%22&type=AllFields