Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
1. Onko espanjalaisen Antonio Machadon runoa "Caminante, no hay camino..." julkaistu suomeksi? 2. Miksi Lahden kaupunginkirjaston aikaisemmin ylläpitämä… 201 Lahden runotietokanta on valitettavasti väliaikaisesti pois käytöstä. Tietokanta siirretään Kirjasammon yhteyteen ja tämä siirtovaihe kestää jonkin aikaa. Tietokannoista löytyi viitetiedot, jonka mukaan CD-levyllä Pidot : Ihmisen ääni kolmen sisaren vieraana on Antonio Machadon runoon sävelletty kappale Kuule kulkija. Runon on suomentanut Kristiina Hurmerinta. Kyseessä on siis etsimänne runo, mutta CD:ssä ei ole tekstiliitettä. Sanat pitäisi toisin sanoen "poimia" äänitteeltä. Muista julkaistuja suomennoksia runosta en löytänyt.  Pidot : Ihmisen ääni kolmen sisaren vieraana -äänite Helmetissä    
Onko suomenkielistä kirjaa tms, joka kertoo Eiffel-tornin rakentamisesta? 201 Kokonaista kirjaa en oikein onnistunut Eiffel-tornista suomeksi löytämään käytettävissäni olevista tietokannoista. Eiffel-tornin rakentamista sivutaan joissakin yleisemmissä historian suuria rakennushankkeita käsittelevissä teoksissa, esimerkiksi Nigel Hawkesin teoksessa Maailman suuret rakennelmat (Otava, 1993). Englanniksi taas pelkästään Eiffel-torniin keskittyviä kirjoja löytyy enemmän. Suomenkielisiä artikkeleita taas aiheesta on vuosien varrella julkaistu useissakin eri lehdissä ja julkaisuissa, näiden viitetietoja voit selata esimerkiksi Finna.fi-palvelusta: https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=eiffelin+torni&type=AllFiel… Myös historia.netissä on tietoa aiheesta:  https://historianet.fi/tekniikka/...
Olen kuullut iäkkään äitini lausuvan pätkiä runosta jossa luetellaan Aasian jokia ja järviä. En ole yrityksestäni huolimatta löytänyt mistään ko. runoa… 201 Hei, Tämä on Einar Fieandtin runonäytelmästä Karttaleikki peräisin oleva runo, tämä kohta (ja koko runonäytelmä) löytyy Pääskynen-lehden numerosta 7/1915, sivulta 12, joka löytyy Kansalliskirjaston digitoiduista lehdistä: Tässä linkki: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/959137?page=12
Miten nimet Indica ja Japonica liittyvät viljelyskasviin nimeltä riisi? 201 Indica ja japonica ovat viljelysriisin eri alalajeja. Niitä kasvatetaan eri maantieteellisillä alueilla, joihin nimet viittaavat.  Indica-lajikkeita kasvatetaan pääasiassa subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla Intiassa, Pakistanissa, Filippiineillä, Kiinan eteläosissa ja Afrikassa. Niiden katsotaan olevan lähtöisin Intian alueelta. Japonica- tai sinica-lajikkeet menestyvät lauhkeassa ilmastossa ja vuoristoisimmalla alueilla. Niitä on kasvatettu ennen kaikkea Japanissa, Koreassa ja Kiinan pohjoisosissa. Niiden alkuperä on Kiinassa, Jangtsejoen suistossa. Lähteet: https://fi.wikipedia.org/wiki/Riisi https://fi.wikipedia.org/wiki/Oryza_sativa_subsp._indica https://www.majordifferences.com/2013/11/...
Mistä saan tiedon koska varaukseni on noudettavissa 201 Lapin kirjaston uudella yhteisellä sivustolla kerrotaan:"Varaaminen on ilmaista. Voit tehdä varauksen henkilökohtaisesti kirjastossa, puhelimitse tai verkkokirjastossa. Lapin kirjastoilla on yhteinen varausjono. Se tarkoittaa sitä että asiakas voi saada varaamansa aineiston lainaan mistä tahansa Lapin kirjastosta. Saat ilmoituksen sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeenä, kun varattu aineisto on haettavissa. Ilmoituksessa kerrotaan mihin saakka aineisto pidetään varattuna. Jos et hae varausta, kirjasto perii noutamattoman varauksen maksun, joka on 2 euroa. Jos tarvitsemaasi aineistoa ei ole Lapin kirjastossa, voit tehdä kirjastolle hankintaehdotuksen" Saat siis ilmoituksen saapuneesta varauksesta valitsemallasi viestintätavalla....
Sukulaiseni kantakortti on varusmiesajalta ja talvisodan ajalta kadonnut ja jatkosodan ajalta osin tuhottu. Sota-arkistosta ei näitä tietoja löydy. Onko muuta… 201 Kansallisarkiston Arkistojen Portti -palvelussa on vinkkejä mitä arkistotietoja sota-aikaisesta palveluksesta on löydettävissä: Palvelus armeijassa | Arkistojen Portti (kansallisarkisto.fi) Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet | Arkistojen Portti (kansallisarkisto.fi) Jos joukko-osasto on tiedossa, sotapäiväkirjoista tai päiväkäskyistä voi löytyä lisävalaistusta. Monesta joukko-osastosta on myös oma historiikkiteoksensa. Arkistolähteiden lisäksi on mahdollista, että henkilö on luovuttanut tietojaan esimerkiksi paikkakunnan veteraanikirjaan tai Suomen rintamamiehet -matrikkelisarjaan. Nimi saattaa vilahtaa myös sota-aikaisissa sanomalehdissä, jotka ovat käytettävissä digitoituina vapaakappalekirjastoissa.   
Tuleeko nummelan ponitalli kirjoja lisää vuonna 2023 tai sen jälkeen?? 201 Nummelan ponitalli -sarja on Merja Jalon kirjoittama nuortenkirjasarja. Sarjan ensimmäinen osa, Yllätysori, ilmestyi vuonna 1977. Sarjaan ilmestyy edelleen jatko-osia. Vuoden 2023 keväällä julkaistiin sarjan 96. kirja Hopearannan aave. Kuluvan vuoden 2023 syksyllä ilmestyvä sarjan 97. kirja on nimeltään Ryöstäjien jäljillä. Nummelan ponitalli -sarjaa julkaisee nykyään kustantamo Kvaliti https://www.kvaliti.com/
Kirja jonka lainasin on yli kuukauden myöhässä, ja myöhästymismaksu on 6e. Mihin voin maksaa sen? 201 Voit maksaa kirjastomaksusi missä tahansa Helmet-kirjastojen toimipisteessä tai verkossa. Verkkomaksaminen edellyttää, että kirjastokorttiisi on liitetty pin-koodi. Linkki verkkomaksamiseen löytyy Helmet-palvelusivustolta.  https://www.helmet.fi/fi-FI/Verkkomaksaminen(115033) https://www.helmet.fi/fi-FI
Etsin tiettyä elokuvaa. Amerikkalainen road movie, jossa jonkinlainen takaa-ajoasetelma. Ainoa kohtaus jonka muistan, on kun takaa-ajettu piilotti… 201 Etsinnästä huolimatta kuvausta vastaavaa elokuvaa ei löytynyt, vaikka kohtaus sinänsä kuulostaakin tutulta. Voit katsoa, olisiko elokuva jokin näistä: https://www.imdb.com/search/keyword/?keywords=gps-tracking tai näistä: https://www.imdb.com/search/keyword/?keywords=tracking-device
Missä Vantaan tai Helsingin kirjastossa voi rekisteröityä Celia kirjaston asiakkaaksi/käyttäjäksi? 201 Saavutettavuuskirjasto Celian asiakkaaksi voi rekisteröityä Vantaalla kaikissa kirjastoissa ja Helsingissä useimmissa kirjastoissa. Tarkemmat tiedot löytyvät Helmet-sivulta kohdasta Kirjastot ja palvelut hakusanalla Celia. Linkki Helmet-sivulle https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut.
Kaipaisin suomennosta Shakespearen sonetin 23 kohtaan "O, learn to read what silent love hath writ: To hear with eyes belongs to love's fine wit" 201 Kirsti Simonsuuren suomentamassa ja toimittamassa William Shakespearen sonetit : nautintojen ajan aarre (Gaudeamus, 2010) kyseinen kohta on käännetty: Opi lukemaan mitä rakkaus kirjoittaa hiljaa! Kuunnella silmin on rakkauden viisautta. Laitan tähän vertauksena myöskin Google-kääntäjän käännöksen:   "Oi, opettele lukemaan, mitä hiljainen rakkaus on kirjoittanut: Silmin kuuleminen kuuluu rakkauden hienoon älykkyyteen."
Kotikuntani on Espoo, mutta vietän suuren osan vuodesta loma-asunnolla Putkilahdessa. En tunne… 201 Jyväskylän kaupunginkirjaston palveluja voi käyttää kotikunnasta riippumatta. Jyväskylän kirjastot ovat osa Keski-kirjastoja eli sama kirjastokortti käy kaikkiin Keski-Suomen yleisiin kirjastoihin. Toimipaikat löydät täältä: Mikä on Keski? | Keski-Finna Henkilökohtaisen kirjastokortin ja PIN-koodin saat mistä tahansa Keski-kirjastosta, myös kirjastoautoista, kun esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja sitoudut kirjaston käyttösääntöihin. Keski-kirjastojen kirjastokorttia voi hakea myös sähköisesti, mutta kortti täytyy noutaa kirjastosta. Sähköinen hakemus tehdään osoitteessa: Asiakkaan opas | Keski-Finna. Täytä hakemus ja tunnistaudu esimerkiksi pankkitunnuksilla. Kun olet jättänyt sähköisen...
Mahtaako löytyä suomennosta W. H. Auden:n runosta If I could tell you 201 Valitettavasti W. H. Audenin runosta If I could tell you näytä olevan suomennosta.
Mistä saan kirjautumiseen tarvittavan pin-koodin? 201 Jos sinulle ei ole tehty Helmet-kirjastokorttiin liittyvää pin-koodia, sinun täytyy hakea se jostakin Helmet-kirjastosta. Ota henkilöllisyystodistus mukaasi, voit asioita missä tahansa Helmet-kirjastossa. Jos sen sijaan sinulle on tehty pin-koodi ja olet unohtanut sen, voit palauttaa sen osoitteesta https://luettelo.helmet.fi/pinreset~S9*fin . Palautuksessa tarvitset kirjastokortin numeron ja sen sähköpostiosoitteen, jonka olet kirjastolle ilmoittanut. Jos kirjastokorttisi on vanhentunut, eli et ole käyttänyt sitä yli kolmeen vuoteen, sinun täytyy hankkia uusi kirjastokortti ja samalla siihen liittyvä pin-koodi.  Tietoa Helmet-kortista.
Minua kiinnostaisi tietää, milloin avotulen tekeminen on Suomessa säädetty jokamiehenoikeuksien ulkopuolelle? 201 Avotulen tekeminen ilman maanomistajan lupaa kiellettiin jo 1.1.1934 voimaan astuneessa Palolaissa (202/1933).
Oluessa hiilidioksidi suojaa tuotetta pilaantumiselta mutta mikä on minimi alkoholimäärä juomissa joilla ei ole hiilidioksidia jotta tuote säilyy ilman… 201 Tuotteen säilymiseen vaikuttaa alkoholipitoisuuden lisäksi mm. tuotteen happamuus, kuinka paljon sokeria siinä on, säilytysastian steriiliys ja tiiviys, ympäröivä lämpötila ja se, kuinka kauan tuotetta olisi tarkoitus säilyttää. Votkan tapainen viina, jossa on 40  tilavuusprosenttia alkoholia, säilyy huoneenlämmössäkin periaatteessa ikuisesti (tai ainakin siihen asti, että se haihtuu pois). Jos tuotteessa on alle 20 tilavuusprosenttia alkoholia, se ei säily. Kuitenkin runsaastikin alkoholia sisältävä juoma voi menettää makuaan pitkässä säilytyksessä, jolloin sen juominen ei ole miellyttävää. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei siis voi antaa.
Olen lainannut Someron kirjastosta kirjan. Voinko palauttaa sen Salon pääkirjastoon? 201 Someron kaupunginkirjastosta lainattua kirjaa ei voi palauttaa Salon kaupunginkirjastoon. Salon kirjasto kuuluu Vaski-kirjastokimppaan, kun taas Someron kirjasto ei kuulu mihinkään kirjastokimppaan.Kirjastokimppa on itsenäisten kirjastojen välistä yhteistyötä, joka mahdollistaa esimerkiksi lainatun aineiston palauttamisen mihin tahansa kimppaan kuuluvaan kirjastoon.
Kuka naiskirjailija kirjoitti romaanin joka kertoo radanrakennustyöstä Haapajärveltä Kajaaniin ja jatko-osan jossa kertoo elämästään Pihtiputaan… 201 Kyseessä on Oili Koskela ja hänen kirjansa Topparoikka koulii sekä Kuusen juurelta Keski-Suomeen. Lisätietoa kirjailijasta voi lukea Kirjasammosta.
Onko olemassa sellaista aineistoa, missä näkyisi käytössä olleita nimiä eri vuosikymmeniltä. Esimerkiksi 40 luvulta. Koitin etsiä kirjastosta… 201 Digi- ja väestötietoviraston Nimipalvelussa voit selailla nimiä vuosikymmenittäin. Linkki palveluun: nimipalvelu.dvv.fiValitse valikosta vasemmalta Suosituimmat etunimet ja sitten pudotusvalikosta vuosikymmen. Palvelu näyttää 100 suosituinta nimeä. Etunimihaulla voi hakea nimeä ja palvelu näyttää kuinka monelle henkilölle kyseistä nimeä on annettu ja millä vuosikymmennellä. Palvelusta löytyvät myös sukunimet. 
Haluaisin myös nuotit "Rakkauden simfoniaan"! 201 Rakkauden sinfonia on käännösiskelmä Giorgio Moroderin Lonely Lovers' Symphony -kappaleesta, joka puolestaan perustuu Beethovenin Für Eliseen.Fredi on laulanut kappaletta suomeksi ja kirjastoista nuotit tähän löytyy ainoastaan Metropolian kirjastosta. Kysy kaukolainaamisesta omasta kirjastostasi.metropolia.finna.fi/Record/3amk.153812Chordify -palvelussa netissä on soinnut kappaleeseen.