Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Kuka on kirjoittanut aforismin "Ei sama aurinko kaikille paista. Sehän olisi jo kommunismia". - Mahdollisesti Paronen, Paasilinna tai Haavikko..? 346 Kommunismista inspiraationsa saaneita aforismeja löytyy usealtakin kotimaiselta kirjoittajalta, mutta kysymyksessä esitettyä mietettä ei valitettavasti seulaani jäänyt. Tutkailin ehdotettuja Paasilinnaa, Parosta ja Haavikkoa, mutta myös Matti Kurjensaarta, Arvo Saloa, Jouko Tyyriä, Oiva Paloheimoa ja lukuisia muita, unohtamatta mainiota antologiaa Suomalaisen aforismiviisauden kultainen kirja, mutta eipä vain tärpännyt. Ehkäpä aktiivisten lukijoidemme joukosta löytyisi joku, joka tämän ajatelman tunnistaa...
Punaviiniä kaatui kirjan päälle:(. Osa sivuista värjääntyi. Onko kallis korvattava? Kirja on ruotsalainen dekkari, pehmeäkantinen. 346 Korvaushinta selviää, kun viet kirjan kirjastoosi. Jos kirjan omistaa joku naapurikunnista, hinnan määrittämiseen voi mennä hiukan pidempi aika. Tietämättä kirjan nimeä, kustantajaa ja ostoaikaa tai -hintaa ei korvauksen suuruutta voi tietää, mutta eiväthän pokkarit tosiaan mahdottomia maksa, eikä kirjasto peri ylimääräisiä. Vasta vahingot nähtyään pystyy vastaava työntekijä sekä toteamaan niteen poistotarpeen että tuottamuksellisesta vahingosta aiheutuvan korvauksen. (Tuottamuksellinen vahinko on sellainen, jonka olisi voinut huolellisuudella välttää. Jos joutuu ryöstön tai itsestä riippumattoman tulipalon - tai meteoriitin - uhriksi, kyseessä ei ole tuottamuksellinen vahinko). Heikki Poroila
Olen aikaisemmin viime vuonna lainannut erään kirjan, jonka nimeä en millään muista. 346 Helmetin asiakastietojen lainaushistoria pitää itse aktivoida. Lainaushistoria ei siis automaattisesti tallennu tietoihisi eikä ole myöhemmin nähtävissä. Asiakkaan lainaushistoria ei tallennut kirjason asiakasrekisteriin, joten valitettavasti etsimäsi teoksen tietoa ei sieltäkään löydy. Mikäli sinulla on jotain tietoja ja muistikuvia etsimästäsi teoksesta, voin yrittää etsiä sitä niillä. http://www.helmet.fi/fi-FI
I would like to know what are the reading and writing incentive policies adopted by this establishment in or any library in finland. Also, how many books a… 346 In Finnish libraries we have some ways to encourage people to read. In Helmet-libraries in metropolitan area we have for example reading circles (lukupiirit in Finnish), Short story hooks (Novellikoukku), story hours for children (satutunnit), study group for immigrant women (Luetaan yhdessä), story telling day, writer visits and The Helmet-reading challenge  (Helmet-lukuhaaste). Many of them are also in use in many other libraries in Finland. You can find more information from the Helmet-website: http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Sukella_kirjaan_lukupiirissa(3284) http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kallion_kirjasto/Kallion_omat/Novellikoukku(42421) http://www.helmet.fi/en-...
Löytyykö mistään kirjastosta Tarja Alaluusuan kirjaa "Me Sompiosta"? Jos löytyy, niin onko kaukolainaus mahdollista? 346 Kirja löytyy Oulusta (2 kpl hyllyssä), Sodankylästä ja Inarista. Pyydä kaukolainaksi oman kirjastosi kautta, ei pitäisi olla mitään ongelmaa siinä. Heikki Poroila
Kaipaan kaunokirjallisuutta, jossa metsä olisi isossa roolissa. Esimerkkinä Anni Kytömäen Kultarinta. Myös vanhemmat teokset kiinnostavat. 346 Tässä muutama esimerkki kirjoista, joissa metsä on isossa roolissa tai metsäkuvaus on erityisen voimallista. Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas Robert Holdstock: Alkumetsä Essi Kummu: Karhun kuolema Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä Siri Kolu: Metsänpimeä Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä Katja Törmänen: Karhun morsian Helena Waris: Uniin piirretty polku Veikko Huovinen: Puukansan tarina Eowyn Ivey: Lumilapsi  
Etsin lastenkirjaa, jossa on vaaleanpunasiipinen lepakko, joka pelkää pimeää. Googlettamalla en monella hakusanalla löytänyt (ei ole kyseessä lili-lepakko … 346 Kaivattu kirja saattaisi olla Gerda Wagenerin Vamppu Vampyyri pelkää pimeää (Lasten keskus, 1996). Liisa-tytön avustuksella Vamppu pääsee eroon pelostaan ja sen vaaleanpunaiset siivet alkavat tummua.
Tarvitsisin tietoa siitä, onko seuraava J. W. Goethen runo mahdollisesti joskus suomennettu? 346 Valitettavasti kyseisestä Johann Wolfgang von Goethen runosta ei ole suomennosta.
Mitä kaikkea Minna Canth on suomentanut ja mistä kielistä? 346 Minna Canth suomensi Arne Garborgin Kyläkertomuksia (norjasta, 1886) ja yhdessä Hilda Aspin kanssa Georg Brandesin Päävirtauksia 19:nen vuosisadan kirjallisuudessa (tanskan kielestä,  1887) Kirjasampo https://www.kirjasampo.fi/fi Finna.fi https://finna.fi
Pystyykö metallirokin kappaleita kirjoittamaan nuoteilla vai miten varmistetaan, että kappaleet toistuvat samanlaisina vuodesta toiseen? Tyypillistä tälle… 346 Mr. Lordin eli Tomi Putaansuun säveltämä ja sanoittama Hard rock hallelujah löytyy monista nuottikokoelmista. Mutta vaikka valikoima on laaja, siinä näkyy populaarimusiikin nuotinnoksille tavanomainen viitteellisyys. Nuottiin on kirjoitettu yleensä vain kolme asiaa: melodia, sanat ja säestyssoinnut. Ajatuksena on, että tarjotaan laulajalle tai soittajalle jonkinlainen lähtökohta omaa tulkintaa varten. Mikään tavanomainen laulukirja ei tarjoa Lordin esityksen transkriptiota sellaisenaan. Todennäköisesti monipuolisin nuotinnos löytyy Lordin kokoelmasta Songs for the rockoning day (2006), joka löytyy isommista kirjastoista. Populaarimusiikistakin julkaistaan jonkin verran levytyksiin perustuvia transkriboituja nuotinnoksia, joissa pyritään...
Miten voisin uusia lasteni kirjastokorteilla lainattuja kirjoja verkossa? 346 Vaski-verkkokirjaston käyttäjätiliin voi liittää useampia kirjastokortteja, minkä jälkeen oman käyttäjätilin kautta voi uusia vaikka koko perheen lainat. Halutessaan voi tiilinsä liitetyille kirjastokorteille myös antaa yksilöidyt nimet. Kortin liittämiseksi tulee tietää kyseisen kortin numero ja sen nelinumeroinen tunnusluku. Jos huollettavan kortille ei ole luotu tunnuslukua, ei kortin liittäminen onnistu. Liittämistä varten kortille tulee tällöin luoda tunnusluku, mikä puolestaan vaatii myös huoltajan suostumuksen. Tunnusluvun voi käydä luomassa kirjaston asiakaspalvelussa. Kun kortin numero ja tunnusluku ovat tiedossa, tapahtuu kortin liittäminen kirjautumalla ensin...
"Niilo alkaa jo muistuttaa samaa Niiloa mitä introssa on." "Niilo alkaa jo muistuttamaan samaa Niiloa mitä introssa on." Kumpi on kieliopillisesti oikein? 346 kielitoimistonohjepankki.fi: ”Koska alkaa tekemään on rakennetyyppinä tavallinen eikä aiheuta ilmaukseen monitulkintaisuutta, suomen kielen lautakunta hyväksyi sen yleiskieleen alkaa tehdä -rakenteen rinnalle (2014).  Monien kielenkäyttäjien mielestä rakenne alkaa tekemään ei kuitenkaan ole neutraali, minkä vuoksi sitä voi pitää yleiskielen rajatapauksena.” Toisin sanoen molemmat lauseet ovat tässä suhteessa oikein. Muilta osin olisi korjattavaa. ’Mitä’ -sanaa ei voi käyttää tuossa vertailuyhteydessä, vaan joko ’kuin’ tai ’joka’. Jälkimmäisessä tapauksessa pilkku Niilon jälkeen.  kielitoimistonohjepankki.fi on hyvä apuväline oikeakielisyyteen.   
Teen opinnäytetyötä kulutusluotoista, velkaantumisesta ja pankkien sekä rahoituslaitosten hinnoitteluun vaikuttavista tekijöistä. Ajankohtaisia lukuja löytyy,… 346 Erkki Kontkasen Pankkitoiminnan käsikirjasta (uusin painos vuodelta 2015) sivulta 97 alkaen löytyy tietoa luottoriskin ja laajemmin pankkipalveluiden hinnoittelusta. Kontkasen mukaan lainojen hinnoittelussa on useita vaikuttavia tekijöitä, mutta riskin aiheuttama pääoman vaateen kasvu on tärkein hinnoittelua ohjaava elementti. Pankkitoiminnan käsikirja löytyy esim. Helmet-kirjastoista.  Kotitalouksien velkaantumisesta yleisemmin löytyy useita julkaisuja Suomen Pankin julkaisuarkistosta, esim. https://helda.helsinki.fi/bof/discover?rpp=10&etal=0&query=korot+pankkitoiminta&scope=/&group_by=none&page=6&filtertype_0=issued&filter_relational_operator_0=contains&filter_0=  ja https://helda....
Onko Kantelettaressa yhtenäinen juoni, niin kuin Kalevalassa? 346 Kanteletar on Elias Lönnrotin kokoama kansanrunokokoelma. Se koostuu kolmesta kirjasta, jotka on jaettu eriaiheisiksi runoiksi, esim hääkansan tai paimenten runoiksi. Samasta aiheesta on useita runoja, mutta ei etenevää juonta. Lisää tietoa Kantelettaresta vaikka Kirjasammon sivuilta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_28846   
Saan siirrettyä eKirjan tietokoneelle, mutta en voi siirtää sitä eKirjan lukulaitteelle. Jos lataan eKirjan suoraan lukulaitteelle se onnistuu. Olisiko se niin… 346 E-kirja voi olla ladattuna usealle omalle laitteelle samaan aikaan, mutta DRM (Digital Rights Management, käyttöoikeuksien hallinta) estää tiedoston suoran siirron omalta koneelta lukulaitteelle.
Onko olemassa Antiikin Kreikan ja Rooman aikaisesta elämästä jotka etenkin kertovat ja avaavat etenkin kyseisen ajan urheilua ja ruokailua? 346 Antiikin Kreikan ja Rooman aikaisesta ruokakulttuurista löytyy ainakin pari teosta: 1. Saara Lilja: Antiikkia ja myyttejä, WSOY 1990. 2. Apicius: Roomalainen keittokirja, Suomalaisen kirjallisuuden seura 2002.   Antiikin olympialaisia ja urheilua käsitteleviä teoksia: 1. Pulkkinen: Hellenien voimistelu ja urheilu. Kansa 1907. 2. Eljanko: Olympiakisat : kansojen juhla. Sanatar 1939. 3. Koski: Antiikin urheilu : Olympian kentiltä Rooman areenoille. Atena 2004. Kosken Antiikin urheilu teoksessa on myös asiaa urheilijoiden ravinnosta, eli se varmaan ainakin olisi katsomisen arvoinen.   Nämä kaikki teokset ovat saatavissa Jyväskylän pääkirjastolta, ja ne voi lainata tekemällä varauksen verkkokirjaston kautta näin...
Isäni on kertonut Korkeasaaressa eläneestä Elias-nimisestä karhusta, hänen kaimansa. Löysimme tietoja, että karhu on tuotu Korkeasaareen 1920-luvulla, mutta… 346 Länsiväylä-lehdessä vuonna 2018 olleen jutun mukaan Korkeasaaren Elias-karhu näyttäisi elelleen ainakin vielä 1940-luvulla. Tämän tarkempaa tietoa Eliaksen elinajasta Korkeasaarella ei valitettavasti ole, sillä vanhoja eläinkortteja hävisi 1990-luvulla. Elias saapui Korkeasaareen vuonna 1928 ja karhut elävät kolmisenkymmentä vuotta, joten tuosta voi jotain päätellä myös Eliaksen eliniästä. Eliaksen viinanjuonnista ja laulamisesta ei löydy tietoa. Lähde: https://www.lansivayla.fi/paikalliset/1475707
Minulla oli lapsena 50-luvulla kuvakirja, jossa seikkailivat satumetsässä tyttö nimeltään Pirpana ja koira nimeltään Turre. Mikä kirja oli kyseessä? 346 Etsimäsi kirja on Lucie Lundbergin Seikkailu taikametsässä (1954). Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannassa kirjaa kuvaillaan näin: "Pirpana ja hänen koiransa Turre joutuvat marjoja poimiessaan taikametsään asti, jossa haltiatar taikoo heidät pieniksi. He kohtaavat metsän eläimiä vaatteisiin pukeutuneena, tonttuja, peikkoja, eläviä marjoja, sieniä ja käpyjä. Hirvi johdattaa heidät Hannun ja Kertun piparkakkutalon luo (Makeismaa). Yöllä Ahti soittaa Metsälammessa viuluaan, ja Pirpana ja Turre ja vattulapset ja mustikkalapset tanssivat piirissä. Aamulla vasut ovat täynnä marjoja (puolukat). - Runsas kuvitus. Kannessa vaaleahiuksinen tyttö kori käsivarrellaan, ympärillä metsän eläimiä, sieniä ja isonenäinen puu. - Julkaistu ruotsiksi...
Pystyvätkö liikuntarajoitteiset menemään ns pitkän matkan busseihin? 346 Osaan kaukoliikenteen busseista pääsee kyytiin suhteellisen esteettömästi. Esim. OnniBus kertoo matkustamisen olevan mahdollista mm. pyörätuolinkäyttäjälle. Sanna Kalmarin kokemus vuodelta 2007 tuntuisi tukevan tätä. https://www.palmuasema.fi/uusi-esteeton-onnibus/ Esteettömyydestä kannattaa kysyä sen yhtiön asiakaspalvelusta, jonka kyytiä aikoo käyttää. Tiedonhakua hankaloittaa puhelinnumeroiden puute. Asiakaspalvelut tuntuvat toimivan nykyään sosiaalisessa mediassa. Pienellä penkomisella kyselynumeroita kyllä löytyy esim. Matkahuolto:"Palveluistamme ja niissä tapahtuvista muutoksista tiedotamme verkkosivuillamme osoitteessa matkahuolto.fi, valtakunnallisessa asiakaspalvelukeskuksessamme numerossa 0200 4000 (puhelun hinta 1,98...
Onko tämä Paula Koivuniemen kappale, jossa lauletaan: Mä ajattelen (ajattelen), ajattelen (ajattelen)? Mikä kappale on nimeltään? 346 Kyseessä on Paula Koivuniemen kappale Kaikkein kauneinta. Kappale on julkaistu levyllä Kuuntelen Tomppaa vuonna 1999.