VHS-kotivideonauhurien myynti Suomessa alkoi vuonna 1979.Tekniikan maailma -lehden numeron 6/1978 "väri-tv-nauhurien" vertailussa, jossa esiteltin kaksi VCR- ja yksi U-matic-kaseteilla toimivaa laitetta, ennusteltiin jo vuotta 1978 tämäntyyppisten nauhureiden läpimurtovuodeksi. Reilua vuotta myöhemmin numeron 9/1979 Kotivideot-vertailussa todetaan maltillisemmin, että "useat laitteet ovat kaupan hyllyillä jo tänään, mutta vasta vuotta 1980 ennustetaan niiden varsinaiseksi läpimurtovuodeksi". Tässä vaiheessa markkinoista oli kilpailemassa neljä eri nauhoitusjärjestelmää (VHS, Beta, VCR ja SVR). Kotivideolaitteiden ounastellun läpimurtovuoden ensimmäisessä lehdessä odotetaan yhä "olympiavuoden muodostuvan kovaksi läpimurroksi" monien...
Kyseessä lienee teos
Hicks, J. R.
Yhteiskunnan taloudellinen rakenne / J. R. Hicks, suomentanut Väinö Tanner. Helsinki: Tammi, 1948. - 210, [1] s. Alkuteos: The social framework.
Teoksesta on ilmestynyt suomeksi kaksi painosta (1948 ja 1952). Esim. Helsingin kaupunginkirjaston varastosta löytyy suomenkielisestä laitoksesta myös lainattava kappale. Alkukielinen teos on tilattavissa kaukolainaksi oman lähikirjastonne kautta.
Kyseessä on Bossen ja Robertin kappale "Kalastajan blues" 60-luvulta. Löytyy ainakin CD:ltä Anki, Bosse ja Robert: 20 suosikkia : Nellyn palmikko (julkaistu 1996).
Tarkkaa tietoa ei valitettavasti löytynyt. Lähes kaikki lähteet käyttivät Harkin teoksen tietoja. Poikkeava luku löytyi Wikipediasta (hakusanalla sotakorvaukset) 728 kapearaiteista veturia.
Yksi useasti mainuttu lähde, jota ei valitettavasti ollut käytettävissä on:
Auer, Jaakko
Suomen sotakorvaustoimitukse Neuvostoliitolle
Porvoo : WSOY , 1956
Tästä kirjasta saattaisi tarvittava tieto löytyä.
Pääkirjastossa Pasilassa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/ löytyvät Helsingin Sanomat vuodesta 1890 alkaen, osin mikrofilmattuna. Rikhardinkadun kirjasto säilyttää puoli vuotta, Maunulan kirjasto 5 kuukautta ja Itäkeskus 2 kuukautta. Muilla Helsingin kaupunkirjaston toimipisteillä on lyhyempi säilytysaika. Helsingin Sanomien sijoitukset löytyvät osoitteessa http://www.helmet.fi/search~S2*fin/X
Teos löytyy Laurean Tikkurilan kirjastosta http://laurus.amkit.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?v1=2&ti=1,2&SC=CallNumber&….
Kirjaston yhteystiedot:
http://www.laurea.fi/internet/fi/02_tk_ja_palvelut/01_ryhma1/06_Kirjast…
Tarkoitat varmaankin varausten tekemistä HelMet-verkkokirjastossa, vai kuinka? Minkähänlainen ponnahdusikkuna ruudullesi ilmestyy? Olisiko kysymys siitä, että HelMetin nykyisessä versiossa korista voi toistaiseksi tehdä varauksia vain yksitellen? Kaikkien koriin siirrettyjen nimekkeiden varaaminen yhdellä kertaa on kyllä tulossa ohjelmaan lähiaikoina. Jos valitset etusivulta vaihtoehdon "Perinteinen aineistohaku" ja siirrät nimekkeet koriin sen kautta, pystyt siellä myös varaamaan koko korin sisällön kerralla.
Jos varaamisessa on muita ongelmia, ilmoittaisitko niistä HelMetin etusivun Palaute-linkin kautta.
Kontulan kirjasto on suljettu remontin vuoksi 1.3.2012 alkaen ensi syksyyn asti. Kirjastoauto pysähtyy kirjaston edessä tiistaisin klo 15.25–15.55.
Kontulan kirjastossa hyllyssä olevaa nidettä ei siis valitettavasti saa käyttöön ennen syksyä, ja varausten noutopaikaksi on valittava jokin muu kirjasto. Toivottavasti Kontulan nide ei ole etsimäsi kirjan ainoa kappale.
Lehtien viimeistä numeroa ei valitettavasti voi varata, vaan ne ovat kaikkien luettavissa kirjastossa. Vanhemmat numerot ovat tilattavissa ja lainattavissa. Kyseisen Red lehden numeroita löytyy Puistolan kirjastosta lainattavaksi. Niitä voi varata tai soittamalla Puistolan kirjastoon puh. 09-31085076 voi varmistaa, että kyseiset lehdet löytyvät.
Kirjastot voivat kyllä tarjota tällaiseen tarkoitukseen tilan maksutta, mutta valvontaa valitettavasti emme voi hoitaa. Oletamme, että oppilaitos tms. järjestää valvonnan. Esimerkiksi Kallion kirjaston Dekkarikirjastoa ja Itäkeskuksen kirjaston pientä kokoushuonetta (ei keskustassa, mutta metro on nopea) on käytetty tällaisiin tarkoituksiin. Tietysti kaikkia kirjastojen tarjoamia työhuoneita voi varata myös tällaiseen tarkoitukseen.
Kallion Dekkarikirjaston varaus : kir.kalliontilavaraukset@hel.fi. Itäkeskuksen kirjastosta tiloja voi kysyä numerosta p. 310 85 090.
HelMet-kirjastot : kirjastot ja palvelut : työhuoneet
http://213.214.145.143/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut?service=Ty%C3%B6huone
Kuluttaja-lehti on testannut vuonna 2007 (lehden numerossa 5, s. 17-19) proteiinipatukoita. Lehti testasi 12 patukkaa, mutta selvitti vain niiden hiilihydraattimäärän, ei pelkkiä sokereita. Testin mukaan patukoiden hiilihydraattimäärät sataa grammaa kohden vaihtelivat 23:sta 61:een.
Mtv:n Kevyesti testattu -blogi testasi viisi proteiinipatukkaa. Niissä oli sokereita 2-28 grammaa 100 grammaa kohden:
http://blogit.mtv.fi/kevyestitestattu/2013/05/03/patukat-syynissa/
Sokereiden määrä patukkaa kohden vaihtelee siis suuresti, eikä keskimääräinen määrä ehkä kerro kovin paljon.
Laskusi on varmaankin koulutehtävä. Apua sen ratkaisemiseen kannattaa kysyä opettajalta.
Hei!
Kysymyksesi oli kinkkinen, mutta onneksemme saimme apuja Forssasta.
Etsimäsi kirja voisi olla osa Caspron 1991 julkaisemaa Sylikuvasto-sarjaa (1-4). Kaikki Sylikuvaston osat löytyvät Jyväskylän yliopiston kirjaston vapaakappalekokoelmasta. Kirjaston tietokannassa voit tutustua osien sisällysluetteloihin:
https://jyu.finna.fi/Search/Results?lookfor=sylikuvasto&type=AllFields&…
Suomen tietokirjalijat ry:tä kerrottiin, että ainakaan heidän apurahahakemuksensa ei ole riippuvainen hakijan asuinmaasta. Lisää tietoa löydät heidän sivuiltaan:
http://www.suomentietokirjailijat.fi/apurahat/
Apurahoja myöntäviä tahoja on monia, ja jokaisella on omat sääntönsä. Aurora-tietokannan kautta voit etsiä rahoitusmahdollisuuksia:
http://www.aurora-tietokanta.fi/
Hei!
Alakerran Eijalle saattaisi käydä huonosti, jos lähtisi omin luvin muumikuosisia tuotteita myymään. Hän voi toki tehdä muumiaiheisen tuotteen ja lahjoittaa sen sinulle. Se on ok, koska rahaa ei liiku, mutta jos Eija alkaa puoliammatillisesti myymään muumiaiheisia tuotteita ilman sopimusta/lisenssiä, niin siitä ei hyvä heilu.
Moomin Characters Oy Ltd on Muumi-tuotteiden ja tuotemerkin valvonnan virallinen taho. Muumit ovat tuotemerkki eikä kuosia, kuvia tms. saa käyttää ilman lupaa. Mutta omalle tuotteelleen voi ostaa tuotelisenssin. Tuotelisenssi antaa oikeuden käyttää yleisesti tunnettua tuotemerkkiä, kuvia, filmejä ja sarjakuvastrippejä tuotteissa, julkaisuissa tai kampanjoissa. Muumikuosin...
Anu Kaajan kirjasta Muodonmuuttoilmoitus (Teos, 2015) voi löytää kävelemään lähtevän Napoleon-patsaan - samoin kuin hedelmä- ja vihannesosaston alla olevan kaivon, jossa on siellä vuosia viettänyt nainen, sekä kuuteensataan punarintaan pukeutuneen Rouva Robinsonin. Viimeksimainitussa tarinassa tavataan sekä Violet että mies keltuaisessa.
Valitettavasti en löytänyt mitään julkista tilastoa Aurajokeen hukkuneista. Suomen uimaopetus-ja hengenpelastusliitto tilastoi koko maan tasolla hukkuneiden määrää ja heidän tilastonsa löytyvät alla olevasta linkistä:
http://www.suh.fi/tiedotus/hukkumistilastot
Aurajokeen hukkuneista voisi kysyä Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta tai Lounais-Suomen poliisilta. Alla linkit heidän yhteystietoihinsa:
http://www.vspelastus.fi/yhteystiedot
https://www.poliisi.fi/lounais-suomi/yhteystiedot
Löysin Makupalat.fi-hakemiston kautta Kansallisarkiston julkaiseman tutkimuksen Ulkomaalasten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948 1-2, joista toinen osa , Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa käsittelee aihetta https://www.arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Ulkomaalaisten_sot… . Teoksen lähdeluettelosta voi myös löytyä viitteitä muuhun tutkimukseen.
Kaivattu kirja saattaisi olla Cynthia ja Brian Patersonin Vähä-Kettulan veijarit (WSOY, 1998), joka koostuu neljästä tarinasta: Vähä-Kettulan aarre, Vähä-Kettulan venekilpailu, Salakuljettajia Vähä-Kettulassa ja Vähä-Kettula hämmästyy. Kaksi ensinmainittua on julkaistu suomeksi erillisinä kirjoina vuonna 1987, muut ovat aiemmin suomentamattomia. Venekilpailusta kertoo Vähä-Kettulan venekilpailu, junalla matkustetaan tarinassa Salakuljettajia Vähä-Kettulassa, ja kertomuksessa Vähä-Kettulan aarre eläimet löytävät hylätyn majatalon.
Veikkaus Oy:n sivulla on säännöt sen eri rahapelien suurten voittojen lunastamisesta.
https://www.veikkaus.fi/fi/asiakaspalvelu?tiedotekategoria=Ratkaisusuos…
Kielten opiskelussa tavallisia apuneuvoja ovat helppolukuiset kirjat sekä kirja- ja ääniteyhdistelmät. Monesti opiskelussa käytettävään kirjaan on myös olemassa lisäaineistoa internetsivuilla. Nykyisin julkaistaan kirjoista usein saman tien sekä suomen- että ruotsinkielinen laitos, joita voi lukea rinnakkain. Esimerkiksi Eva Frantzin kirja "Kahdeksas neito" on ruotsiksi nimeltään "Den åttonde tärnan".
Tietokirjoissa ja joskus runokirjoissa saattaa samassa kirjassa olla eri kieliversiot rinnakkain. Samoin taidekirjossa, näyttelyjulkaisuissa ja tunnettuja kuvataiteilijoita esittelevissä kirjoissa on usein sekä ruotsin- että suomenkieliset tekstit. Jos kirjassa on sekä...