Tällaista listaa ei valtakunnallisesti ole eikä ole mahdollistakaan ylläpitää, sillä Suomen yleiset kirjastot eivät ole yksi laitos, vaan lukuisa joukko itsenäisiä kunnankirjastoja. Niillä toki on laajaa yhteistyötä ja joista suurin osa toimii isommassa ryhmässä, niin sanotuissa kimpoissa.
Sinänsä puutelistan laatiminen olisi tietysti periaatteessa mahdollista. Niitä voisi luoda esimerkiksi kysynnän perusteella, monessa kirjastossahan on pitkät varausjonot. Suurin osa varatusta materiaalista on kylläkin uutuuskirjallisuutta. Tällaista voisi ehdottaa esimerkiksi omalle lähikirjastolle.
Kirjastot ottavat vastaan lahjoituksia eli esimerkiksi loppuunkulunut kirja voidaan korvata parempikuntoisella lahjoituksella. Myös...
Rion eli Mikael Forsby toimii mm. Portion Boys -yhtyeessä ja muutenkin musiikin parissa, ks. Wikipedia.
NyyJork ei ilmeisesti enää toimi musiikkialalla.
Susan työskentelee ilmeisesti edelleen musiikin parissa mm. säveltäjänä ja tuottajana, hänen henkilöllisyydestään ei tosin ihan syntynyt varmuutta.
Wikipedia tiesi, että Ingrid oli perheensä ainokainen. wikipedia
Ingrid Bergmanin elämästä voitte lukea lisää esimerkiksi hänen muistelmistaan
Ingrid Bergman ja Alan Burgess: Ingrid Bergman : muistelmat.
Voisit aloittaa vaikka näistä Helmet-kirjastosta löytyvistä kirjoista:Muutosten Venäjä : Venäjän historia 862-2009 / Arto LuukkanenVenäjän idea / Mauno KoivistoVenäjän historia / Heikki KirkinenVenäjän kulttuurihistoria / Pekka PesonenNaisia Venäjän kulttuurihistoriassa / toim. Arja Rosenholm, Suvi Salmenniemi, Marja SorvariVenäjän tsaarit : kaikki Venäjän tsaarit Rurikin suvusta Romanoveihin / David WarnesLisää kirjoja voit etsiä Helmet-verkkokirjastosta esimerkiksi hakusanoilla Venäjä ja historia.Lähde:Helmet.finna.fi. https://helmet.finna.fi/
Kirja on yleisesti saatavana ainakin isoimmista kirjastoista. Maakuntakirjastojen yhteistietokannasta osoitteesta
http://monihaku.kirjastot.fi/maakuntakirjastot
näet tarkemmat sijaintipaikat.
Tästä listasta näet, mihin Helsingin kirjastoihin Ilta-Sanomat tulee ja kuinka kauan sitä missäkin säilytetään: http://luettelo.helmet.fi/search~S2*fin?/Xilta-sanomat&searchscope=2&l=…
Voit siis käydä valokopioimassa haluamaasi lehteä näissä kirjastoissa. Alkuperäistä lehteä ei kuitenkaan voida antaa pois, koska kirjastot siis säilyttävät sen sovitun ajan. Joistakin kirjastoista on mahdollista saada vanhoja lehtiä säilytysajan umpeuduttua, mutta viime maanantain lehteä ei vielä voi saada. Jos valokopio ei riitä, sinun kannattaa ottaa yhteyttä lehden kustantajaan.
Teosten luokkanumerot näkyvät vasta saatavuustiedoissa jokaisen kirjaston kohdalla. Luokkanumero ja hyllysijoitus saattavat vaihdella eri kirjastoissa, siksi sen voi näyttää vasta kyseisen kirjaston kohdalla.
Klikkaa teostietojen sivulla ensin otsikkoa esim. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ja sen jälkeen kirjastoa esim. Hämeenlinnan pääkirjasto. Luokka näkyy kohdassa Hyllypaikka.
Väestötietojärjestelmään oli lokakuussa 2014 rekisteröity 4696 Albert-nimistä elossa olevaa Suomen kansalaista. Albertin sai ensimmäiseksi etunimeksi 659 poikaa ja muuksi etunimeksi 4037 poikaa. Listoja suomalaisten etunimistä löytyy osoitteesta
https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/none
Väestörekisterikeskuksen etunimihaulla voi tutkia, kuinka usein tietty etunimi on annettu eri aikoina syntyneille. Tämä haku löytyy osoitteesta
http://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_etunimihaku.asp?L=1
Valitettavasti antamiinne tuntomerkkeihin sopivaa teosta ei ole löytynyt. Lähetin kysymyksenne myös valtakunnalliselle kirjastonhoitajien sähköpostilistalle, mutta sielläkään kukaan ei tunnistanut etsimäänne teosta.
Jos kirja on paikalla jossakin Helmet-kirjastossa, se kulkee asiakkaan valitsemaan noutokirjastoon yleensä parissa päivässä. Saat tiedon varauksen saapumisesta oman valintasi mukaan joko sähköpostitse tai kirjeenä.
Pääkirjastoon kirjaa on hankittu kaksi kappaletta ja molempien eräpäivä on 13.6.2016. Kirjaan on yksi varaus ja kun vain kahdessa Kymenlaakson kirjastoissa olevissa niteissä eräpäivä on 30.5.2016 en todellakaan uskalla luvata, että saisitte kirjan lainaan tämän kuun aikana.
Kivi-kirjallisuuteen tekemäni pikaisen katsauksen perusteella ei ole mahdollista sen enempää ehdottomasti vahvistaa kuin kiistääkään sitä, että buddhalaisuus olisi ollut Kivelle ainakin jollakin tavalla tuttu. Kirjailijalla on selvästi ollut taipumusta suhtautua kriittisesti kristinuskoon ja kirkon oppeihin, joten en pitäisi lainkaan mahdottomana, että hän olisi voinut etsiä maailmankuvansa rakennusaineita myös buddhalaisuuden suunnalta. Niin kuin Esko Rahikainen toteaa, "Aleksis -- oli liian paljon lukenut eri kulttuureista, uskonnoistakin, tieteiden saavutuksista, hän oli poiminut hedelmän hyvän ja pahan tiedon puusta. -- Aleksis oli liian älykäs hyväksyäkseen sellaisenaan katekismuksen julistaman kirkonopin ja elämänjärjestyksen. Mitä...
Tämä esitys on julkaistu CD-levyllä MUSALISTA 3 vuonna 1997 (Sveriges Radio SR-FRcd004). Vaikuttaa siltä, että se löytyy Suomessa julkisista kokoelmista vain Kansalliskirjastosta. Tätä kappaletta ei lainata, mutta sen voi käydä kuuntelemassa paikan päällä Kansalliskirjaston Musiikkikirjastossa.
Kysymyksessä oleva ilmaisu "miten saisin sen tänne netin kautta" ei kerro, missä "tänne" sijaitsee, mutta yleisesti voi sanoa, että jos jotain äänitettä ei ole valmiiksi netissä saatavana, kirjastot eivät voi asiassa auttaa muuten kuin kaukolainaamalla. Jos kysyjä asuu esimerkiksi Ruotsissa, on todennäköisesti helpompaa saada tämä levy jonkin ruotsalaisen kirjaston kautta, kun kyseessä on ruotsinsuomalaisten tarpeisiin valmistettu kokoelma.
Heikki...
Jouhet ovat hevosen pitkiä hänta- tai harjakarvoja. (Lähde: Kielitoimiston sanakirja: http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80) Jouhinaru on tehty näistä karvoista.
Alla linkki Hämeen ammattikorkeakoulun sivulle, jossa kerrotaan, mistä materiaaleista köysiä, naruja ja nuoria on valmistettu:
http://www2.amk.fi/digma.fi/www.amk.fi/opintojaksot/500/1110273811521/1…
Emil Cedercreutzin omakohtaisia kokemuksia kansalaissodasta voi lukea kirjasta Molemmin puolin rintamaa (WSOY, 1918) - ruotsiksi På båda sidor om fronten. Kirjaa on kummallakin kielellä edelleen saatavissa useista kirjastoista eri puolilla maata.
Saatavuus Satakirjastoissa:
Molemmin puolin rintamaa
På båda sidor om fronten
Vaara-kirjastossa on selkokielisiä kirjoja eri aiheista, myös tietokirjallisuutta. Näitä voimme suositella maahanmuuttajalle, joka opettelee suomen kieltä. Historiaan liittyviä selkokirjoja:
Rajala, Pertti: Suomen historia selkosuomeksi. 2014
Rajala, Pertti: Aikojen alusta nykyaikaan : Euroopan ja maailman historiaa selkokielellä.2008
Österback, Mats: Valta ja vaikuttaminen. 2012
Muita kirjoja, jotka voisivat tulla kyseeseen:
Elo, Tuulikki: Suomi-opas : matka Suomen historiaan ja tämän päivän Suomeen. 2003
1900-luvun atlas : kriittisen historian käsikirja. 2016
Etsitty paikka lienee Nikitinskajan kylä itäisellä Syvärin rintamalla, lähellä Äänisen eteläkärkeä. 7.D:n lohko ulottui Suuren Kuzrajärven länsipuolelta Äänisen rantaan.
Lähteet:
http://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/680
Jatkosodan historia. 4
Keräilyesineillä ei ole koskaan täsmällistä arvoa, vaan se muodostuu osto- ja myyntitilanteessa sillä perusteella, mitä ostaja on valmis maksamaan. Vanhojen kolikoiden hintaan vaikuttaa olennaisesti kolikon kunto. Kolikko, joka saattaa virheettömänä ja käyttämättömänä olla jopa satojen eurojen hintainen, on normaalikunnossa eli kuluneena ehkä vain muutaman euron arvoinen, koska keräilijät ovat kiinnostuneita hyväkuntoisista yksilöistä.
Esimerkiksi kysyjän jatkokysymyksessä ollut 25 pennin kolikko vuodelta 1872 on jo monimutkainen tapaus. Matinmarkka-nimisen yrityksen sivuilla luetellaan tämän kolikon eri versioita vuosilta 1865-1876. Vuoden 1872 kolikosta on neljä eri varianttia, joiden hinnat vaihtelevat 5-90 euron välillä kuntoluokasta...
Terveiset ulapalta -laulun ruotsinkielinen nimi on "En sjömanstrall". Laulu löytyy seuraavalta CD-levyltä : Malmstén, Georg: Stadin kundi : 100 v. juhlakokoelma (2002).