Netin tietolähteiden perusteella vaikuttaa siltä, että kaikki sarjan musiikki on Richard Grégoiren käsialaa. On silti mahdollista, että tuossa jaksossa 10 on soinut jokin klassinen valssi - vaikkapa Chopin - varsinaisen sarjaan sävelletyn musiikin lisäksi. Valitettavasti ei netistä tuntunut löytyvän sarjasta muita kuin ensimmäinen jakso, joten en pystynyt kuuntelemallakaan sulkemaan pois tätä mahdollisuutta. Jos nimittäin tämä valssi olisikin jokin "tunnettu" tapaus, nuotit siihen voisivat löytyä helpostikin.
Kanadalainen Grégoire näkyy tehneen paljon elokuva- ja televisiosarjamusiikkia, mutta ainakaan pikaisella etsimisellä en törmännyt näistä sarjoista tehtyihin nuottivihkoihin. Televisiosarjat eivät muutamaa maailmanhittiä lukuun...
Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä palautusluukku, johon aineistoa voi palauttaa kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella, on Etelä-Haagan, Roihuvuoren, Viikin, Vuosaaren, Tapanilan, Pukinmäen, Puistolan, Lauttasaaren ja Laajasalon kirjastoissa.
Kirjastojen yhteystiedot löytyvä HelMet-palvelusivuston oikeassa laidassa olevasta valikosta "Löydä kirjastosi".
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut
http://www.helmet.fi/fi-FI
Löytyisikö seuraavista ensimmäisen maailmansodan aihepiiriä käsittelevistä sopivia teoksia:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sromaanit%20sotakirjallisuus…
Löytyisikö seuraavista toisen maailmansodan aihepiiriä käsittelevistä sopivia teoksia:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sromaanit%20sotakirjallisuus…
Sosiaalipsykologi ja perheneuvoja Saara Kinnuselta on julkaistu lukuisia ihmissuhteisiin ja erilaisiin elämäntilanteisiin liittyviä kirjoja, mutta ei runoja, ainakaan kokoelmaksi asti. Yksittäinen runo saattaa tietysti olla julkaistuna esimerkiksi lehdessä, mutta tällaista emme valitettavasti onnistuneet löytämään.
Yliopistojen yhteistietokannasta Melindasta hakemalla löytyi esim. seuraavat:
Parodian kääntämisestä:
Maher, Brigid : Recreation and style : translating humorous literature in Italian and English, 2011.
Kleberg, Lars : Översättaren som skådespelare : essäer, 2001.
Karvo, Elina : Käännöspastisseista parodiaan ja eläviin kuviin : Sherlock Holmes saapui varhain Suomeen. Lehdessä: Ruumiin kulttuuri 31(2014) : 3 s. 34-37.
Parodiasta yleensä:
Chambers, Robert : Parody : the art that plays with art, 2010.
Dentith, Simon : Parody, 2000.
Pari opinnäytettä lastenrunojen kääntämisestä:
Suomi, Merja : Kääntäjän kyydissä uudelle vuosituhannelle : miten Kornei Tsukovskin lastenrunot kotoutuvat nykyaikaan, 2009. Opinnäyte. https://helda.helsinki.fi/...
Kysymykseen vastatakseni käytin apunani kirjastojen yhteistietokantaa Melindaa. Melindan tarkennettu haku on hyvin kätevä tämän tyyppisissä kysymyksissä. Tarkennetun haun kenttiin voi esimerkiksi syöttää asiasanoja, joiden oikean muodon voi tarkistaa asiasanasto- ja ontologiapalvelu Fintosta (www.finto.fi). Kirjoitin asiasanakenttiin asiasanat ”viestintä” ja ”työhyvinvointi” sekä rajasin haun kieleksi englannin.
Sain hakutulokseksi yhdeksän viitettä:
Professional listening in the legal context / Sanna Ala-Kortesmaa.
Ala-Kortesmaa, Sanna, Tampere : Tampere University Press, 2015.
Professional listening in the legal context / Sanna Ala-Kortesmaa.
Ala-Kortesmaa, Sanna, Tampere : Tampere University Press, 2015 (Tampere : Suomen...
Hei, valitettavasti kyseistä tilastoa ei löydy. Musiikkituottajat ry vastasi kyselyymme, että he koettavat saada tilastot ajan tasalle kesän aikana. Ehkä voisit palata asiaan vaikkapa syksyllä.
Ystävällisin terveisin,
Porvoon pääkirjasto
Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastosta selvitettiin, että taloyhtiön pääsuunnittelija on arkkitehtitoimisto Kahri. Todennäköisesti kyseessä on arkkitehti Esko Kahri.
Tällä hetkellä Let's get rocked -kappale löytyy esim. seuraavilta Def Leppard -yhtyeen cd-levyiltä:
Mirror ball : live & more (konserttiäänityksiä vuosilta 2008-2009) (Bludgeon Riffola, 2011)
Adrenalize (deluxe edition, sisältää studioversion ja konserttiesityksen, julkaistu alun perin vuonna 1992) (Mercury Records, 2009)
Best of (Bludgeon Riffola, 2004)
Kun tekijänoikeus raukeaa - ja Jaakko Nikkisen osalta se on rauennut vuoden 2017 alussa -, myös Ilkka-lehden kanssa mahdollisesti tehty sopimus mahdollisesta yksinoikeudesta julkaisemiseen raukeaa. Kenellä hyvänsä on siten oikeus julkaista nämä lehdessä aikoinaan julkaistut tekstit. Oikeus ei liity mitenkään siihen, että kuvatuista tapahtumista on kulunut 100 vuotta.
Jos kysyjän isoisän kuolemasta on vähemmän kuin 70 vuotta, täytyy lupa tekstien julkaisemiseen saada isoisän elossa olevilta perillisiltä. Tämä ei kuitenkaan rajoita mitenkään oikeutta julkaista Jaakko Nikkisen siteerattuja tekstejä. Siteeraus ei synnytä mitään oikeuksia siteerattuun tekstiin.
Heikki Poroila 26.11.2017
Kysymääsi teosta ei löydy Helsingin kaupunginkirjastosta ainakaan toistaiseksi. Pääkaupunkiseudulla se näyttäisi kuuluvan Kauppakorkeakoulun kirjaston kokoelmaan. http://helecon.hkkk.fi/kirjasto/
Harvaanasutuin alue (prefektuuri) Japanissa on vuoden 2015 väestölaskennan mukaan Hokkaido, jossa oli 69 henkilöä neliökilometrillä. Japanin väestöntiheys prefektuureittain löytyy Japanin tilastoviraston tilastopalvelun Excel-tiedostosta Area and Population Density - Japan and Prefectures (1920 to 2015) välilehdeltä 006-02.
Puolan paanit tarkoittavat keskiaikaisia puolalais-liettualaisia "herroja", ts. ylimystöä. Puolan kielessä on edelleen käytössä sana "pan", joka tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "herra".
Ks. Aamulehti 26.4.1927 s. 9 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1506952?page=9&term=paanit
Vanhassa ruotsin kielessä, erityisesti kirjakielessä, noin 1950-luvulle asti verbin indikatiivin preesensmuodot olivat monikossa infinitiivin kaltaisia (paitsi verbillä vara). Runollisessa tai juhlallisessa ilmaisussa tätä tapaa on tietysti voitu käyttää myöhemminkin.
Wikipediasta:
I äldre svenska, fram till omkring 1950 (mot slutet främst i skriftspråket), liksom i många andra språk, påverkades verbens finita former av numerus. Dessa former var beroende av numeruset hos satsens subjekt. I presens plural sammanföll formerna med infinitiv för alla verb utom vara. Andra person plural är ett undantagsfall. Den gamla formen I användes länge (med ändelsen -en (I...
Maapoliisit olivat nimismiehen alaisina toimineita poliisikonstaapeleja, joiden tehtävänä oli yleisen poliisitoimen ja järjestyksenpidon käytännöllinen toteuttaminen maaseudulla.
Maalaispoliisin perustamiseen johtanut reformityö alkoi komiteanmietinnöllä vuonna 1884 (6/1884, Komitean mietinnöt maapoliisin asiassa). Senaatti ehdotti vuoden 1888 valtiopäiville kunnallislautakunnan johtaman kunnallisen poliisiorganisaation perustamista. Esitys ei kuitenkaan saanut säätyjen tukea. Vuonna 1889 keisari määräsi senaatin suorittamaan valmisteluja maalaispoliisireformin toteuttamiseksi hallinnollista tietä ilman säätyjen myötävaikutusta. Uudistus sai keisarillisen vahvistuksen helmikuussa 1891 (Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus...
Tietoa Suomen kaupunkien historiasta löytyy ainakin näistä kirjoista:
- Suomen kaupunkilaitoksen historia.1-3 + tilasto-osa (1981, 1983, 1984, 1985)
- Suomen kaupunkirakentamisen historia. II / toimittaneet Henrik Lilius & Pekka Kärki (2014)
Uudenmaan läänin historiaa vuoteen 1919 löytyy tästä kirjasta:
- Suomenmaa, 1. osa : Uudenmaan lääni / Toim. J. E. Rosberg et al. maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja (1919)
Myös muista lääneistä on omat osansa. Toinen Suomenmaa-niminen sarja on ilmestynyt 1960- ja 1970-luvuilla ja esittelee Suomea kaupungeittain.
Kirjat saa lainaan Helmet-kirjastoista:
https://www.helmet.fi/fi-FI
Wikipedia-artikkelista Luettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden...
Valiolta vastattiin meille seuraavasti:
"Maitotilat omistavat Valion alueellisten osuuskuntien kautta ja maksamme toimintamme kaikki tuotot suomalaisille tiloille. Kun valitset kaupassa Valion tuotteen, tuet samalla ruoantuottajaa. Noin 4 500 valiolaista maitotilayrittäjää omistaa Valion 14 osuuskunnan kautta. Olemme Suomen taloudelle merkittävä toimeentulon moottori: Maitotilayrittäjät ja Valio työllistävät suoraan ja välillisesti noin 30 000 ihmistä. Lisäksi Valio on tärkein asiakas yli 350 pk-yritykselle ympäri Suomen. Yksi maitotila työllistää arviolta kolme ihmistä: maitotilayrittäjät, eläinlääkärin, lomittajia, rehuntekijöitä, koneiden huoltajia ja valmistajia sekä navetanrakentajia ja maanrakennusurakoitsijoita. Meille on kunnia-...
Eniten kirjoja perinteisestä kirjonnasta on Pasilan kirjastossa ja Pasilan kirjastossa sijaitsevassa kirjavarastossa, josta kirjat saa henkilökunnalta pyytämällä. Varaamalla kirjat saat myös itsellesi sopivimpaan Helmet-kirjastoon. Alla linkit Helmet-kirjastojen luetteloihin perinteistä kirjontaa, ryijyjä, karjalaista kirjontaa ja saamelaista käsityöperinnettä käsitteleviin kirjoihin:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skirjonta%20k%C3%A4sity%C3%…
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sryijyt__Orightresult__U?la…
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skirjonta%20karjala*__Origh…
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sk%C3%A4sity%C3%B6perinne%2…