Luetuimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Suuresti ärsyttää liitteen -han/-hän käyttäminen, sillä se tekee holhoavan tai alistavan vaikutelman. Viime aikoina ilmiö on yleistynyt. Mistä se on alkunsa… 719 Liitepartikkelilla -han/-hän voidaan ilmaista monia asioita. Sillä voidaan vihjata, että asia on puhujalle ja kuulijalle jollain tavalla tuttu: Maijahan myöhästyy aina ('kuten tiedämme, Maija myöhästyy aina'). Sillä on myös mahdollista "lieventää" väitteitä, kysymyksiä ja käskyjä: Käytäthän maskia! mieltyy kohteliaampana kuin Käytä maskia! Partikkelin ilmaisuja pehmentävän luonteen, johon kysymyksessä liitetiedoston perusteella viitataan, ovat kirjoituksissaan noteeranneet esimerkiksi Aarni Penttilä (Suomen kielioppi, 1957) ja Osmo Ikola (Nykysuomen käsikirja, 1974), joten mistään uudesta ilmiöstä ei sinänsä ole kyse. Myös Nykysuomen sanakirjaan sisältyvässä partikkelin semanttisessa tarkastelussa se on huomioitu. Sen lisäksi, että -han...
Tahtoisin löytää kuvailun / luonnehdinnan lappilaisesta luonteesta. Myös pohjoista kuvaava runo tai mietelause olisi kiinnostava. Runopoljentoa en toivo. 719 Lauri Silvanderin artikkeli Ilta-Sanomissa "Maamme: Luonnoltaan ylivertainen - tällainen on Lappi marraskuussa 2017" sisältää luonnohdintoja lappilaisista: https://www.is.fi/suomi100/art-2000005477843.html Iltalehdessä on julkaistu artikkeli "Mihin Suomi-heimoon sinä kuulut?", johon on koottu stereotyyppisiä käsityksiä eri maakuntien asukkaista. Mukana on myös lappilaisiin liittyviä luonnehdintoja: https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/2013120417794935 Lapista on kirjoitettu paljon runoja. Kysy kirjastonhoitajasta löytyy ansiokas vastaus, johon on listattu Lappia käsitteleviä runoja: https://www.kirjastot.fi/kysy/mista-voisin-loytaa-lappi-aiheisia?langua… Lisäksi kannattaa selata Kirjasammosta Lappiin liittyviä runokokoelmia: https://www....
Löytyykö Suvelan kirjastosta jotain matkaopasta, joka kertoo Kanarian saarten Fuerteventurasta ? Taikka ylipäänsä onko olemassa, niin tilaisin sellaisen… 718 Suvelan kirjastossa on Kararian saarista kirjat: Murphy, Paul: Kanarian saaret. 2000 Gravette, Andy: Kanarian saaret. 2000 Pääkaupunkiseudun aineistorekisteristä ei löydy suomenkielistä teosta, joka kertoisi ainostaan Fuerteventurasta.
Mistä lähdeteoksista\nettisivuilta voisi löytää tietoa maatalouden historiasta? 718 Kysymyksessäsi ei käynyt ilmi haluatko tietoa nimenomaan Suomen maatalouden historiasta, vastaukseni on tämän oletuksen pohjalta. Helsingin kaupunginkirjaston Plussa-tietokannasta (http://www.libplussa.fi) löytyi mm. seuraavat maatalouden historiaa käsittelevät teokset: Simonen Seppo: Maatalouden historia Vihola Teppo: Leipäviljasta lypsykarjaan Peltonen Matti: Talolliset ja torpparit Soininen Arvo M.: Vanha maataloutemme Käy katsomassa myös Viikin tiedekirjaston sivuja http://www.tiedekirjasto.helsinki.fi. Viikin koetilalta löytyvä Helsingin yliopiston maatalousmuseo voisi olla myös tutustumisen arvoinen vierailukohde http://www.helsinki.fi/museo/maatmus.
Ulkomailla asuva tuttava lähestyi seuraavalla kysymyksellä johon toivon apuanne. Pitääkö seuraava lause paikkansa: "Mika Waltari, joka työskenteli Valtion… 718 Mika Waltari oli toimittajana Valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa vuosina 1941-1944. Lähde: Suomen kirjailijat 1917-1944. (SKS, Helsinki, 1981.)
Etsin tietoa Reimasta sekä Reima Tecistä 718 Reiman kotisivut ovat osoitteessa http://www.reima.com . Sivuilla on esitelty yhtiötä ja sen tuotteita. Aleksi-artikkelitietokannasta löytyi kaksi viittausta Reimasta: Rantanen, Jaana: Onko tulevaisuuden pukeutumisessa älyä? Prosessori 2000: 11 Forssell, Jarno: Vaate älyää Suomen kuvalehti 1999:47
Missä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen numerossa oli pitkä artikkeli Espanjassa talviaan viettävistä suomalaisista ja artikkeli äsitteli mm. siellä… 718 Artikkeli oli Kuukausiliitteessä 9/2003.
Kuka oli kaikkien aikojen paras bridgen pelaaja Santamaria, Primavera tai Belladonna... 718 World Bridge Federation sivun http://www.worldbridge.org/people mukaan näistä voittoisin näyttäisi olevan Giorgio Belladonna. Nimillä Primavera ja Santamarina löytyy myös muutama pelaaja. Giorgio Belladonnan saavutukset ja ranking eri vuosina sivulla http://www.worldbridge.org/people/person.asp?qryid=1112
Milloin uusin Harry Potter kirja ilmestyy suomen ja englannin kielsinä Myyrmäen kirjastoon tai Hämeenkylän kirjastoon? 718 Harry Potter- sarjan viimeinen osa Harry Potter and the Deathly Hallows ilmestyy Iso-Britanniassa 21.7.2007. Suomennoksen ilmestymisestä ei vielä ole tietoa. Seuraa tilannetta alkusyksyn aikana esim. HelMet -aineistohausta sivulta www.helmet.fi tai kysy kirjastoista.
Etsin eläinkuvia, joita voi vapaasti käyttää! 718 Voit hakea vaikkapa Googlesta eläinkuvia. Yleensä sellaiset kuvat, jotka ovat julkisilla hakukoneen sivuilla, ovat vapaasti käytettävissä.(www.google.fi - kuvahaku)
Onko mahdollista tilata kirjaston kautta katsottavaksi Hankasalmikirja josta en tietä tekijää. Ymmärtääkseni siinä on tapahtumia vanhoista asioista. Olisin… 718 Olisiko kysymyksessä Hankasalmen kirja vuodelta 1966. Siinä on 617 sivua ja se sisältää tekstin lisäksi kuvia ja karttoja. Hankasalmen historiaa käsittelee kirja Hankasalmen historia, osa 1 : Esihistoriasta vuoteen 1918 (2004). Kumpaakaan kirjaa ei löydy Kymenlaakson alueelta Kyyti-kirjastoista, mutta ne on mahdollista tilata kaukolainaksi. Kaukolainamaksu on 3 euroa / kirja. Ilmoitatteko suoraan kirjaston sähköpostiin (kirjasto@kotka.fi) jos haluatte tilata ko. kirjoja kaukolainaksi ja samalla myös kirjastokorttinne numeron sekä puhelinnumeronne tai sähköpostisoitteenne.
Teen gradun sähköisestä portfoliosta - tarkempi rajaus on vielä hakusessa. Minkälaista tietoa sähköisestä portfoliosta on saatavissa? 718 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmasta löytyy ainakin seuraavanlaista kirjallisuutta: Niikko, Anneli: Portfolio oppimisen avartajana Taube, Karin: Portfolio: oppimisen suunnittelu ja arviointi Portfolio: Miten aloitin Portfolion monet mahdollisuudet / Pirjo Pollari, Marja Kankaanranta, Pirjo Linnakylä Lisäksi Hattulan kirjaston kokokelmasta löytyvät: Härkönen, Pekka: Portfolio-käsikirja Portfolioita verkossa = Portfolios on the web Voit itse kokeilla hakua kirjaston kokoelmatietokannasta esim. hakusanoilla portfoliot, verkko-opetus, verkko-opiskelu. Lisäksi voit tulla kirjaston asiakaspäätteille tekemään hakuja yliopistokirjastojen Linda-tietokannasta. Lindan kautta löytyy esim. E-portfolios for lifelong learning and assessment /...
Mistähän voisin löytää UFC on Fox prelims, in english? 718 Televisiosta UFC-kamppailulajikilpailuja voi seurata maksulliselta MTV 3 MAX -kanavalta. Netin kautta löytyy jonkin verran YouTube-videoita. Kirjastojen kokoelmissa näitä kilpailuja ei ole.
Maksaako nuorten kirjojen varaus? 718 Nuorilta alle 18v. ei peritä varausmaksuja, myöskään lasten ja nuorten aineistosta ei peritä varausmaksua vaikka sen aikuinen varaisikin.
Löytyykö teiltä Akhtar ed. Three faces of mourning, melancholia, manic defense and moving on. 718 Valitettavasti tiedustelemaanne kirjaa Salman Akhtar: Three faces of mourning: melancholia, manic defense and moving ei löydy pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista. Kirja ei ole myöskään saatavissa muista Suomen yleisistä kirjastoista eikä yliopistokirjastoista. Helmet-kirjastoille voi tehdä hankintaehdotuksen: Sähköinen lomake löytyy osoitteesta http://www.helmet.fi / Info /Hankintaehdotus. Kirjaa haettiin seuraavista tietokanoista http://helmet.fi , http://www.helka.fi , http://monihaku.kirjastot.fi sekä yliopistokirjastojen yhteistietokannasta (Linda). monihaku.kirjastot.fi/
Minulla on englanninkielinen artikkeli sloganeista, jonka otsikko on 'The rhetorical functions of slogans: classifications and charachteristics' Artikkelin on… 718 Tieteellisten termien merkitykset tuntee parhaiten työsi ohjaaja. Kannattaa kysyä häneltä käsitteen täsmällistä merkitystä. Rhetorical-sanalla on useita merkityksiä. Tässä yhteydessä se voisi tarkoittaa vaikuttamaan pyrkivää tai tarkoitushakuista. Function-sanan voisi kääntää esim. sanaksi tehtävä. Mutta sanayhdistelmälle voi olla olemassa myös oma vakiintunut käännöksensä.
Yritän etsiä tietoja ylioppiilastodistuksesta vuodelta 1886. Henkiilö on Zachris Castren joka opiskeli Oulun ruotsinkielisessä lyseossa. Mistä voisin aloittaa… 718 Ylioppilastutkintolautakunnan arkistot ovat Kansallisarkistossa, joten kannattaa aloittaa tiedustelu sieltä p. 029 533 7000. Palvelu on maksullista. Tarkoittamanne Oulun ruotsinkielinen lyseo lienee Oulun ruotsalainen klassillinen lyseo (1874 - 1899) http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus.action?kuvailuTaso=AM&avain=283… .
Etsin Sibeliuksen Metsänhaltijan nuottia kokoonpanolle piano, viulu 1, viulu 2, alttoviulu, sello, käyrätorvi 1, käyrätorvi 2 ja Viktor Rydbergin kirjoittama… 718 Sibeliuksen Metsänhaltijasta näyttäisi löytyvän vain partituuri ja CD-levyjä. Levyjen kansilipukkeissa tai tekstiliitteissä löytyy Rydbergin runo eri kielillä. Sibeliuksen yhtenäistetyn teosluettelon mukaan kyseessä on Sibeliuksen opus numero 15, jonka kokoonpano on lausuja, piano, 2 käyrätorvea ja jousiorkesteri. Partituuri on teoksessa: Sibelius, Jean (säv.) Complete works = Sämtliche Werke. Series 1 (orchestral works). Volume 9. Partituuri on tällä hetkellä lainassa Lahden kaupunginkirjastosta. Myöskään haku Sibelius-Akatemian tietokannasta ja muiden Suomen kirjastojen tietokannoista ei tuottanut tulokseksi nuottia.
Olen talousalan ihminen ja pyrkimyksenä olisi yrittää Taloushallintoliiton KLT-tutkintoa. Taloushallintoliiton sivuilla on esitetty ensi syksyn… 718 Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoilla ei ole Talentum Fokus -palvelua. Se on käytettävissä Aalto-yliopistossa: opiskelijat, tutkijat, opettajat ja muut työntekijät voivat käyttää aineistoja Aalto-tunnuksillaan, ja muut asiakkaat kirjaston asiakastyöasemilla. Palvelun kaikkia osia ei voi käyttää tätä kautta. Alla tietoa palvelusta ja käyttöehdoista: http://web.lib.aalto.fi/fi/ecampus/info/53 Luettelossa oleva painettu kirja (Talousohjaus ja kustannuslaskenta / Marko Järvenpää, Aapo Länsiluoto, Vesa Partanen, Jukka Pellinen)on Helmet-kirjastojen kokoelmissa, mutta kappaleita on vain neljä: ne ovat lainassa ja varauksiakin on tällä hetkellä 23 kappaletta: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/?formids=target&suite=def&reser…
Millaisia teoksia teillä olisi ravintolisistä/terveellisestä ravinnosta? Suomalaisten ravintoasiantuntijoiden kirjoittamia (esim. Juhana Harjun kaltaisia… 718 Alla on suomalaisten ravintoasiantuntijoiden kirjoja ravinnosta. Niistä löytyy tietoa myös ravintolisistä. - Terveyttä ruoasta : suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 / julkaisija: Valtion ravitsemusneuvottelukunta. - Ihmisen ravitsemus / Berit Haglund, Terttu Huupponen, Anna-Liisa Ventola, Pirjo Hakala-Lahtinen - Ravitsemus ja ruokavaliot / [toimittaja: Anne Louheranta] - Ravitsemus ja terveys / Sirkku Kylliäinen, Marketta Lintunen - Ruoan terveysvaikutukset / Pirjo Saarnia - Ravitsemustiede / toimittajat: Antti Aro, Marja Mutanen, Matti Uusitupa ; kirjoittajat: Riku Aantaa ... et al.