Laulun nimi on "Kuule sie amigoski". Sen on säveltänyt Gildardo Montoya. Laulun alkuperäinen nimi on "El aguardientoski". Suomenkieliset sanat ovat Titta Kerttulan ja Chrisse Johanssonin, tosin kieli on osittain jonkinlaista valekieltä. Laulu alkaa: "On ilta ja finlandoski". Laulun ovat levyttäneet Veepee Lehto (1978) ja Bamperos-yhtye (1979).
Levyn kansitekstien krediiteissä mainitaan valokuvaajaksi Erik Uddström, jonka kerrotaan kuvanneen noin tuhat suomalaista levynkantta. Uddström kertoi kuitenkin ottaneensa vain takakannen bändikuvan mutta ei kansikuvaa. Levyn oikeudet omistaa nykyään Warner Music Finland Oy, josta ei kuitenkaan saatu vastausta kansikuvakysymykseen. Kansikuvan valokuvaajasta ei siis ole onnistuttu saamaan tietoa.
Jollakin tavalla kellotornin muoto ja kasvillisuuden siluetti tuo mieleen välimerelliset tunnelmat. Voisiko olla mahdollista, että kellotorni olisi kuvattu muualla kuin Suomessa?
Sana onko koostuu itse asiassa kahdesta osasta: olla-verbistä ja liitepartikkelista -ko. Onko voi esiintyä kyllä aivan neutraaleissa kysymyksissä (esimerkiksi Onko Pekka kotona?), joissa ei kyseenalaisteta mitään. Vastauksena johonkin väittämään se voi toki ilmaista yllättyneisyyttä tai kyseenalaistusta, jälkimmäistä etenkin vielä -han-liitepartikkelin kanssa (esim. – Oslo on Ruotsin pääkaupunki. – Onkohan todella niin?). Täsmällinen merkitys kuitenkin riippuu asiayhteydestä ja jopa äänenpainosta, jolla se lausutaan.
Liitepartikkeleista löytyy tietoa esimerkiksi Isosta suomen kieliopista osoitteesta http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=126, Kielitoimiston ohjepankista osoitteesta http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/...
En tuosta kuvasta osaa varmasti sanoa, mutta saattaapa olla. Kannattaa ottaa yhteyttä isännöitsijäänne. Hän varmaan osaa neuvoa mitä tehdä seuraavaksi.
Lude
Sanonta "X on tullut jäädäkseen" ilmaantui kielenkäyttöömme 70-luvulla, ja kielenhuoltajamme kiinnittivät siihen jo varhain huomiota. Paavo Pulkkinen kirjoitti aiheesta Virittäjän numeroon 3/1981 nasevan artikkelin 'Onkohan villitys tullut jäädäkseen?'.
Pulkkinen taustoittaa fraasia seuraavasti: "Pohjimmiltaan sanonta juontuu englannista, kuten monet muutkin nykyajan suosikki-ilmaukset. Hurmeen ja Pesosen Englantilais-suomalaisessa suursanakirjassa on sitä tarkoin vastaava fraasi it has come to stay, joka on suomennettu 'se on pysyvää; se on saanut tukevan jalansijan'. Sanakirjantekijät eivät siis ole esittäneet sanasanaista käännöstä 'se on tullut jäädäkseen' - joka tosin ei sanakirjan valmistelun aikana (1963-73) liene...
Olisiko etsimäsi kappale Kinks-käännös "Iltapäivää", alkuperäiseltä nimeltään Sunny Afternoon. Johnnyn esityksessä tosin lauletaan: "työhön, työhön, työhön ahkeraan... " ja seuraavassa säkeessä: "työtä, työtä, työtä vastustan..."
Iltapäivää-kappaleen voi kuunnella vaikkapa YouTubelta.
Tilastokeskuksen väestörakennetilaston mukaan Suomessa oli ajankohtana 31.12.202380 vuotta täyttäneitä: 332 70818 vuotta täyttäneitä: 4 581 64680 vuotta täyttäneiden prosentuaalinen osuus täysi-ikäisestä väestöstä oli siis 7,3 prosenttia.Lähde: Tilastokeskus, väestörakennetilasto, 11rd -- Väestö iän (1-v. 0-112) ja sukupuolen mukaan, 1972-2023Tuoreimpien, vielä ennakollisten väkilukutietojen mukaan ajankohtana 28.2.2025 vastaavat luvut olivat80 vuotta täyttäneitä: 343 56218 vuotta täyttäneitä: 4 628 08880 vuotta täyttäneiden prosentuaalinen osuus täysi-ikäisestä väestöstä oli siis 7,4 prosenttia helmikuussa 2025.Lähde: Tilastokeskus, väestön ennakkotilasto, 11lj -- Väestörakenteen ennakkotiedot alueittain, 2024M01-2025M02
Kappaleen nuotit löytyvät Suuri toivelaulukirja 20:sta, muita nuotteja siitä ei näytä kirjastoissa olevan. Tästä linkistä voit tarkistaa nuottikirjan saatavuuden Eepos-kirjastoissa.
Helmet-kirjastossa varaus voi olla matkalla noutopaikkaan enimmillään noin viikon. Teoksen kuljetusaikaan vaikuttaa se, tuleeko se saman vai toisen kaupungin kirjastosta. Toisen kaupungin kirjastosta saapuva teos matkaa kaupunkien lajittelukeskusten kautta, mikä pidentää kuljetusaikaa verraten siihen kuin jos teos saapuisi saman kaupungin toisesta kirjastoyksiköstä.
Coetzeen kirjaa Waiting for the barbarians on pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa yhteensä 6 kpl, tällä hetkellä kaikki ovat lainassa. Kannattaa ehkä käydä kirjastossa jättämässä varaus. Varaamista ja lainaamista varten tarvitsette kirjastokortin. Sen saa esittämällä henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus, ja ilmoittamalla osoitteensa. Helsingin kaupunginkirjastoa voi käyttää, vaikka ei asukaan Helsingissä.
Tutustu Ismo Loivamaan teokseen Nuortenkirjan villit vuodet: nuortenkirjallisuuden muutosilmiöitä 1990-luvun alussa (Cultura, 1996). Kirjastosi tietokannasta Aleksi voit etsiä myös lehtiartikkeleita, joista tässä vinkkinä yksi: Helena Ruuskan artikkeli "Oma napa on nuortenkirjan dynamo - nuortenkirjan maailma on tavallinen ja totinen" löytyy Suomen Kuvalehdestä nro 47/2000 s. 44-45. Tutustu myös Internetissä Makupaloihin osoitteessa: http://www.makupalat.fi/ Makupalojen linkkien kautta pääset tutustumaan yksittäisiin nuortenkirjailijoihin.
Palauttamaton laina aiheuttaa lainausoikeuden menetyksen 28 vuorokauden kuluttua eräpäivästä.
Myöhästymismaksu on 0.10 €/vrk, kuitenkin enintään 6 € lainalta. Netistä voi tarkistaa Helsingin kaupunginkirjaston ja Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen noudattamat maksut, jotka on yhtenäistetty 1.1.2002 alkaen osoitteessa http://www.lib.hel.fi/virkku/maksut-lehdisto.htm
Asiakaskirjanpitoa ei voi tarkistaa netin kautta.
Bedrich Smetanasta löydät tietoa suomen kielellä tyyliin "elämä ja teokset" seuraavasta kirjasta, jota on pääkaupunkiseudun kirjastoissa:
Sävelten maailma osa 2 (Smetana s.179), WSOY
Kyseinen lp-levy löytyy esim. Kouvolan kaupunginkirjaston kokoelmista. Voit saada sen lainaksi Helsingin kaupunginkirjaston kaukopalvelun kautta. Kaukolaina maksaa 4 euroa / kirja. Kaukolainapyynnön voit tehdä oheisella lomakkeella:
http://www.lib.hel.fi/kaukopal/pyynto.htm
Levy on myös Kansan arkistossa Helsingissä.
http://www.kansanarkisto.fi/
Voit etsiä kirjallisuutta esimerkiksi Kuntatiedon keskuksen kautta kuntaliiton kirjaston kirjatietokannasta (PrettyLib) internetosoitteessa
http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;145;30546;1042
Asiasanalistasta löydät asiasanat, joilla voi hakea. Mm. seuraavat kaksi teosta löytyivät asiasanoilla tilankäyttö: Raatikainen, Seppo: Tilojen hallinta, hoito ja käyttö kunnissa, Oulun yliopisto, 1996 ja Viinikka, Jarmo: Kuntien kiinteistötoimi muutoksessa, Suomen kuntaliitto, 1996.
Aivan uutta aineistoa ei löytynyt, mutta voit etsiä aihealueesi liittyvillä muilla asiasanoilla lisää. Myös vapaatekstihaku on mahdollinen.
Asiasanoja, joita voit käyttää ovat esim. kunnat,kunta-ala, tilat, tilankäyttö, kiinteistöhallinto, kiinteistönhoito...
Tampereen kaupunginkirjastoon ei valitettavasti tule kyseistä sukelluslehteä.
Osoitteessa http://www.kirjastot.fi/ voi tarkistaa muiden Suomen yleisten kirjastojen tilanteen. Siellä olevan maakuntakirjastojen aineistojen monihaun mukaan lehti tulee vain Oulun kaupunginkirjastoon. Lehtien irtonumeroita ei voi
tilata sieltä Tampereelle.
Kenties sivusto http://www.scubadiving.com/ on teille jo tuttu. Sieltä näkee otsikoita ja saa jonkin verran tietoa, mutta vain maksaneet asiakkaat saavat sieltä kaikki palvelut.
Tampereen kaupunginkirjaston kaukopalvelusta voi tilata aineistoa (tässä tapauksessa kopion lehdestä), joka ei kuulu meidän kokoelmiimme. Osoite on http://www.tampere.fi/kirjasto/kauko.htm
Hei!
Tässä olisi kaksi aika uutta suomenkielistä kirjaa akupunktiosta:
Aejmelaeus, Päivi: "Akupunktioatlas : meridiaanit ja akupisteet : käsikirja perinteisen kiinalaisen lääketieteen harrastajille" (2002)
Hiltunen, Marja: "Kiinalainen lääketiede: terveyttä ja tasapainoa" (2001)
Kappaleen nimi lienee Ihanuuteni ja sitä on esittänyt Yasmiinin tuoksu. Eräällä keskustelupalstalle aihetta käsitellään hieman enemmänkin, http://www.radiosuomipop.fi/phpbb2/viewtopic.php?p=152860 .
Aineistotietokannasta kannattaa etsiä nimellä Ihanuuteni, http://kummeli2.kemi.fi:8000/Intro?formid=form.html .
Haulla löytyvät seuraavat
Suomirock Vol 1 [Videotallenne] : Power Karaoke
Suomi soittaa [Äänite] : jaksaa vanhakin tanssia p1997
Tanssiorkesteri Syke Villit bootsit p2003
Ensimmäisestä en löytänyt tietoja esittäjästä tätä kautta, toisella levyllä kappaleen esittää tanssiorkesteri Ässät, kolmannella tanssiorkesteri Syke. Ehdotan, että käyt lähikirjastossa katsomassa, olisiko näissä äänitteissä etsimäsi kappale.
Kyseessä on laki Yksityisyyden suojasta työelämässä ns. Työelämän tietosuojalaki (SäädK 759/2004).
Voit hakea lain valtion säädöstietopankista www.finlex.fi
Parasta olisi kuitenkin mennä eduskunnan palvelimelle www.eduskunta.fi , valita pääsivulta asiat ja asiakirjat, sieltä asioiden käsittelyvaiheet, jolloin avautuu lomake valtiopäiväasioiden hakua varten. Kun kirjoitat lomakkeen "asian tunnus" kohtaan: he 162/2003 ja painat suorita haku painiketta, saat eteesi asian käsittelytiedot. Vasemmalta freimiltä löydät kokotekstinä hallituksen esityksen ja valiokuntien mietinnöt ja lausunnot. Oikean freimin lopussa on linkki säädöskokoelmaan, eli itse lakiin.
Asiaan perehtyessäsi on hyvä huomata ettei laki mennyt sähköpostienkaan osalta läpi...