En ole ainakaan tietoinen, että missään kirjastossa olisi tämäntyyppistä palvelua. Käytännön vaikeus on siinä, ettei internetin välityksellä ei pysty varaamaan kuin sellaista aineistoa, joka on lainassa. (jos tarkoitat kirjaston kokoelmatietoja internetissä).
Meillä (Auran kunnassa) on sen sijaan lainausasema, jota paikallinen kyläyhdistys pitää talkoovoimin avoinna kahtena iltana viikossa (kesällä yhtenä). Heitä on n. 7 hengen porukka, joka vuorottelee lainauksessa. Tämä on yksi mahdollisuus, mutta on siinäkin tietysti omat hankaluutensa : se vaatii ihmisiltä aikamoista sitoutumista ja toisaalta teettää kyllä kirjaston
henkilökunnallekin aika paljon lisätyötä, kun kaikenlaisia sekaannuksia luonnollisesti syntyy enemmän kuin jos...
Flowers of the Field on ilmestynyt suomeksi vuonna 1992 nimellä: "Kedon kukat". Kirja on ainakin Vantaan kirjaston kokoelmissa. Voit sen varmasti saada sieltä, kun pyydät omaa kirjastoasi tekemään kaukolainatilauksen. Chagak on ilmestynyt ruotsiksikin vasta tänä vuonna, joten sitä ei vielä ole suomennettu. Sen sijaan Sue Harrisonilta on tämän vuoden syksyllä tulossa kirja nimeltä : "Jokien laulu"
Kantaaottava runous ei ilmeisesti ole viime vuosina (vuosikymmeninä)
ollut runoilijoiden suosiossa. Rauhan etsintä on ollut sisäisen rauhan
etsintää. Rauhan kirjallisuuden edistämisseura on vuonna 1979 julkaissut
antologian rauhanrunoista nimeltä "Lävistetty sydän". Uudempaa koostetta
ei löydy, eikä sellaista Suomen Rauhanliiton mukaan olekaan.
Olit itse tutustunut jo Turtiaiseen, Tiaiseen, Tiihoseen ja Hotakaiseen etkä ollut löytänyt sopivaa. Perinteistä julistavaa rauhanrunoutta löytyy oikeastaan vain laulunsanoituksessa, esimerkkeinä Pelle Miljoona, Dave Lindholm (70-lukua!) tai uusimpana Ultra Bra (esim. Ken Saro-Wiwa on kuollut).
Mitä tulisi siis tehdä? Joko kääntyä 60-70- lukujen julistajien puoleen (ks. antologia) tai sitten lukea...
Katso pääkaupunkiseudun kirjastojen Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi valitsemalla kohta "asiasana" ja kirjoita asiasanaksi "NLP". Hakutuloksena saat 40 teosta, jotka tosin kaikki eivät ole suomenkielisiä, mutta kyllä niitäkin siellä on. Tässä muutama esimerkki:
Toivonen, Veli-Matti: Aika muovailuvahana NLP ja henkilökohtaisen ajan rakenne, 1999; Grönfors, Terttu: Mitä on NLP, 1997 ja NLP mielikirja. Osa: 2, Monessa mielessä, 1997.
Kyseessä varmaankin Ta nea ellinika gia xenous. Pääkaupunkiseudun
aineistotietakannasta http://www.libplussa.fi sopivaa painosta ja saatavuutta etsiessäsi, sinun kannattaa kirjoittaa nimekekenttään ta nea# tai Xenous tai asiasanakenttään kreikan kieli, koska kysisiä kirjoja ja kasettipaketteja on luetteloitu perin vaihtelevin käytännöin. |
|
Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteistä vain Kirjakaapelilla (Lasipalatsi) on mahdollista käyttää PageMakeria. Ajanvaraus puhelinnumerosta 310 85000. Tarkempia tietoja ks. http://kirjakaapeli.lib.hel.fi/kaapelilaitteisto.html
Valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Kävin läpi kaikki
internetissä olevat kirjastojen aineistotietokannat enkä löytänyt.
Vielä yritin etsiä kyseistä levyä meidän kirjastoammattilaisten sähköpostilistalta,
jotta sellaisetkin olisivat voineet ilmoittaa, joilla ei vielä ole
tietokantaa netissä.
Kaikesta huolimatta : hyvää kesää ja toivottavasti löydät levyn jostain
Helsingin kaupunginkirjaston ylläpitämällä Maailma-info sivulla on joitakin linkkejä. Internet-osoite on: http://www.lib.hel.fi/mcl/maailma.htm . Eilen julkistetun linkkikirjaston (http://linkkikirjasto.kirjastot.fi/) kautta löytyvät taas osoitteet http://www.mapquest.com/, http://www.lib.utexas.edu/Libs/PCL/Map_collection/Map_collection.html ja http://geography.miningco.com/library/maps/blindex.htm .
Petteri Järvinen on tutkinut Internetin käyttöä Suomessa. Tutkimustulokset
löytyvät hänen sivuiltaan http://www.pjoy.fi/ . Myös Tampereen yliopistossa
informaatiotutkimuksen laitoksella on aiheesta tehty eritasoisia
tutkimuksia. Tasokkainta antia on Reijo Savolaisen suorittama tutkimustyö, mistä
julkaisuna on 1998 ilmestynyt "Tietoverkot kansalaisten käytössä. - Internet ja suomalaisen
yhteiskunnan arki." Kyseinen teos on piakkoin saatavana useista
pääkaupunkiseudun kirjastoista. Katso myös Savolaisen "kotisivu"
Tampereen yliopistossa http://www.uta.fi/~liresa/suom.kotisivu.html ,
sieltä löytyy lisätietoja. Tänä vuonna on ilmestynyt myös raportti
"Internet suomalaisten arjessa -- kansallisen multimediaohjelman kuluttajatutkimushanke".
Ei...
Unfortunately we can not give you the number of a private person. You can contact your local Directory Assistance (number information) for foreign numbers. They will put you through to the Directory Assistance of Finland.
Sisäasianministeriön sivulta http://www.intermin.fi/suom/laanit/kartat.html
löytyy Suomen kuntaluettelo lääneittäin ja maakunnittain. Luettelon
mukaan Kainuun maakuntaan kuuluvat seuraavat kunnat: Hyrynsalmi,
Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Vaala, Ristjärvi, Sotkamo,
Suomussalmi ja Vuolijoki
Muumimaailmalla on nettisivut osoitteessa:
http://www.muumimaailma.fi
Nämä sivut ovat myös englanniksi.
Aukioloinfoa löysin sivuilta seuraavasti:
MUUMIMAAILMAN KESÄ 1999
Muumimaailma on avoinna joka päivä 12.6.-15.8.1999
Muumien Kotisaari 10-19
Yllätysten talo 10-20
Muumimyymälä 10-20
Seikkailusaari 12-19
Sopivia keskusteluun ja työyhteisöjen vuorovaikutukseen liittyviä kirjoja voisivat olla Ronthy-Östberg: Keskustelu kehittää (1998, 9518851336), Juuti: Kehityskeskustelut - johtamisen perusta (1998, 9519411291), Ukkonen: Esimies-alaiskeskustelu (1989, 951354771X), Helin: Yhdessä menestymisen taito (1998, 9519656561) ja Brilhart: Effective group discussion (1998, 0697327264). Kirjojen saatavuuden pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa voi tarkistaa Plussa-aineistohaulla (http://www.libplussa.fi).
Kirjaston kotisivuilta (www.lib.hel.fi) löydät monikulttuurisen
kirjaston sivut(http://www.lib.hel.fi/mcl/maailma.htm), joilta
saat tietoja maailman kaikista maista,myös niissä ilmestyvistä
lehdistä (yleensä sanomalehdistä). Joidenkin maiden kohdalta löytyy
tiedot myös niissä ilmestyvistä aikakauslehdistä. Edelleen voisit
katsoa tietoja osoitteesta: http://www.nyu.edu/pages/unionlist/,
josta löytyy lista New Yorkin Metropolitan-kirjastossa olevista
eurooppalaisista aikakausi- ja sanomalehdistä. Toivottavasti pääset
näillä tiedoilla eteenpäin.
Valitettavasti tietoa tästä lehdestä on niukalti. Helsingin yliopiston
kiraston alaisuudessa toimm Slaavilainen kirjasto, jonka kokoelmista
löytyy Sortavalassa julkaistun Krasnoe Znamian irtonumeroita vuodelta
1941. Alkuperäisiä numeroita ei varmaankaan anneta kaukolainaksi,
mutta kopioita niistä pitäisi saada. Palvelu on maksullista. Jos harkitset
kaukolainausta, sinun kannattaa varmaan ottaa yhteyttä Slaavilaiseen
kirjastoon, säh. hyk_slav@helsinki.fi. Lisäksi Vanhasta Valamosta löytyy
jonkin verran artikkeliviitteitä Aleksi-nimisestä tietokannasta, jonka
online-versiota ei voi valitettavasti käyttää ilman salasanaa (se on siis
maksullinen). Aiheesta löytyy suomeksi myös jonkin verran kirjalli-
suutta, mm. "Vanha Valamo - Kristuksen...
Christien tuotantoa on hyvin vähän yleisten kirjastojen kokoelmissa. "Don't Go Down to Reno" löytyy mm. Christien kokoelmalta "Ultimate Collection". Levy on ainakin Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmissa (ei löytynyt pääkaupunkiseudulta). Voit jättää levystä kaukopalvelupyynnön esim. seuraavalla lomakkeella (http://www.kirjastot.fi/kaukopal/kaukop.html). Tietoja Christien tuotannosta löytyy mm. seuraavalta sivulta: (http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/8390/Tony-Christie.htm). Markku Aro on esittänyt kappaleen suomeksi nimellä Älä lähde rakkain. Kappale löytyy Aron levyiltä "Oo-mikä nainen" (CBS 65413), ja "Täyttä totta" (CBS 8258) sekä kokoelmalevyltä Toivekonsertti 48 (Finnlevy SFLP 9528). Kaikki levyt on julkaistu v. 1972....
Teosta ei löydy kotimaisista kirjastoista. Voit tehdä kaukolainatilauksen,jonka voit lähettää myös internetin kautta http://www.kirjastot.fi/kaukopal/kaukop.html. Samalla sivulla näkyvät myös kaukopalvelun hinnat.
The e-mail address of Fakta is fakta@faktum.fi and the address of Kauppalehti Optio is kl.optio@kauppalehti.fi. Telelinkki is now called Sonerasound. Its www-address is http://www.sonera.fi/english/sonerasound/. The www-address of Puhelin is http://www.finnet.fi/puhelinlehti299.html. You can find their e-mail addresses there.