Tönttujen jouluyö-nimisessä joululaulussa on kohta, jossa lauletaan: Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset,syövat paistia ja juovat lientä, juovat…

Kysytty
7.9.2013

Tönttujen jouluyö-nimisessä joululaulussa on kohta, jossa lauletaan: Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset,syövat paistia ja juovat lientä, juovat lientä".

Lapsena luulin, että kun kyseiset tontut juovat lientä, niin sillä tarkoitetaan lihalientä tai jonkinlainlaista keiton lientä ja ihmettelin, miksi tontut juovat sellaista. Nyt aikuisena olen tajunnut, että sillä "liemellä" tarkoitetaan ehkä jotain alkoholipitoista juomaa. Onko kyseessä siis alkoholijuoma vai jokin lihaliemen kaltainen liemiruoka/juoma, jota kyseiset tontut siinä laulussa juovat?

Vastaus

Vastattu
9.9.2013
Päivitetty
11.12.2017

Tonttujen jouluyön tuntemattomaksi jääneen suomenkielisen tekstin laatijan sanavalintojen perusteita voi vain arvailla, mutta kun kyseessä on sentään joululaulu, rohkenisin ehdottaa, että ehdotetuista tulkinnoista viattomampi on parempi ja liemi pikemminkin paistin lientä kuin ilolientä. Lisäksi, vaikka laulun tontut tulevat hieman epäilyttävistä oloista sillan alta, jouluruokaa laulussa tarjoilee "kunnon väki", joten mistään juomingeista tuskin on kyse.

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.