| Mitä on fantasia? |
2692 |
|
|
|
Jos kysyjä tarkoittaa kysymyksellään sitä, mitä käsitteellä "fantasia" tarkoitetaan kirjastomaailmassa ja taiteiden luokituksessa, vastaus voisi olla "fiktiivisen ilmaisun laji, jossa todellisen maailmamme luonnonlait eivät rajoita olioiden ja tapahtumien valikoimaa". Rajanveto on aina ongelmallista, mutta yleisesti varmaan ajatellaan, että jos päähenkilöllä on esimerkiksi tieteelle tuntemattomia "taikakykyjä", liikutaan heti fantasian puolella, vaikka tapahtumat sinänsä olisivat arkimaailmaa. Eri taiteenlajeissa fantasian ulottuvuuksia on sovellettu laajasti ja monipuolisesti.
Jos kysyjä tarkoittaa yleisemmin sanan fantasia suomenkielistä vastinetta, se on "mielikuvitus".
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|
| Enoni soitti aikanaan Korpin polkka nimisen kappaleen. Onko olemassa äänitettä kyseisestä kappaleesta ja mistä sen saisi? |
523 |
|
|
|
Kansallisdiskografia VIOLA ei tunne yhtään "Korpin polkka" -nimellä liikkuvaa esitystä, mutta muodolla "Korpin polska" löytyy kaksi äänitystä. Ensimmäinen löytyy Seurasaaren Pelimannien LP-levyltä "Jalalla koreasti" (Finnlevy p1971 SFLP9514), joka löytyy ainakin HelMet-musiikkivarastosta ja josta sen voi tilata.
Toinen, todennäköisesti erittäin hankalasti tavoitettava versio on vuonna 2004 julkaistulla C-kasetilla "Kittilän kesäpäivien kansantanssiohjelman musiikki".
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|
| Tarvittaisiin Haloo Helsingin biiseistä nuottiversiot. Tietokoneelta en löydä enkä Kirjastot.fi tietokannasta. Laulut ovat: Maailma on tehty meitä varten ja … |
459 |
|
|
|
Valitettavasti näistä yhtyeen kappaleista ei ole julkaistu nuottia. Jos tarve on erittäin kova, voi aina yrittää lähestyä yhtyettä itseään ja kysellä suoraan. Haloo Helsinkiin saanee yhteyden Sonyn kautta ainakin: http://www.sonymusic.fi/artistit/kotimaiset-artistit/haloo-helsinki/
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|
| Onko tinapillistä puista versiota ja jos on niin mistä moisen voisi hankkia? |
519 |
|
|
|
Puisia malleja on, mutta ainakaan meillä ei ole tiedossa suomalaista tahoa, joka niitä myisi. Netin kautta hinta tulee luultavasti joka tapauksessa halvemmaksi, vaikka sellainen olisikin jossakin. Isosta Britanniasta löytyy myyjänä ainakin Hobgoblin Music (http://www.hobgoblin.com/local/sales/210/wooden-flutes/) ja Yhdysvalloista Lark in the Morning (http://larkinam.com/IrishFlutes.html - kannattaa tosin huomioida huomattavat tullimaksut, jos tilaa EU:n ulkopuolelta).
|
| Olisiko jossain lakritsin resepti? Mielellään gluteeniton, muttei jos semmoista ei löydy, niin normaalikin on ihan passeli. Englanninkin-lakritsi resepti… |
2100 |
|
|
|
Löysin hakukonetta käyttämällä (hakusanoina latritsin teko-ohje ja lakritsin resepti) alla olevat ohjeet:
http://www.kysy.fi/kysymys/miten-lakritsi-taikina-tehdaan
http://vivaciabatta.blogspot.fi/2011/04/lakuhommia.html?m=1
Kannattaa myös vilkaista HelMet -kirjastoissa lainattavana olevia kirjoja:
Lakritsi (Elisabeth Johansson)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb2103710
Lakua! (Mari Leppänen)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1695237__Slakua%21__Oright…
|
| Minulla on pari kirjaa varattuna ja odotusaika on pitkä. Haluaisin poistaa pari varausta, mutta vaihtoehtona ei ole kuin poista kaikki varaukset. Saanko… |
590 |
|
|
|
Yksittäisen varauksen voi poistaa siten, että ruksaa poistettavan varauksen vasemmalla olevasta Poista-valikosta, ja sen jälkeen napsauttaa painiketta Tallenna muutokset. Sen jälkeen tulee vielä vahvistuskysymys, johon vastataan kyllä.
|
| Kirjastonhoitaja, Luin teini-ikäisenä erikoisen kirjan jossa mies ui meressä ja paritteli naarashain kanssa. En muista nimeä kuollaksenikaan ja olisi kiva… |
1006 |
|
|
|
Etsimäsi teos voisi olla Richard Maynardin Kookospähkinäkirja.
Kuvaus teoksesta löytyy muun muassa Kirjasammon kautta:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_4076
Kookospähkinäkirja on, kuten Kirjasampo kuvaa, haaksirikkoisen päiväkirjaromaani, kertomus eloonjäämisestä, yksinäisyydestä, toivosta, tahdonvoimasta sekä todellisuuden muuttumisesta. Samalla se on seikkailu ihmismielen maisemissa, syvissä kuin meri. Tämä kirja on ilmestynyt suomeksi 1987. Teoksen päähenkilö on mies ja tapahtumapaikka autio saari.
Tämä voisi olla etsimäsi kirja.
|
| Olen unohtanut indieflixiin kijrautumiseen vaadittavan salasanan. Klikkasin linkkiä salasanan resteoimiseksi, mutta en saa sähköpostiini mitään linkkiä josta… |
842 |
|
|
|
Hei,
Salasanan vaihtamisen pitäisi onnistua juuri niin kuin olet toiminut.
Kannattaa tarkistaa aluksi sähköpostisi roskapostikansio tai vastaavat, esim. tarjouskansiot. Sähköpostiohjelmasi on saattanut heittää postin niihin oudomman lähettäjäosoitteen vuoksi.
Todennäköisesti sieltä pitäisi löytyä sähköposti, jonka otsikkona on ”RBdigital Account Reset”. Lähettäjänä on HelMet-kirjasto / rbsso@rbdigital.onmicrosoft.com
Sähköpostissa on linkki, jonka kautta pääset valitsemaan uuden salasanan.
Palveluntuottajan ohjesivuilla huomautetaan vielä, että salasanaa vaihtaessa käyttäjän tullee sallia tietokoneen selaimessa pop-up ilmoitukset eli ponnahdusikkunat https://www.rbdigital.com/help/zinio-faq
Mikäli et löydä roskapostikansioista yms.... |
| Onko hölmöläistarinoita käännetty englanniksi? |
1364 |
|
|
|
Hei!
Tosi niukasti löytyy, kirjassa Martigaou, Molboer, Sciocchi, Hölmöläinen on monikielisiä tarinakatkelmia hölmöläisistä neljän maan kansanperinteessä. Suomen kirjallisuuden käännökset -tietokannan mukaan ei ole käännetty englanniksi.
http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/lista.php?order=author&asc=1&lang=FIN
|
| Voiko kirjastolle antaa omia kirjoja? Onko millaiset kriteerit? |
1637 |
|
|
|
Kirjastot ottavat vaihtelevasti vastaan lahjoituksia. Uudet ja kysytyt kirjat voidaan ottaa kirjaston kokoelmiin, mutta monista lahjoituskirjoista on riittävästi entisiä kappaleita kirjastojen kokoelmissa. Jos kirjastossa on kierrätyshylly, niin lahjoituskirjoja voi joutua sinne. Jos haluaa lahjoittaa kirjoja kirjaston käyttöön, niin kannattaa kysyä etukäteen kirjastosta jossa asioi, että onko niille tarvetta. Kirjastoissa oleviin kierrätyshyllyihin voi itse viedä kirjoja.
|
| Minua on mietittyttänyt pari (2) oikeinkirjoitukseen liittyvää seikkaa. 1. Miten pitäisi kirjoittaa tämä kunnan ja valtion välinen suhde ja miten päin nuo… |
760 |
|
|
|
Kirjoitustapa on tarkistettu kielitoimistosta, koska esiintyy erilaisia kirjoitustapoja.
Ensimmäisessä tapauksessa on kaksi oikeaa tapaa kirjoittaa:
kunta-valtiosuhde ja valtio-kuntasuhde
tai sitten kunta-sanan jälkeen pitkä ajatusviiva ja valtio ja suhde -sanojen väliin lyhyt yhdysviiva ja vastaavasti kun kirjoitetaan ensin valtio-sana.
Toinen tapaus kirjoitetaan:
valtiontalouden kehykset
|
| Alkaako Raittilan Terminaali tosiaan sivulta 19, eli onko ensimmäinen sivunro 19? |
1002 |
|
|
|
Ei ala. Terminaali-kirjassa on osa painoksesta virheellinen, ja alusta puuttuu sivuja. Jos palautat lainasi kirjaston tiskille ja mainitset virheestä, niin saamme palautettua virheellisen kappaleen kustantajalle. Sinulle voidaan samalla tehdä uusi varaus kirjaan, niin saat koko kirjan luettavaksi.
|
| Terve ! En löytänyt haulla oheista kirjaa ... löytyykö Hämeenlinnasta ? Bruce Fisherin, Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy |
590 |
|
|
|
Vanamo-verkkokirjaston (https://vanamo.verkkokirjasto.fi/web/arena) mukaan vuoden 1993 painosta on Hämeenlinnassa 1 kpl ja hakuhetkellä se oli lainassa (eräpäivä 8.3.2014). Vuoden 1996 painoksesta näyttäisi olevan hyllyssä kappale sekä Hämeenlinnan pääkirjastossa että Jukolan ja Rengon kirjastoissa.
|
| Minulla on ollut sama kirjastokortti yli 15 vuotta. Ja viimeksi olen lainannut kirjoja noin vuonna 1999-2001. Voiko kirjastokortti vanhentua? Pitääkö tilata… |
962 |
|
|
|
Asian voi varmistaa vain käymällä siinä kirjastossa, joka on kortin aikoinaan myöntänyt. Kirjastokortit eivät ole yleensä voimassa ikuisesti, mutta riippuu jokaisen kirjastojärjestelmän omista ratkaisuista, kuinka pitkään ns. passiivisia kortteja pidetään järjestelmässä.
|
| Olen unohtanut salasanani.Uudistaisin lainaukseni.Voinko saada sen sieltä |
600 |
|
|
|
Henkilökohtainen salasana on asia, jonka vain asiakas itse tietää. Siksi kaikki salasanoihin liittyvät toimet voidaan tehdä vain kirjastossa asianomaisen henkilökohtaisesti läsnäollessa. Jos olet unohtanut salasanasi, mene omaan kirjastoosi ja ota henkilöllisyystodistus varmuuden vuoksi mukaan. Muuta tapaa ei ole.
Pääkaupunkiseudulla henkilökunta voi vain tuhota vanhan salasanan, jonka jälkeen asiakas saa syöttää järjestelmään uuden salasanan valintansa mukaan. Henkilökunta ei missään vaiheessa saa tietää, mikä tuo salasana on, siksi sitä ei myöskään voi vaihtaa ilman asiakasta itseään.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|
| Mitkä tekijät vaikuttavat uskontojen kannatukseen? |
3120 |
|
|
|
Kysymykseen ei liene "oikeita" tai "vääriä" vastauksia, koska niin moni asia todennäköisesti vaikuttaa siihen, miksi ihmiset kannattavat erilaisia uskomusjärjestelmiä. Seuraavat ehdotukset lienevät ainakin todennäköisiä tekijöitä. Oletan tässä, että kysyjä tarkoittaa uskontoja ja kirkkoja (uskonnon piirteet määrittelevä yhteisö) yleisesti, ei jotain tiettyä näkemystä.
1. Uskonnon/kirkon perinteinen rooli yhteiskunnassa. Mitä tiiviimmin valtio ja uskonto ovat historiallisesti kietoutuneet toisiinsa, sitä laajemmin uskonto vaikuttaa ihmisten elämään ja voi sitä kautta saada roolin itsestäänselvyytenä. Moni "kannattaa" sitä uskontoa, johon on elämänsä aikana tottunut, eikä ajattele asiaa sen enempää. Valtauskonnolla on taipumus saada... |
| Miten soitan bongorumpuja DVD |
969 |
|
|
|
Kysymyksestä ei käy ilmi, käykö mikä tahansa bongorumpujen soitonopas DVD:llä. Koska tuon nimistä julkaisu ei löydy, rohkenen suositella lainaamaan tai kaukolainaamaan HelMet-kirjastoista löytyvän englanninkielisen, joita on tarjolla kaksi eri julkaisua:
Trevor Salloum: The art of bongo drumming (linkki http://luettelo.helmet.fi/record=b1802414~S9*fin)
Brad Dutz: Have fun playing bongos (linkki http://luettelo.helmet.fi/record=b1656630~S9*fin)
Jälkimmäinen on suositeltavampi, jos kyseessä on aloitteleva soittaja.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|
| Ehkä noin vuosien1985-1990 välillä tuli televisiosta (saattoi olla esim. Pikku kakkosessa tai Puoli kuusi ohjelmassa mutta en ole varma) animaatio tytöstä ja… |
1060 |
|
|
|
Hei!
Kysyin vastausta YLEn tietopalvelusta. Leena Korsumäki vastasi näin:
Ohjelmaa on esitetty 1985 (ensilähetykset) neljä osaa nimellä Kadonnut norsu. Neljännen osan aiheselosteesta löytyi tieto "Animaatio
Nusku-nimisestä tytöstä ja hänen norsustaan, jonka norsukateellinen kaveri pienentää kirpun kokoiseksi."
Tämä näyttäisi olevan ihan kotimaista tuotantoa, mutta ei Ylen omaa.
Tuotanto on Ateljé Seppo Putkisen (http://mattijamiisu.fi/tuotannot.htm).
|
| KYSYISIN ERÄÄN ENGLANTILAISEN LAULUN TAUSTASTA,OLEN AIKOINANI KIRJOITTANUT NE SUOMEKSI YLÖS JONKUN TV-SARJAN SUOMENNOKSESTA NETTI-TV:N SIVUILTA.HARMIKSENI EN… |
1020 |
|
|
|
Tämä laulu on amerikkalaisen Arlo Guthrien Moon Song, jonka hän on itse säveltänyt ja sanoittanut ja se on ilmestynyt alunperin hänen cd:llä Mystic Journey Album. Se on soinnut amerikkalaisessa tv-sarjassa "The Byrds of Paradise", jonka suomalaista versiota en löytänyt netti-tv:stä. Alunperin USA:ssa esitetty kuitenkin jo v.1995. Tässä linkki YouTuben videoleikkeeseen:
http://www.youtube.com/watch?v=CoZk0_g_Vd8.
Tässä laulun sanat: http://www.sing365.com/music/lyric.nsf/Moon-Song-lyrics-Arlo-Guthrie/3A…, jolta sivulta
löytyy myös Arlo Guthrien pienoiselämäkerta.
|
| Voisitteko kaukolainata minulle kirjan Jyväskylän yliopistosta kasvatustieteiden tiedekunnasta? Kirjan nimi on SUGDEN, D. & CHAMBERS, M. 2005. Children with… |
658 |
|
|
|
Suomessa on mahdollista kaukolainata kirjoja, mutta ei Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta. Kaukopalvelu toimii siten, että asiakas menee siihen kirjastoon, josta haluaa kaukolainan noutaa. Siellä tehdään kaukolainapyyntö siihen kirjastoon, josta kirja löytyy. Kaukolainaus on siis aina kahden kirjaston välistä toimintaa.
Heikki Poroila
HelMet-musiikkivarasto
|