| Karamelliä vai karamellia(äällä vai aalla) |
4078 |
|
|
|
Karamellin taivutus on muotoa karamellia.
Lähde Suomen kielen perussanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
2001 (myös MOT-sanakirja osoitteessa http://mot.kielikone.fi/mot/tampereenkirjasto/netmot.exe )
|
| Koska alkoi pankkituki Suomessa Persian Lahden sodan jälkeisen laman aikaan? Kauanko se kesti? Koska alettiin laittamaan autojen rekisteröintiote tarran… |
1445 |
|
|
|
Pankkien tukeminen alkoi Suomessa vuonna 1992. Tuki koostui sekä pääomalainoista että varsinaisesta pankkituesta, jota annettiin rahallisesti 61 miljardia markkaa ja takauksina 28,3 miljardia. Sen pääasialliset saajat olivat SKOP, STS-Pankki, Suomen Säästöpankki ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal. Kriisin jatkui vuoteen 1995, sillä pankkisektorin kokonaistulos oli tappiollinen vuosina 1991-1995. Suuri osa pääomalainoista ja takauksista on maksettu takaisin, mutta kokonaistappioksi on laskettu jääneen noin 50 miljardia markkaa.
Pankkikriisistä voi lukea lisää esim. suomalaisesta Wikipediasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi.
Autojen käyttömaksun periminen aloitettiin vuonna 1994. Tällöin ajoneuvon omistajan tai haltijan tuli... |
| Akateemisesta suositeltiin äidilleni hauskaa kirjaa, jonka nimeksi äitini kuuli "Kaikki on koirien syytä". Kirjastossa ei tällä nimellä löytynyt mitään eikä… |
1419 |
|
|
|
Äidillenne suositeltu humoristinen teos on Alan Bennettin Epätavallinen lukija (Basam Books, 2008). Sanat "Kaikki on koirien syytä" löytyvät kirjan takakannen esittelytekstistä.
|
| Voitko suositella jotain hyvää kirjaa syksyn uutuuksista? Pitäisi keksiä mitä toivon joululahjaksi. Kirja saisi mielellään olla iloinen ja pitkä, aiheella ei… |
1268 |
|
|
|
Tässä muutamia ehdotuksia:
Eoin Colfer: Siipimies
Marcus Sedgwick: Miekkani laulaa
Markus Zusak: Kirjavaras
David Mitchell: Pilvikartasto
Myös mainitsemiltasi Le Guinilta ja Sinisalolta on ilmestynyt tänä syksynä uudet kovasti kehutut teokset:
Ursula Le Guin: Muistamisen taito
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Netistä löydät lukuvinkkejä mm. seuraavista osoitteista:
https://www.kirjavinkit.net
http://www.kiiltomato.net
https://www.kirjasampo.fi/
https://www.goodreads.com
|
| Kuka Suomessa valvoo ettei Nestlen NAN-äidinmaidonkorvikkeessa ole melamiinia? YLE:n uutisissa kerrottiin että Yhdysvalloissa on löydetty melamiinia… |
1010 |
|
|
|
Elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta valvoo Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Lisätietoa Eviran toiminnasta ja viraston melamiiniin liittyviä tiedotteita löytyy osoitteesta http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/.
|
| Maailman isoin eläin |
2973 |
|
|
|
Maailman isoin eläin on sinivalas. ks. esim. Internet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinivalas
Maalla elävistä eläimistä suurin on Afrikannorsu: http://nationalzoo.si.edu/Animals/AnimalRecords/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Afrikannorsut
Myös kirjoista voi tutkia ”ennätyksellisiä eläimiä”. Alla muutama esimerkki:
BECKER, Geneviéve de: Eläinmaailman ennätyksiä / [teksti: Geneviéve de Becker] ; [suomennos: Heli Kalliolevo]. - Helsinki : Kirjalito, 2007. - 43, [1] s. : kuv. ; 31 cm.
GUINNESS world records 2007 / [editor-in-chief: Craig Glenday ; [suomentajat: Annukka Kolehmainen, Matti Kinnunen ... Juhani Kohonen ...] ; [toimittajat: Suvi Lehtonen, Juhani Kohonen]. - [Helsinki] : Sanoma Magazines Finland, 2006. - 288 s. : kuv. ; 31 cm.
|
| Mikä runo? Se kertoo Suomen lipusta, sisältää säkeen "sä korkealla hulmuat ja laulun kirvoitat". Voi olla osa laulua tai osa pidempää runoa. Ei ole Yrjö… |
4373 |
|
|
|
Teoksessa : LAULUMATTI [Nuottijulkaisu] : lauluja arkeen ja juhlaan. - Helsinki : WSOY, 2004. - 1 sävelmäkokoelma, (228 s.) : kuv. ; 22 cm. - ISBN 951-0-28308-8 (sid.) on sivulla 13 laulu, jonka nimi on Suomen lippu, säv. Paavo Alanne, sanat tuntematon. Siinä on keskellä ensimmäistä säkeistöä lause: "se korkealla hulmuaa ja laulun kirvoittaa".
Myös teoksessa Aikamme aapinen / [laat.] Kirsi Kunnas apunaan työryhmä Veli Nurmi, Seija Nöjd ja Kyllikki Röman. - Porvoo ; Helsinki : WSOY, 1973 sivulla 137 on tuo runo - ilman tekijää.
Voisiko tämä olla etsimänne runo?
|
| Mistä löytyisi tietoa: televisiossa esitetty monologi jonka Emmi Jurkka esittää, istuu kiikkutuolissa ja puhuu puhelimessa. On ollut ehkä taloudenhoitajana… |
1910 |
|
|
|
Hei!
Kyseessä on varmaankin Emmi Jurkan esittämä Hilda Husso elokuvassa Kun on tunteet. Elokuvasta löytyy tietoja esim. sivulta http://yle.fi/teema/tv-arkisto/id14386.html
Monologi taas löytyy Maria Jotunin teoksista, esim. Novelleja, Novelleja ja muuta proosaa, Maria Jotunin ihmisiä.
|
| Onko sinapissa ketsuppia? |
263 |
|
|
|
Hei!
Sinappeja on monenlaisia, Wikipediasta löytyy seuraavanlainen kuvaus
(s. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sinappi ). Tomaatteja en tiedä sinapeissa käytetyn.
|
| Miltä cd-levyltä voisin kuulla Ave Marian? |
243 |
|
|
|
Ave Marioita ovat säveltäneet monet eri säveltäjät, esim. Schubert, Gounod, Bruckner, Caccini ym. Osaatko kertoa kenen Ave Mariaa etsit?
Ave Marioita voit etsiä PIKI-verkkokirjastosta kirjoittamalla nimeke- riville Ave Maria ja aineistolajiksi cd. Tulosjoukko on aika suuri, koska hakutulokseen tulevat kaikki mahdolliset kokoelmassa olevat Ave Mariat.
|
| Keitä romanialaisia kirjailijoita, paitsi Z.Stancu? on käânnetty suomeksi? |
1548 |
|
|
|
Hei!
Näytelmäkirjailija Eugene Ionesco (Tuolit, Kalju laulajatar, Kuningas kuolee; myös romaani Erakko) on syntyjään romanialainen. Muita romanialaiskirjailijoita, joiden teoksia on suomennettu ovat Stancun lisäksi ainakin Virgil C. Gheorghiu (Mies matkusti yksin, Toinen mahdollisuus, 25.hetki), Herta Muller (Ihminen on iso fasaani, Sydäneläin, Matala maa), Fritz Pawelzik (Annoit minulle rummun, Syntynyt slummissa), Mihail Sadoveanu (Etsin miestäni, Mitrea cocor, Kukkasaari). Vielä muutamia kirjailijoita löytyy suomenkielisestä Wikipediasta, osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Romanialaiset_kirjailijat ja lyhyt artikkeli Romanian kirjallisuudesta on Turun Sanomissa, osoitteessa http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:... |
| Onko suomennettuja kirjoja, joissa Sherlock Holmes pääosassa? Siis pastisseja,eikä ACD: tekemiä, esim Meyer: SH ja teatterimurhat. |
1207 |
|
|
|
Muiden kuin Arthur Conan Doylen kirjoittamia, Sherlock Holmesista kertovia kirjoja ovat ainakin Laurie R. Kingin Oikeuden talo ja Tracy Mackin nuortenkirja Nuorallatanssijoiden tapaus.
|
| Paljonko keskimäärin ihmiset käyttävät ruokakauppaan rahaa kuukaudessa? (Me ostamme ruuan, hygienia-, pesutarvikkeet ja wc-paperit kahden aikuisen ja vauvan… |
626 |
|
|
|
Hei!
Tilastokeskus on avannut uuden portaalin osoitteessa http://www.virallinentilasto.fi Tiedot ovat maksutta kaikkien käytettävissä. Siellä on tilastoitu kotitalouksien kulutusta lajeittain, alueittain ja muidenkin kriteerien mukaan. Vuonna 2006 suomalaiset kätyttivät elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin juomiin 3817 euroa vuodessa (=noin 320 euroa kuukaudessa). Puhdistusaineet löytyvät kohdasta kodin kulutustavarat, joihin on tuona aikana mennyt 208 euroa vuodessa (ks. sivu http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/2006/ktutk_2006_2007-12-19_tau_003.xls ) Yhteensä ruokakauppaan olisi mennyt keskimäärin 330 euroa. Vuoden 2007 inflaatio oli noin 2 prosenttia ja tämän vuoden alussa tuotteet ovat kallistuneet vielä enemmän,joten arvelisin... |
| Tervehdys! Joitakin aikoja sitten etsin netin YouTubesta kappaletta Sway/Quien sera joka tietysti löytyy kaikkialta Suomesta kirjastoista ja levyarkistoista mm… |
355 |
|
|
|
Tina La Martinan äänitteitä ei löydy suomalaisista kirjastoista eikä myöskään Ylestä. Saattaa olla, ettei häneltä ole kaupallisia levyjä ollenkaan, mutta voit varmistaa asian YouTuben sivuilla olevan yhteystiedon perusteella: http://www.youtube.com/TinaLaMartina.
|
| Olen aivan varma (tai ainakin aika varma), että Niiskuneiti joutui vankilaan, koska ilkeämielinen Vilijonkka väitti Niiskuneidin varastaneen hänen kaulakorunsa… |
1758 |
|
|
|
Kysymänne tarina löytyy Muumilaakson tarinoita -piirrossarjan jaksosta numero 32, Lampun henki. Siinä Niiskuneiti pyytää lampun hengeltä kaulakorua, jonka henki toimittaakin. Käy kuitenkin ilmi, ettei henki taio korua tyhjästä vaan on tuonut Niiskuneidille Vilijonkan korun.
Jakson tarina perustuu alkuperäisen Muumipeikko-sarjakuvan tarinaan Muumin lamppu, jossa tosin korun omistaja ei ole Vilijonkka vaan toinen naishenkilö.
Lampun henki -jakso on julkaistu dvd:llä nimeltä Lampun henki, jolta löytyvät lisäksi jaksot Kuuma lähde ja Kuplia. Muumin lamppu -sarjakuva on julkaistu albumissa Muumipeikko 9.
|
| Haluaisin lukea elämänmyönteisiä kirjoja, joita ovat mielestäni olleet Tahitin tyttäret, Célestine Vaite, ja Naisten etsivätoimisto nro 1, McCall Smith. Mitä… |
1458 |
|
|
|
Tässä muutamia lukuvinkkejä:
Binchy, Maeve: useita suomennoksia, mm. Talo Dublinissa, Italian illat
Durrel, Gerald: Eläimet ja muu kotiväkeni
Hawes, Annie: Extra virgin
Herriot, James: Kaikenkarvaiset ystäväni
Karon, Jan: Pappila keskellä elämää -sarja
Krüger, Kobie: Riistanvartijan perhe
Mayes, Frances: Toscanan auringon alla
Willet, Marcia: Rakkaus talviaikaan
|
| Missä asiakastietokoneessa on skanneri? |
3407 |
|
|
|
Tampereen kaupunginkirjaston toimipisteistä skannereita on asiakaskäytössä pääkirjasto Metson käsikirjastossa, Messukylän ja Pellervon kirjastoissa sekä Sampolan ja Hervannan tietotoreilla.
Koneille voi varata aikoja joko kirjastosta tai itse netin kautta osoitteessa https://netloan.tampere.fi/login.aspx. Skannerikoneiden numeroita: pääkirjaston käsikirjasto kone 8, Sampolan kirjaston tietotori 16S, Messukylän kirjasto 4S, Hervannan kirjaston tietotori koneet 11 ja 12.
|
| Onko suosittu kirjailija Carolyn Keene vielä elossa? Kuinka monta kirjaa hän on kirjoittanut? Minä vuonna hän on syntynyt? |
8293 |
|
|
|
Todellista Carolyn Keene -nimistä kirjailijaa ei ole ollut olemassa, sillä kyseessä on nimimerkki, jota käyttivät useat eri kirjailijat kirjoittaessaan Neiti Etsivä- ja Dana-tytöt -kirjasarjoja. Suomeksi on ilmestynyt yhteensä 105 Neiti Etsivä -kirjaa (englanniksi 175) ja 17 Dana-tytöt -kirjaa (englanniksi 34).
Lisätietoja löytyy suomeksi esim. Wikipediasta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Carolyn_Keene) .
|
| Miten pystyy etsimään Piki:stä maahanmuuttajan kirjoittamia kirjoja? |
1374 |
|
|
|
Hakemalla PIKI:stä asiasanalla "maahanmuuttajat" ja valitsemalla ehdoiksi lisäksi aineistolajin kirja, kieleksi suomi ja kirjallisuudenlajiksi kaunokirjallisuuden saa tulokseksi 76 aiheeseen liittyvää kaunokirjallista teosta. Tässä haussa mukaan tulevat tosin kaikki maahanmuuttajuuteen liittyvät teokset riippumatta siitä, onko kirjailija taustaltaan maahanmuuttaja vai käsitteleekö kirja aihetta muuten. Kiinnostavien kirjojen kohdalla voi tietysti selvittää yksitellen esim. Googlen avulla (http://www.google.fi) kirjan ja kirjoittajan taustaa.
Kustannusosakeyhtiö Teos järjesti vuonna 2008 kirjoituskilpailun "kaikille vähintään 16 vuotta täyttäneille henkilöille, jotka elävät monien kulttuurien vaikutuspiirissä ja jotka eivät ole aikaisemmin... |
| Millaisia klassisen musiikin cd-levyjä olisi 5-6 vuotiaalle? Lapset eivät harrasta soittamista eivätkä ole tutustuneet kovasti klassiseen musiikkiin. |
424 |
|
|
|
Sivulta:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/lainavinkit/klassista_lapsille/
löytyy Kempeleen kirjaston kirjastonhoitaja Ulla Hirvosen tekemä suosituslista Klassista musiikkia lapsille.
Tampereen pääkirjaston musiikkiosastolla ollaan tehty aiheluetteloita klassisesta musiikista. Niistäkin voi olla apua:
http://www.tampere.fi/kirjasto/musiikki/21mviit.htm
Piki verkkokirjastosta:
http://kirjasto.tampere.fi/Piki?formid=find2
voi hakea kyseisiä cd-levyjä asiasanoilla lapset ja taidemusiikki (vaihda nimekehaun kohdalle toinen asiasanahaku ja laita siihen toinen yllämainittu asiasana ja toinen asiasanahaun kohdalle). Tämä haku antaa pääasiassa vain kokoelmalevyjä, ja ei ole täysin kattava.
Suosittelisin tulemaan tai soittamaan pääkirjasto... |