| Tervehdys pohjanmaalta.Kysyisin onko Janakkaln kirjastossa kuinkapaljon ns.sukukirjoja ja onko mahdollista kaukolainata niitä? Olen suorittanut oman sukuni… |
842 |
|
|
|
Janakkalan kirjaston ja Hämeenlinnan kaupunginkirjasto - Hämeen maakuntakirjaston kokoelmien kautta löydätte siellä olevat sukukirjat.
|
| Joutuvatko suomenruotsalaiset opiskelemaan "pakkosuomea"? Tätä olen jo pitkään miettinyt kun puhutaan paljon koululaisten "pakkoruotsista". |
4903 |
|
|
|
Perusopetuslaissa pykälässä 11 kerrotaan näin:
"Perusopetuksen oppimäärä sisältää, sen mukaan kuin 14 §:n nojalla säädetään tai määrätään, kaikille yhteisinä aineina äidinkieltä ja kirjallisuutta, toista kotimaista kieltä, vieraita kieliä, ympäristöoppia, terveystietoa, uskontoa tai elämänkatsomustietoa, historiaa, yhteiskuntaoppia, matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, maantietoa, liikuntaa, musiikkia, kuvataidetta, käsityötä ja kotitaloutta."
Toisen kotimaisen kielen opiskelu kuuluu siis kaikille.
Koko perusopetuslaki löytyy osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
|
| Veikko Vennamo on poistettu eduskunnan istunnosta puhemiehen toimesta. Onko muita henkilöitä, jotka olisivat kokeneet saman kohtalon. Hilja Riipinen? |
3646 |
|
|
|
Hilja Riipinen on poistettu salista kesken istunnon keväällä 1934. Hänen ja Vennamon lisäksi emme löytäneet lähdettä, joka olisi muista vastaavista tapahtumista kertonut. Vennamon salista poistaminen tapahtui 28.5.1974.
Veikko Vennamon elämäkertaa lukenut kommentoija lisäsi listaan Rainer Lemströmin, asiasta mainitaan myös Lemströmin muistokirjoituksessa, http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/2099/rainer-lemstr%C3%B6m
Lähteet:
Eduskunta. Usein kysytyt kysymykset. http://web.eduskunta.fi/ukk/Main.phx/showQuestion?id=108
Eteläpohjalaisia elämäkertoja 3. Laukkonen, I. ym. Vaasa 1994.
|
| Haluaisin vinkkejä kirjallisuudesta, jossa annetaan vinkkejä juontamiseen erilaisissa tilaisuuksissa. |
1402 |
|
|
|
Hei,
juontajan työstä on ilmestynyt v. 2009 Marjo Kaivolan teos Tahdon juontajaksi: unelma-ammattiin ilman missikisoja.
Hyödyllisiä kirjoja yleisemmin voisivat olla useat puheviestinnän ja esiintymis- ja ilmaisutaidon kirjat, joita löydät kirjastosta luokasta 77.2. Tässä muutamia esimerkkejä:
Kihlström: Karismakoodi. 2007
Karhu: Viesti vakuuttavasti. 1997
Kylänpää ym. Esitystaito. 1995
Nieminen: Esiinny eduksesi. 2009
Nilsson: Tehokas esiintymistekniikka. 1998
Stuart: Viesti tehokkaasti, esiinny vakuuttavasti. 2001
Tammivuori: Nauti esiintymisestä. 2000
Aulanko: Rohkeasti puhumaan. 1999
Näiden teosten saatavuuden voit tarkistaa Seinäjoen kaupunginkirjaston Seitti-verkkopalvelusta https://seitti.seinajoki.fi/Scripts/Intro2.dll?formid=find2
|
| Mistä saatte hommattua seuraavat teokset; - Robin Hobb Narrin matka ja Narrin palvelija Etsin kyseisiä kirjoja kummitytölleni joululahjaksi ja mistään en ole… |
3210 |
|
|
|
Valitettavasti kysymistäsi teoksista näyttää olevan painos loppu, joten kirjastollakaan ei ole mitään mahdollisuutta hankkia ko. kirjoja. Voit toki kääntyä ko. teosten kustantajan puoleen, eli tässä tapauksessa Otavan, ja kysyä onko heillä aikeita ottaa teoksista lisäpainoksia. Antikvariaatteja kannattaa ehkä kierrellä ja seurata internetin kautta olisiko teosta saatavilla esimerkiksi jossakin nettihuutokaupassa (hinta voi tosin erilaisten nettikeskustelujen perusteella nousta aika korkeaksikin, ainakin ennen mahdollisen lisäpainoksen ilmestymistä, ks. esim. http://fi.risingshadow.net/index.php?option=com_smf&Itemid=27&topic=471… ) tai verkkoantikvariaatissa, osoitteessa http://www.antikvariaatti.net/.
Joskushan kirjoja löytyy... |
| Etsin erästä luultavasti Kaarina Helakisan sormilorua, joka alkaa "Tässä on viisi vikkelätä viisi miestä miehekästä, peukaloinen on paksu poika, suomensotti… |
1383 |
|
|
|
Runo löytyy ainakin teoksesta Leikkejä pienille lapsille : Satupirtti. II osa, Porvoo : WSOY, 1911. Satupirtti ; n:o 12.
Kirjassa ei ollut mainittu, että kenen runo se on, mutta Kaarina Helakisan se ei kuitenkaan ole. Hän syntyi vasta 1940-luvulla.
|
| Paljonko ihmisiä on käynyt elokuvissa 8.11.2010 mennessä? |
809 |
|
|
|
Elokuvien katsojalukuja on tältä vuodelta saatavana kotimaisten elokuvien osalta. 8.11.2010 mennessä elokuvateattereissa on käynyt katsomassa kotimaisia elokuvia 1 637 969 hlöä.
Ulkomaisten elokuvien osalta katsojatilastot julkaistaan vasta ensi vuoden puolella.
Lähde:http://www.ses.fi/fi/tilastot.asp
|
| Onko suomalaisessa nuorisokulttuurissa gootteja ja preppejä(Goths and Preps)? Miksi niitä täällä kutsutaan? |
1091 |
|
|
|
Gootteja Suomesta löytyy ja heitä kutsutaan ihan vaan gooteiksi. Gooteista tietoa löytyy esimerkiksi Gavin Baddeleyn kirjasta Goth chic: johdatus pimeän puolen estetiikkaan.
Prepsit ovat vähän vaikeampi tapaus. Preppy-termiä tunnuttiin käyttävän vähän, mutta siitäkään ei löytynyt hirveästi tietoa. Valitettavasti emme löytäneet sanalle suoraa käännöstä, mutta lähinnä oleva termi lienee fruittari. Ainakin molemmissa tuntuu olevan samankaltaisia piirteitä.
Ohessa hieman linkkejä joista voi vertailla näitä kahta ja tehdä omat johtopäätökset niitten pohjalta.
http://www.nelonen.fi/tyyliassari/preppy.html
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=preppy
http://urbaanisanakirja.com/word/fruittari/598/
http://www.iltalehti.fi/muoti/... |
| Mistä ihmeessä maltitolia voisi ostaa? (Luonnonmukainen makeutusaine). Olen katsonut kaupoista ja kysynyt apteekista. Ainakin monet makeiset sisältävät sitä,… |
1950 |
|
|
|
Maltitoli on luontainen makeutusaine, joka valmistetaan viljasta. Voi olla, että sitä ei ole Suomessa myynnissä ollenkaan. Tarkistin useampia verkkokauppoja, eikä niistä sitä löytynyt. Jokunen vuosi sitten ksylitolijauhettakaan ei ollut myynnissä Suomessa, joten voi olla ettei maltitoliakaan ole.
Sen sijaan Amazon.com-verkkokaupassa näytti olevan maltitolia myynnissä useammassakin eri muodossa. Osoitteesta http://www.amazon.com/s/ref=nb_sb_noss?url=search-alias%3Dgrocery&field… saat listan niistä.
|
| KUn vihollinen ottaa sotilaan sotavangiksi, antaako tämä viholliselle yleensä nimensä, sotilasarvonsa ja numeronsa? Vai mitä? Onko kyseessä tuntolevyssä oleva… |
861 |
|
|
|
Geneven III sopimuksen eli Sotavankisopimuksen mukaan vanki on velvollinen antamaan vain suku- ja etunimen, sotilasarvon, syntymäaikansa,tuntolevyn tai kantakortin numeron tai vastaavat tunnistetiedot. Henkilökorttia ei missään olosuhteissa saa ottaa pois. Henkilökortti on rinnastettavissa passiin.
Lähde: Rosen, Gunnar, Parkkari Juhani: Sodan lait : käsikirja; Edita 2004
|
| Tyylillisesti pidän Arturo Perez-Reverten kirjoista sekä dekkareista että kapteeni Alatriste -sarjasta, Isabel Allenden, Gabriel Garcia Marquezin ja Colleen… |
1526 |
|
|
|
Kertomasi perusteella Seinäjoen kirjastolaiset suosittelevat kokeilemaan mm. seuraavien kirjailijoiden teoksia: Kate Mosse, Carlos Ruiz Zafón, Tamara McKinley, Yasmina Khadra, Zadie Smith, Hanif Kureishi, Oscar Hijuelos, Tahar Ben Jelloun, Jhumpa Lahiri ja Amy Tan. Kokeilemisen arvoisia voisivat olla myös Pascal Mercierin Yöjunalla Lissaboniin, Elizabeth Kostovan Historiantutkija, Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Markus Zusakin Kirjavaras. Myös esimerkiksi Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunki ja Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Kiran Desain Hulabaloo Hedelmätarhassa sekä Haruki Murakamin Kafka rannalla voisivat olla kiinnostavia kirjatuttavuuksia. Lisäksi myös Pikku prinssi ja Jostein Gaarderin Sofian maailma saattaisivat... |
| Onko sanattomasta viestinnästä tehty tutkimuksia? Entä sanattomasta viestinnästä työelämässä? |
4042 |
|
|
|
Sanattomasta viestinnästä yleensä ja myös työelämän sanattomasta viestinnästä löytyy useita tutkimuksia.
Seinäjoen kaupunginkirjastosta löytyvät ainakin seuraavat teokset:
James, Judi: Body talk : kehonkieli työelämässä. – Helsinki : Ajatus, 2002.
Nieminen, Marjut: Esiinny eduksesi : convince your audience. – Helsinki : WSOYpro, 2009.
Sinulle on viesti. – Helsinki : Kirjapaja, 2008.
Hoitotyön sanattomasta viestinnästä kertoo teos
Väisänen, Leena: Sanat työssä : vuorovaikutus ammattitaitona. – Helsinki : Kirjapaja, 2009
sekä asiakastyön sanattomasta viestinnästä
Valvio, Timo: Palvelutapahtuma ja asiakkaan kohtaaminen. – Helsinki : Kauppakamari, 2010.
Yliopistokirjastojen yhteistietokanta Lindasta http://finna.fi ,
jonka käyttö on kaikille... |
| Missä teoksessa on esitelty Teuvo Pakkalan lapsuutta, lyseovuosia? Muistiini on jäänyt kuvaus nuoresta Pakkalasta kerjuulla ja erityisesti hänen surkeista,… |
1562 |
|
|
|
Kyseessä on todennäköisesti Teuvo Pakkalan omaelämäkerrallinen romaani nimeltään Lapsuuteni muistoja. Kirja kertoo Pakkalan lapsuudesta ja mm. siitä kuinka perheen lapset joutuivat kerjäämään. Kirjan loppupuolella siirrytään lyseoelämäänkin.
Varsinkin kirjan uusinta painosta vuodelta 2007 löytynee hyvin kirjastoista ympäri maankin.
|
| Mitä John ja Lisa Beveren kirjoja on käännetty suomeksi? |
1300 |
|
|
|
Suomen kansallisbibliografia Fennicasta https://finna.fi voi hakea suomennettuja teoksia.
|
| Naisten ja miesten vaatemitoitusten erot? Esim. mitä kokoa vastaa naistenkoon C52 miesten koossa. |
11007 |
|
|
|
Sivulla http://www.provestis.fi/kokotaulukko.htm alareunassa on unisex-vaatteiden kokojen vastaavuuksia. Kirjainkoot S, M, L jne. määräytyvät rinnanympäryksen perusteella. Näistä löytyvät taulukot sivulta http://www.finatex.fi/index.php?mid=2&pid=48
Osoitteista http://www.finatex.fi/media/N-2001.pdf ja http://www.finatex.fi/media/Passeli_miehet.pdf löytyvät miesten ja naisten vaatetuksen mittataulukot, joista näkee kunkin koon vartalon mitat tarkkaan eriteltynä vielä normaalivartaloisiin, tanakoihin jne. Sieltä voit vertailla naisten ja miesten kokojen mittoja.
Naisten koko C52 (lantion ympärys 130 cm) voi vastata miesten kokoja esim. C62, C124, D62 tai D124 riippuen pituudesta (C-koot normaalivartaloinen mies, D-koot tanakka).
|
| Luin yläasteikäisenä tositapahtumiin perustuvan kirjan (muistaakseni päähenkilön itsensä kirjoittaman), joka kertoi henkilöstä, joka joutui toimimaan… |
2711 |
|
|
|
Ehdotamme vastaukseksi Robert Ludlumin romaania "Medusan verkko", Hki:Otava,1981,suom. Antti Virtanen. Uusintapainoksia, mm.vuonna 2002. Alkuteos on nimeltään "The Bourne identity". Muita ehdotuksia (kommenteista) ovat Eric van Lustbaderin "Ninja tai Hyun Hee Kimin tosi tapahtumiin perustuva kirja Sieluni kyyneleet. Tapahtumat sijouttuvat Koreaan ja siinä muistaakseni päähenkilöä nuoresta tytöstä lähtien koulutettiin terroristiksi. Tässä blogissa on lyhyesti kerrottu kirjan sisällöstä http://bckirjat.vuodatus.net/blog/1568609/kim-hyun-hee-sieluni-kyynelee… . (Näistä jälkimmäinen oli asiakkaan etsimä kirja, t. Toimitus)
|
| Mitä sanaa kirjastot käyttävät self-help kirjoille (itseapukirjoja)? Mikä on yleisin suomenkielinen ilmaus kyseisille kirjoille? Entä miten kutsutaan… |
4174 |
|
|
|
Motivational Self-help -kirjat sopinevat kirjastossa elämäntaito –kirjoihin.
|
| Jos henkilöllä on "franchise business", minkälainen hänen liikeyrityksensä on? Onko se kenties edustusliike tai maahantuontifirma? |
740 |
|
|
|
Yrittäjät.fi sivuilla osoitteessa http://www.yrittajat.fi/minustakoyrittaja/franchising/ Franchising on määritelty näin: "Franchising -yritykset ovat ketjuyrityksiä, joissa yrittäjä pyörittää yhtä yksikköä valmiin toimintakonseptin mukaisesti."
Esimerkiksi Kotipizza toimii tällä periaatteella. Ketju siis jakaa yrittäjyysoikeuksia yksittäisille yrittäjille, joiden on helppo ottaa käyttöön valmis brändi ja liiketoimintaidea. Yrittäjät sitten maksavat ketjulle siitä, että saavat toimia ketjussa. Maksuun kuuluu myös markkinointi. Lisätietoja yllä olevasta osoitteesta.
|
| Mitä "custodian" tarkalleen ottaen amerikkalaisissa kouluissa puuhaa? Hän ei ilmeisesti ole mikään pelkkä talonmies? |
2278 |
|
|
|
Sana custodian on käännetty monissa englanti-suomi-sanakirjoissa sanoilla vartija ja valvoja. Englanti-englanti-sanakirjojen mukaan custodian on amerikanenglanniksi henkilö, joka pitää huolta tai suojelee jotakin. Synonyymejä sanalle ovat caretaker ja janitor eli henkilö jonka tehtävänä on pitää huolta rakennuksesta kuten kouluista ja asuinrakennuksista.
Googlella löytyy sanoilla "school custodian" tai "school custodian job description" työnkuvauksia kuten
http://www.healthyschoolsms.org/healthy_school_environment/documents/Cu…
http://www.ehow.com/facts_5344638_school-custodian-duties.html
http://www.ccsd180.org/JobDescriptions/Custodian%20Job%20Description.pdf
|
| Voisinko saada linkkejä kirjasta Boxall, Peter- purcell John: Strategy and human resource management. (New York, Palgrave Macmillian, 2003 ? Tietoja em… |
2629 |
|
|
|
Kirja kertoo, esittelyjen perusteella, strategisesta henkilöstöjohtamisesta ja sen merkityksestä organisaatioiden menestykselle ja tehokkuudelle. Kirja käsittelee mm. sitä, kuinka henkilöstöjohtamisen käytännöissä tulee ottaa huomioon organisaation strategiset tavoitteet ja kuinka henkilöstöjohtamisella voidaan saavuttaa kilpailukykyä ja organisaation joustavuutta.
Teoksesta löytyy Industrial & Labor Relations Review:ssa julkaistu kirja-arvostelu:
http://digitalcommons.ilr.cornell.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1048&…
Sisällysluettelo, vähän kuvausta ja myös arvostelu kirjasta löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.palgrave.com/products/title.aspx?PID=271204
Hieman tietoa löytyy myös Amazonin sivuilta:
http://www.amazon.co.uk/... |