Lahti

Viimeisimmät vastaukset

1233 osumaa haulle. Näytetään tulokset 321–340.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen kirjoittanut kirjan "Jumalan Poika-idioottimainen juttu-muistinmenetys" 190 sivua/60.000 sanaa ja etsin kirjalle kustannusta/omakustanne? Onko teillä… 437 Valitettavasti en ole kustannusalan asiantuntija. Omakustannetta julkaistaessa erilaisen julkaisupalveluiden vertaaminen jää omakustanteen tekijän harteille. Työkokemukseni perusteella voin kuitenkin sanoa, että esimerkiksi BoD-kustantamon tai Mediapinnan kautta julkaistut kirjat ja e-aineistot tavoittavat kirjastot hyvin. Löytyisikö asiantuntemusta lukijoidemme joukosta?  
Mistä nettipalvelusta löytyisi (ilmaiseksi) vanhaa suomalaista musiikkia jonka saisi ladata tietokoneelle? Spotify,Youtube,Deezer sms.eivät vakuuttaneet 890 Kirjasto tarjoaa ilmaisen, sähköisen musiikkipalvelun Naxos Music Libraryn, josta löytyy jonkin verran suomalaista perinnemusiikkia ja suomalaista klassista musiikkia. Naxoksen kautta musiikkia pystyy kuuntelemaan vain kyseisessä palvelussa, eikä musiikkia voi ladata omalle koneelle. Raita-palvelusta löytyy tekijänoikeusvapaita kotimaisia äänitteitä, joita voi ladata ilmaiseksi omalle koneelle. Raita sisältää suomalaisia äänitteitä 1900-luvun alusta. Tässä linkki Raita-palveluun: http://www.doria.fi/raita Suomen kirjastojen kokoelmista löytyy fyysisinä kappaleina valtavasti erilaisia vanhoja suomalaisia äänitteitä. Tarvitset vain kirjastokortin lainaamista varten. Kirjaston äänitteitä saa kopioida omaan käyttöön.
En löydä uskonnollista aineistoa, kertomakirjallisuutta, äänikirjojen joukosta. Onko niitä valikoimissa? 114 Hei, uskonnollista kirjallisuutta löytyy valitettavan vähän äänikirjoista. Uusimpia CD-äänikirjoja ovat esimerkiksi Leo Väyrysen Hiukopalaa kaikille (2015) ja Harri Vähäjylkän Tahdon (2020). Lukuesteisille tarkoitetuista lainnattavista Celia-äänikirjoista löytyy muutama Eila Paynen Karjalantyttö-sarjan äänikirja. CD-äänikirjojen tarjonta on vähentynyt paljon viimevuosina, kun kustantamot ovat siirtyneet e-äänikirjojen tuottamiseen.
Ihminen väittää, että avoleipä on uusi sana (eipäs ole). Missä vanhemmassa kirjassa mainitaan tämä, kävisin nappaamassa kuvan? 258 Avoleipä-sanaa ei selatuissa vanhemmissa eri aikojen voileipäkirjoissa, ylipäätään ruokakirjoissa tai alan sanastoissa mainita. Ainoa kirja josta sana varsinaisesti mainittiin on Mikko Takalan kirja "Voileipä" (2019). Marco Mannerin kirjassa "Ravintolasanasto suomi-englanti-suomi " (1991)  termille open sandwich on annettu käännös "avoin voileipä", mikä tarkoittaa samaa, mutta tuota avoleipä-termiä ei siinäkään siis ole käytetty. Sanahan on voinut olla pidempäänkin käytössä, mutta kirjoista ei nyt varsinaista todistusaineistoa löydy.
Mistä löytyisi Olavi Virta: "Viimeinen valssimme" kuunneltavaksi? Isoisä muisteli tuommoista mutten onnistunut löytämään... 299 Äänitetietokanta Fonon mukaan Anna-Liisa Pyykkö on esittänyt kappaleen Viime valssi (Den sista valsen / Viimeinen valssi) ja häntä on säestänyt Olavi Virta yhtyeineen. Kappaleen levytystä vuodelta 1954 ei löydy Suomen kirjastojen kokoelmista, mutta kaupallisten musiikin suoratoistopalveluiden kokoelmasta sitä löytyy. Esimerkiksi Apple Musicin sivuilta pystyy kuuntelemaan lyhyen pätkän kappaletta ilman palveluun kirjautumistakin: https://music.apple.com/fi/album/olavi-virta-ja-anna-liisa-pyykk%C3%B6-…;
Haluaisin listan (viisi kirjaa) kaunokirjallisista nykyteoksista aiheista Iloinen 20-luku Suomen itsenäistymisen ajan tarinat 377 Tässä hieman laajempi listaus aiheista: Suomen itsenäistymisen ajan tarinat Westö: Missä kuljimme kerran Pekkola, Pasi: Huomenna kevät palaa Saarto, Timo: Kuoleman kuukausi Mustonen, Enni: Ruokarouva Mustonen, Enni: Verenpisara ikkunalla Oranen, Raija: Maan aamu Oranen, Raija: Fanny Mikkanen, Raili: Laulu tulipunaisesta huoneesta Tikkanen, Märta: Emma ja Uno Rajala, Panu: Kuningasajatus Koivukari, Tapio: Luodetuulen maa Vakkuri, Juha: Mannerheim ja saksalainen suudelma Jaatinen, Pekka: Varjo : 1917 – 1918 Kaarnakari, Ville: Operaatio Kagaali Skiftesvik, Joni: Isäni, sankari Linna: Täällä Pohjantähden alla Iloinen 20-luku Eerola, Ville: Nuori Waltari Hämeen-Anttila, Virpi: Käärmeitten kesä ja myöskin muut Karl Axel Björkin tutkimukset...
Missä voi teettää vara-avaimia avaimiinsa? Onko kyseessä jokin liike tai ammattilainen? 1718 Avaimia voi teettää lukkoliikkeissä ja monissa suutareissa. Jotkut avaimet ovat kopiosuojattuja ja niitä voi tilata ainoastaan  valtuutetuista lukkoliikkeistä, henkilöllisyystodistus vaaditaan. Liikkeitä Lahden seudulta löydät esim. kirjoittamalla Googleen termit avaimet vara-avaimet Lahti
Mistä talitiainen on saanut nimensä ja miksi juuri tali? 1644 Etymologisesta sanakirjasta ei löytynyt talitiaista, joten sallinet arvailun. Tali sana tulee ruotsista (talg) ja ruotsin kielessä talitiainen on talgoxe. Tali taasen on merkitykseltään naudan- tai lampaanrasvaa, mikä kenties on maistunut suurikokoiselle tiaiselle hyvin. Myös viron kieleen on päätynyt ko. tiaiselle rasvaan viittaava nimitys rasvatihane. Yritin löytää lintujen nimien etymologiaa käsittelevästä kirjasta Linnun nimi (Häkkinen, 2004) vastausta kysymykseesi, mutta eipä se osunut paksun teoksen sivuilta silmiini. Latinankielinen tieteellinen nimi ei myöskään ole avuksi tässä. Nimi Parus Major (eng. Great tit) viittaa vain tämän varpuslintujen lahkoon ja tiaisten heimoon kuuluvan tiaisen kokoon. Tieteellisessä ja luonnollisessa...
Kirjan tarinan kääntäminen ulkomaan kielelle 848 Oletan että tarkoitat tarinalla kaunokirjallista teosta. Kaunokirjallisen teoksen tekijä saa päättää, saako hänen teostaan muunnella siis esim. kääntää toiselle kielelle. Kaunokirjallisen teoksen kääntämiselle ei ole virallisia vaatimuksia, mutta asiakirjoille ja tieteellisille julkaisuille vaatimuksia on enemmän. Kääntäjä voi suorittaa työtä toiselle eri tavoilla. Moni kääntäjä toimii esimerkiksi itsenäisenä yrittäjänä omalla toiminimellä. Mitään vaatimusta käyttää nimenomaan yrityksen palkkaamaa kääntäjää ei ole. On huomioitava kuitenkin, että kääntäjällä on tekijänoikeuksia kääntämäänsä teokseen. Kääntäjälle maksettava korvaus käännöksestä ja tekijänoikeudesta voidaan sopia osapuolten kesken. Kaunokirjallisuuden kääntäminen tapahtuu...
Onko muita suomennoksia Dusty Springfieldin kappaleesta I only want to be with you kuin Jykevää on rakkaus ja Haluun olla luonas sun. Jälkimmäisen on tulkinnut… 1793 Äänitetietokanta Fono.fi:n mukaan Mike Hawkerin ja Ivor Raymonden säveltämä ja Dusty Springfieldin esittämä debyyttisoolosinkku ”I only want to be with you” on käännetty suomeksi moneen eri kertaan. ”Jykevää on rakkaus”-kappale taitaa olla se tunnetuin suomennos, ja sen lisäksi kappale on käännetty suomeksi mm. seuraavilla nimillä: "Haluun olla luonas sun" (löytyy esim. Paula Koivuniemen esittämänä) "Sut tahdoin ihan itsellein" (esitt. Pirkko Mannola) "Tyttös olla tahtoisin" (esitt. CatCat)  "I only wanna be with Juice" (esitt. Turo's Hevi Gee) "Tahdon olla luonas vain" (esitt. Zotch-yhtye) "Haluun olla luonas sun"-kappaleen on suomentanut Jori Nummelin.
Teen lopputyötä terapeuttinen kirjoittaminen aineopinoissa. Teemaksi ajattelin , Miten lapsuuden traumat ovat vaikuttaneet kirjaijoihin, jotka ovat purkaneet… 122 Lapsuuden traumat ovat varsin monen psykologisen romaanin teemana, mutta niihin liittyvää omaeläkerrallista ainesta on enemmän tai vähemmän esim. seuraavien kirjailijoiden teoksissa:  Kreetta Onkelin Ilonen talo Susanna Alakosken Sikalat Antti Röngän Jalat ilmassa Tuomas Kyrön Kirjoituskonevaras Samuli Laihon Lasiseinä Peter Franzénin Tumman veden päällä ja Samoilla silmillä Taija Tuomisen Tiikerihai ja Kuningaskobra Riina Mattilan Eloonjäämisoppi Tuosta halukkuudesta antaa opinnäytetyötäsi varten haastattelu sinun on kysyttävä kirjailijoilta itseltään. Uskoisin, että haastattelupyynnön voisi esittää tietylle kirjailijalle vaikkapa hänen kustantajansa välityksellä. 
Etsinnässä on oletettavasti nuortenbä aikuisten urbaanifantasia kirja. Pääosissa ovat kaksi veljestä, jotka metsästävät paranormaaleja olentoja työkseen… 100 Kyseessä voisi olla Sarah Rees Brennanin kirja Demonin merkitsemät (WSOY 2009). Kirjan juoni täsmää kuvailemaasi. Lisätietoa kirjasta esim. Risingshadow'ssa https://www.risingshadow.fi/library/book/5513-demonin-merkitsemat tai englanniksi Goodreadsissa https://www.goodreads.com/book/show/1829655.The_Demon_s_Lexicon
Hubble kuvasi valoa joka lähtöisin lähes big bangistä. Miten spektristä voi päätellä kuinka kaukaa valo on lähtenyt? Juovat sinisestä punaiseen eivät sitä… 106 Etäisyyden voi mitata Hubble teleskoopin kuvista tutkimalla punasiirtymää. Mitä kauempana kuvattu kohde on sitä suurempi punasiirtymä sillä on. Punasiirtymä aiheutuu Dopplerin ilmiöstä, jossa kohteen etääntyessä siitä lähtöisin olevan valon spektriviivat siirtyvät kohti punaista, pitempää aaltopituutta. Lähde: Astronomica : galaksit, planeetat, tähdet, tähtikartat, avaruustutkimus. 2008  
Tuleeko nuotion palamisessa hukkalämpöä? 1418 Hukkalämmöllä tarkoitetaan hukkaan menevää lämpöä. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/hukkal%C3%A4mp%C3%B6 Prizztechin Hyötylämmöstä hyötyenergiaa - teknologiaselvityksessä hukkalämpö määritetään näin, "Hukkalämpö (ylijäämälämpö, jätelämpö) on erilaisten prosessien tuottamaa energiaa, jota ei hyödynnetä ja se siirtyy ympäristöön." https://www.prizz.fi/media/energiaratkaisut/energiaratkaisut-materiaali… Palaessaan nuotio vapauttaa lämpöä ympäristöön, käytännöllisesti katsoen hukkaan. Toisaalta nuotion tehtävänä on lämmittää esimerkiksi sen äärellä istuvia henkilöitä tai ruokaa. Nuotion tuottamaan lämpöä voidaan mitata hyötysuhteella: η = Panto/Potto.    Hämeri, K., Jokinen, R., Ketolainen, P.,...
Mikä on viralliselta suomenkieliseltä nimeltään piirrossarja, josta on hyvin lyhyt artikkeli suomenkielisessä Wikipediassa nimellä Manga-sadut? Tai… 217 Tätä piirrossarjaa ei näytä koskaan esitetyn tai julkaistun Suomessa, joten sillä ei ole virallista suomenkielistä nimeä. Sarjan nimi japaniksi, länsimaalaisille kirjaimille litteroituna, on Manga Sekai Mukashi Banashi. Tällä nimellä löytyy jonkin verran tietoa englanniksi, esim. https://myanimelist.net/anime/6262/Manga_Sekai_Mukashibanashi ja https://www.animenewsnetwork.com/encyclopedia/anime.php?id=2314 Jälkimmäisen sivun mukaan sarjaa olisi esitetty englanniksi nimillä Manga Fairy Tales of the World, Tales of Magic sekä Wonderful, Wonderful Tales From Around the World.
Lapsena n. 1990-luvun puolivälin tienoilla minulla oli kirja, jota olen etsinyt nyt aikuisena, mutta surukseni en ole löytänyt. En millään muista kirjan nimeä… 180 Kaikki yksityiskohdat eivät täsmää, mutta voisiko kyseessä olla kirja Kummitusmatkat: Seikkaile ja ratkaise (Tammi 1991)? Kirjassa on kolme tarinaa, joissa jokaisella aukeamalla on ratkottava tehtävä. Useimmiten tehtävä liittyy juuri kuvien yksityiskohtien tutkimiseen ja loogiseen päättelyyn. Yhdessä tarinassa ollaan aavelinnassa, toisessa kummituskartanossa. Kirjaa löytyy vielä joistakin Suomen kirjastoista.
Kuka tai ketkä kirjoittavat pääkirjoitukset Etelä-Suomen Sanomiin? Esim. 6.4-7.4.2021 ? 274 Pääkirjoituksen kirjoittaa päätoimittaja, erillinen pääkirjoitustoimittaja tai se voi olla useamman toimittajan yhteistyötä. Yleensä päätoimittaja kuitenkin hyväksyy kirjoituksen. https://juttutyypit.fi/juttutyypit/paakirjoitus/ Mikäli haluat tietää juuri näiden päivien pääkirjoitusten kirjoittajat voit kysyä sitä palautelomakkeella https://oma.media.fi/ess/yhteystiedot/anna-palautetta/ .
Hiljainen viikko edeltää pääsiäistä. Mutta alkaako pääsiäisviikko 2. pääsiäispäivästä? 406 Pääsiäisviikolla voidaan näkökulmasta riippuen tarkoittaa sekä pääsiäistä edeltävää hiljaista viikkoa että pääsiäisen jälkeistä riemuviikkoa. Ohessa Kotimaisten kielten keskuksen tarkentava  vastaus: ”Kumpi on pääsiäisviikko, pääsiäistä edeltävä vai pääsiäisen jälkeinen viikko? Kristillisessä perinteessä pääsiäisviikko todellakin on pääsiäisen jälkeinen viikko eli riemuviikko, sillä etenkin katolisella taholla sillä viikolla jatketaan pääsiäisen juhlintaa. Monessa kirkossa vietetään kolmea, jopa neljää pääsiäispäivää. Protestanttisessa maailmassa pääsiäisviikolla voidaan tarkoittaa myös pääsiäistä edeltävää viikkoa, ja se on meillä Suomessakin niin yleinen, että monissa sanakirjoissa näkyy vain tämä...
Miksi ei löydy kirjastoista Kylie Minogue The Locomotion instrumental versiota vuodelta 1988 325 Vaikuttaa siltä, että vaikka Kylie Minoguen versiointi Locomotionista on ilmestynyt vuonna 1988, instrumentaaliversio julkaistiin vasta vuonna 2009 iTunes-palvelussa. iTunesin single sisältää useita eri versioita, joista kaksi - instrumental ja backing track - mainitaan aiemmin julkaisemattomiksi. Tämä versio singlestä on julkaistu vain iTunesin digitaalisena latauksena, joten kirjastojen ei ole mahdollista hankkia sitä kokoelmiinsa.
Mistähän löytyisi lisätietoa Ruotsinpyhtään seurakunnan punapappi Einar Rauhamäestä (s. 1883) ja hänen vaimostaan Suomasta? Lähteet olisivat mukavat, kiitos. 467 Suomen ainoaksi punapapiksi mainittu Einar ja hänen vaimonsa Suoma (os. Fahler) osallistuivat aktiivisesti jo ennen sisällissotaa paikallisen työväenyhdistyksen toimintaan.  Sisällissodan puhjettua Einar Rauhamäki toimi Ruotsinpyhtään punakaartin johtajana.  Sodan jälkeen hän pakeni Ruotsin kautta Neuvosto-Venäjälle. Puoliso Suoma joutui sodan jälkeen Hennalan vankileirille, josta hänet siirrettiin Hämeenlinnan vankileirille ja armahdettiin myöhemmin.  Kaksikymmentäluvun alussa hänen tiedetään muuttaneen Neuvostoliittoon. Pariskunnan elämästä on tietoja useissa eri teoksissa ja lehtiartikkeleissa. Alla tietoja niistä. Lähteitä: - Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja  82 -83 (1992-1993).  Hki 1994....