Tämä on hankala! Pikkulapsena kirjahyllyssäni oli kaikki muut kuvakirjani paitsi Pekka ja Susi, joka oli samassa huoneessa kuin siihen kuuluva vinyylilevy…

Kysytty
20.10.2014

Tämä on hankala!

Pikkulapsena kirjahyllyssäni oli kaikki muut kuvakirjani paitsi Pekka ja Susi, joka oli samassa huoneessa kuin siihen kuuluva vinyylilevy. Sen kirjan mahdollinen katoaminen ei haittaa, muistan sen hyvin ja saattaapa kirjakin olla tallella.

Mutta samassa laatikossa muistoni mukaan oli samankokoinen kuvakirja (kokoluokkaa Elsa Beskow, Auringonmunan suuntaan avattuna) josta ainoat muistoni ovat: kertoi muka sammakoista, mutta myös muurahaisista, eläimen näköisiä eläimiä (ei vaatteita tms) mutta luultavasti silti side tuntosarvessa siinä kohtaa, missä oli ainoa muistamani repliikki: "Omat tappiot: yksi taittunut tuntosarvi." (Muurahaisten komentajan repliikki ilmeisesti, mutta sammakot taisivat olla pääosassa silti?)

Kirja taisi alkaa siitä, että lammelta alkoi kuulua kurnutusta ja sammakonkudusta tuli sammakoita. (Vai toisinpäin?)

Hienoja kuvia muistaakseni, ja tätä kirjaa luin 80-luvulla. Kysymys kuuluukin siis: mitä kirjaa?!

Vastaus

Vastattu
24.10.2014
Päivitetty
24.10.2014

Ikävä kyllä satua ei ole tunnistettu. Sitä on kysytty myös kirjastojen yhteisen sähköpostilistan kautta, ja jos sieltä löytyy vastaus, lähetän sen sinulle.

Tunnistaisiko joku lukijoista tämän sadun?

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.