Tuleeko ensi jääkausi olemaan holoseenia?

Kysytty
21.1.2021

Pleistoseeni loppui viime jääkauden päättymisen yhteydessä ja alkoi holoseeni. Tuleeko holoseenia olemaan myös ensi jääkausi vastaavasti kuin pleistoseeniin kuului sekä jääkausia että niiden interglasiaaleja?

Vastaus

Vastattu
26.1.2021
Päivitetty
26.1.2021

Geologisista epookeista kuten holoseenista ja pleistoseenista puhuttaessa on tärkeä pitää mielessä, että maailmanhistorian kategorisoiminen tällä tavalla perustuu geologisten kerrostumien ajoittamiseen (stratigrafia) ja näistä kansainvälisesti sovittuun jaotteluun. Niinpä tulevaisuutta koskien on hankala antaa yksinkertaista vastausta geologisen ajanlaskun suhteen, sillä näitä kerrostumia ei luonnollisestikaan vielä ole.

Usein geologisen ajanjakson vaihtuminen perustuu massasukupuuttoihin, jotka aiheuttavat suuria muutoksia maapallon lajistossa. Esimerkiksi holoseeniepookin alussa sukupuuttonsa kohtasivat muun muassa mammutit ja mastodontit. (Geologica, 27; 52-53.) Niinpä voisi olettaa, että mikäli seuraava jääkausi koittaa ennen seuraavaa sukupuuttojen aaltoa, olisimme geologisesti edelleen holoseenissa.

Toisaalta jotkut tiedemiehet ovat sitä mieltä, että 1950- ja 1960-luvuille mennessä ihmiset ovat vaikuttaneet maapallon luontoon ja ilmakehään niin paljon, että voisi puhua antroposeeniajasta (Yle). Tämä termi ei kuitenkaan ole vielä täysin vakiintunut tieteelliseen kielenkäyttöön.

Aiheesta voi löytää lisää tietoa muun muassa asiasanoilla geologiset kaudet, jääkaudet sekä glasiaaligeologia (eli jääkausien geologia).

Lähteet:

Geologica : earth's dynamic forces : geological time, supercontinents, climate, landforms, animals, plants (2010) https://finna.fi/Record/vaski.694031

Yle: Ihmisen mukaan nimetty aikakausi on ehkä alkanut maapallolla - suurin muutos sitten jääkauden (2016) https://yle.fi/uutiset/3-8585291

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?