geologiset kaudet

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tuleeko ensi jääkausi olemaan holoseenia? 375 26.1.2021 Geologisista epookeista kuten holoseenista ja pleistoseenista puhuttaessa on tärkeä pitää mielessä, että maailmanhistorian kategorisoiminen tällä tavalla perustuu geologisten kerrostumien ajoittamiseen (stratigrafia) ja näistä kansainvälisesti sovittuun jaotteluun. Niinpä tulevaisuutta koskien on hankala antaa yksinkertaista vastausta geologisen ajanlaskun suhteen, sillä näitä kerrostumia ei luonnollisestikaan vielä ole. Usein geologisen ajanjakson vaihtuminen perustuu massasukupuuttoihin, jotka aiheuttavat suuria muutoksia maapallon lajistossa. Esimerkiksi holoseeniepookin alussa sukupuuttonsa kohtasivat muun muassa mammutit ja mastodontit. (Geologica, 27; 52-53.) Niinpä voisi olettaa, että mikäli seuraava jääkausi koittaa ennen...
Onko nykyisellä aikakaudella nimeä? 612 19.5.2020 Siluurikausi, liitukausi ja pleistoseenikausi ovat kaikki geologisia aikakausia. Siluurikausi ja liitukausi ovat geologisia kausia, ja pleistoseenikausi on geologinen epookki. Geologinen ajanlasku perustuu geologisten muodostumien tutkimiseen sekä ajoittamiseen (stratigrafia), ja sitä käytetään etenkin geologiassa ja paleontologiassa. Geologisten ajanjaksojen pituus saattaa olla useita miljoonia vuosia. Nämä ajanjaksot luokitellaan suuruusjärjestyksessä eoneihin, maailmankausiin, kausiin ja epookkeihin. Myös epookit voidaan jakaa lyhyempiin ajanjaksoihin. Nykyistä maailmankautta kutsutaan kenotsooiseksi maailmankaudeksi. Sen katsotaan alkaneen liitukauden lopulla tapahtuneen joukkosukupuuton jälkeen noin 65 miljoona vuotta sitten....