Pieksämäki-aiheinen kysymys.
Suomen viimeinen roviolla poltettu noita Antti Lieroinen oli nettitiedon mukaan kotoisin Pieksämäen Leppienjärven kylästä.
Nykykartta ja vanhemmatkaan eivät tunne Leppienjärven kylää. Missä päin Pieksämäkeä se on sijainnut, ja mihin se sijoittuisi nykykartalla?
Vastaus
Leppienjärven ohella tutkimani lähteet tarjoavat Lieroisen kotikyläksi myös Leppienniemeä. Kumpaakaan nimeä ei kuitenkaan löydy Pekka Lappalaisen äärimmäisen perusteellisesta kaksiosaisesta Pieksämäen seudun historiasta. Lähes 2000-sivuisen teoksen paikannimihakemistossa on yli 20 sivua tiheästi painettua tekstiä kolmella palstalla. Lähimmäs Leppienjärveä/–niemeä tässä osuvat Lapinjärvi ja Lapinniemi. Osiossa Pieksämäen pitäjän alue ja asutus v. 1561 maaluettelon perusteella Lappalainen tekee käytöstä pois jääneiden paikannimien yhteydessä selkoa niiden sijainnista ja nykyisistä nimistä. Kirjan ensimmäisen osan sivuilla 220–221 luetellaan kaikki 78 1640-luvun pieksämäkeläiskylää. Joukkoon ei mahdu yhtään leppä-sanasta johdettua nimeä; –järviä on yksi (Pyhäjärvi), –niemiä kuusi (Kuvaisenniemi, Kärenniemi, Niininiemi, Sarkaniemi, Tihusniemi, Virmasniemi). Yksikään luettelon nimistä ei muistuta Leppienjärveä tai –niemeä niin läheisesti, että sekaannus olisi mahdollinen.
Lappalainen mainitsee Antti Lieroisen ja Pieksämäen hänen syntymäpaikakseen, kuitenkin ilman tietoa kylästä.
Nykykartta ja vanhemmat eivät siis ole ainoita, jotka eivät Leppienjärven kylää tunne.
Kommentoi vastausta