Onkohan mitenkään mahdollista löytää sävellystä, josta kuulin pätkän radiossa; Haluaisin levyn, mutta nimeä ei silloin kerrottu. Kyseessä oli ilmeisesti…

Kysytty
22.6.2011

Hei,

onkohan mitenkään mahdollista löytää sävellystä, josta kuulin pätkän radiossa; Haluaisin levyn, mutta nimeä ei silloin kerrottu. Kyseessä oli ilmeisesti laulusarja. Muistan, että sanoissa esiintyi rivi "katso, kuinka aamukaste haudoilla jo kiiltää". Sanat olivat kai sota-aiheiset, ja kuulostivat alunperin runoksi kirjoitetuilta, mitta oli melko vapaa. Veikkaisin, että kappale oli suomalainen, ei käännös. Sävellys kuulosti siltä, kuin olisi ajoittunut 1900-luvun alkupuoliskolle.

Vastaus

Vastattu
23.6.2011
Päivitetty
23.6.2011

Kyseessä on varmaankin Lauri Pohjanpään runo ”Päivännousu kultaa kirkkomaan”, joka löytyy ainakin Pohjanpään teoksesta ”Kaipuu ylitse ajan: valitut runot 1910-1954” (WSOY, 1989). Sanat löytyvät osoitteessa http://www.classical-mp3.net/download_booklet.aspx?file=OD%201111.pdf olevasta pdf-tiedostosta sivulta 22. Sanat ovat tarkalleen ottaen ”katso, aamukaste haudoilla jo kiiltää”.

Kappale on levytetty useampaan kertaan, ja tuoreempia levytyksiä on kolme. Se löytyy Jorma Hynnisen esityksenä levyiltä ”Kiitosta soi lauluni” (Ondine, 2010) ja ”Kun saapuu Herra Zebaoth”, Soile Isokosken esityksenä levyiltä ”Rauhaa, vain rauhaa” (Valitut Palat, 2009) ja ”Suomalainen rukous” (Ondine, 2003) sekä Esa Ruuttusen esityksenä levyltä ”Elämälle: Oskar Merikannon lauluja” (Taidekeskus Salmela, 1999). Levyllä ”Kun saapuu Herra Zebaoth” se esiintyy neljän laulun muodostamana ”Haudoilta”-sarjana. Pari vanhempaakin levytystä on olemassa, mutta kuulemasi on varmaan joku noista uudemmista.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.