Onko kokemäellä koskaan pyydetty luonnonlohta kokemäenjoesta ennen harjavallan voimalaitoksen rakentamista?

Kysytty

Onko kokemäellä koskaan pyydetty luonnonlohta kokemäenjoesta ennen harjavallan voimalaitoksen rakentamista?

Vastaus

Vastattu

ELY-keskuksen kalataloussivuilta löytyi Kokemäenjoen historiaa: "Kokemäenjoki oli aikoinaan Etelä-Suomen tuottoisimpia vaelluskalajokia. Merestä nousivat jokeen kudulle lohi, meritaimen, vaellussiika ja nahkiainen ja joen yläjuoksulla tavattiin myös harjusta ja järvitaimenta. Korkea kalantuotto ylläpiti tuottoisaa kalastusta sekä joessa että merialueella, mutta 1800-luvun lopulla saaliit alkoivat selvästi vähentyä. Muutamassa kymmenessä vuodessa Kokemäenjoen vaelluskalakannat heikkenivät lähes olemattomiin ja joen oma lohikanta kuoli sukupuuttoon.

Perimmäisenä syynä oli kalojen lisääntymisen epäonnistuminen, sillä kasvavat jätevesipäästöt, joen perkaukset ja tukinuitto tuhosivat sekä mätiä että kalojen kutupaikkoja. Voimalaitosten rakentaminen 1900-luvun alkupuoliskolla esti lopullisesti vaelluskalojen pääsyn joessa sijaitseville kutupaikoille. Rakennusluvan määräyksistä huolimatta Kolsin voimalaitokselle ei rakennettu kalatietä lainkaan eivätkä Harjavallan ja Äetsän voimalaitosten kalatietkään toimineet. Vuosina 1909–1956 jokeen istutettiin vuosittain vastakuoriutuneita tai kesänvanhoja lohen ja siian poikasia, mutta näiden istutusten tulokset olivat erittäin vaatimattomia." https://www.kokemaenjoki.fi/kalasto-ja-kalastus/kalatalousvelvoitteet

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.