Onko jotain ohjeistusta, jonka perustella määritellään se, minkä kokoinen vahinko (esimerkiksi väritahra) johtaa siihen, että kirja on korvattava? Esimerkiksi…

Kysytty
13.1.2016

Onko jotain ohjeistusta, jonka perustella määritellään se, minkä kokoinen vahinko (esimerkiksi väritahra) johtaa siihen, että kirja on korvattava?

Esimerkiksi, jos kirjan (2014) alareunassa on yhdestä mustikasta tullut tahra (noin 1,5 cm x 3 mm) joka ei vaikuta millään tavalla kirjan luettavuuteen, voiko kirja olla todellakin käyttökelvoton?

Vastaus

Vastattu
15.1.2016
Päivitetty
15.1.2016

Mitään tarkkaa ohjeistusta ei ole. Sellaisten laatiminen yhtäpitävästi olisikin vaikeaa.

Korvaustilanteissa toimitaan tapauskohtaisesti. Kauttaaltaan esim. kastunut kirja on luonnollisesti korvatta-va. Yksittäinen tahra ei välttämättä aina haittaa luettavuutta, mutta toisinaan se voi olla niin häiritsevä, että kirja joudutaan poistamaan kierrosta. Etenkin jo kyseessä on uudehko teos, saattaa tahrakin joskus olla varsin silmiinpistävä.

Helsingin kaupunginkirjastossa turmeltuneen niteen voi korvata myös vastaavalla uudella kirjalla. Sellaisen voi joskus löytää kirjaston korvaushintaa edullisemmin.

Kyseiseen tapaukseen emme juuri voi ottaa kantaa näkemättä kirjaa. Yleisesti ottaen linja on aika ollut aika tiukka.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.