Olisiko saatavissa tilastotietoa siitä, kuinka usein Toni Morrisonin Sinisimmät silmät (1994) ja sen alkuperäisversio The Bluest Eye (1970 ja siitä eteenpäin)…

Kysytty
27.7.2015

Olisiko saatavissa tilastotietoa siitä, kuinka usein Toni Morrisonin Sinisimmät silmät (1994) ja sen alkuperäisversio The Bluest Eye (1970 ja siitä eteenpäin) on osunut lainauksen kohteeksi Helmet-alueella tai edes Helsingissä jonain tiettynä aikajaksona, esimerkiksi vuosittain tai vuosikymmenittäin?

Vastaus

Vastattu
28.7.2015
Päivitetty
28.7.2015

Järjestelmässämme on tilastotietoja teoksen lainauksesta ainoastaan kuluvalta ja edelliseltä vuodelta sekä teoksen järjestelmässä olon ajalta. Tilastonikkarimme saisivat ne automaattisesti järjestelmästä ulos, mutta hain ne vastausta varten ihan manuaalisesti käymällä teoksen niteet läpi. Jätin pois laitoskirjastojen kappaleet, koska niissä on käytetty lainausjärjestelmää, joka ei tilastoidu nykyiseen järjestelmäämme.

Sinisimmät silmät -teoksen niteet on viety järjestelmään pääasiassa vuonna 2002. Siitä tähän päivään asti 31 niteeseen on kohdistunut 1 520 lainaa, mikä tekee noin 49 lainaa nidettä kohti. Vuonna 2014 lainakertoja on yhteensä 84 ja vuonna 2015 vastauspäivään mennessä 39, mikä antaa noin 2,7 ja 1,3 lainaa nidettä kohti.

Englanninkielistä alkuteosta on järjestelmässä vain kaksi kappaletta. Niissä on yhteensä lainoja 65, mikä tekee 32,5 lainaa nidettä kohti. Vuonna 2014 lainoja oli 6, vuoden 2015 aikana 5, mikä antaa nidettä kohti lainoiksi 3 ja 2,5.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.