Olen usein kuullut Ylen hartausohjelmien yhteydessä soitettavan eri kaupunkien kirkonkellojen soittoa Suomesta ja ulkomailta. Intuitiivisen arvaukseni…

Kysytty
21.5.2015

Hei! Olen usein kuullut Ylen hartausohjelmien yhteydessä soitettavan eri kaupunkien kirkonkellojen soittoa Suomesta ja ulkomailta. Intuitiivisen arvaukseni perusteella uskoin kirkonkellolevyjen olevan suunnilleen yhtä yleisiä kuin linnunlaulu- ja muut luontoäänitteet, mutta Helmet-hakuni ei tuottanut kummoistakaan tulosta. Mistä voisin löytää kirkonkelloäänitteitä?

Vastaus

Vastattu
21.5.2015
Päivitetty
21.5.2015

Valitettavasti tilanne on sellainen, ettei suomalaisten kirkkojen kellojen soittoa ole löydettävissä kaupallisilta äänitteiltä. Yleisradiolla näitä on - kuten kysyjäkin on voinut todeta - omiin tarpeisiinsa, mutta yleistä levitystä niille ei ole järjestynyt. Yleisradion omat äänityksethän eivät ole julkisesti kuunneltavissa, joskin niitä voi tutkimusmielessä päästä kuulemaan ottamalla yhteyttä Yleisradioon.

Vanhan Valamon kirkon kelloja voi kuulla Aili Runnen levyllä Laatokka, Karjalan meri (1989) ja kokoelmalla Suomen kansanmusiikki 1 (1988). Muutamia ortodoksisia lähialueen kirkonkello on CD:llä Kižskije zvonari = Kizhi bell ringers. Mutta varsinaisten suomalaisten kirkkojen kellojensoittoa ei kaupallisilta äänitteiltä löydy.

Ainoa poikkeus sääntöön on Helsingin Kallion kirkon kellojen ääni, jota on taltioitu Sibeliuksen sävellysehdotusten ohessa kokoomalevylle "The Sibelius edition. Volume 13" (Bis Records 2011, levy nro 3).

Heikki Poroila

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.