Olen miettinyt pitkään miten Katri Helenan kappaleen katson autiota hiekkarantaa 3. Säkeistö menisi jos olisi levytetty?

Kysytty
14.6.2017

Hei, olen miettinyt pitkään miten Katri Helenan kappaleen katson autiota hiekkarantaa 3. Säkeistö menisi jos olisi levytetty?

Vastaus

Vastattu
15.6.2017
Päivitetty
15.6.2017

Todellakin: Katri Helenan Tähtenä taivaalla -julkaisussa (s. 34) laulaja kertoo, kuinka kappaleen sanoittanut Juha Vainio tarjosi Katri Helenalle laulettavaksi kolmannenkin säkeistön. Katri Helena ei kuitenkaan suostunut tuota säkeistöä laulamaan liian rohkean sanoituksen takia. Levytetyssä versiossa on siis vain kaksi säkeistöä.

Tuohon puuttuvaan säkeistöön kohdistuuu paljon mielenkiintoa esim. internetin keskustelupalstoilla. Siitä päätellen: jos tuo säkeistö olisi jossain saatavilla, sen todennäköisesti olisi joku jo netissä julkaissut.

Katson autiota hiekkarantaa -kappaleen on levyttänyt myös Ville Leinonen camp-henkiselle Hei!-levylleen. Kansivihkossa tämä puuttuvan säkeistön tarina kerrotaan myös. Voisi kuvitella, että Hei!-levylle olisi tuo puuttuva säkeistö sopinut ja että sitä olisi yritetty saada kaivettua esille.

On tietysti mahdollista, että Juha Vainion sanoitusten eri versioita on säästetty. Onko tällaista yksityistä arkistoa olemassakaan, sitä voi yrittää kysyä Juha Vainion omaisilta tai vaikka Veikko Samulilta (Katson autiota hiekkarantaa -kappaleen säveltäjä). Yhtä mahdollista kuitenkin on, että kolmas säkeistö meni Juha Vainion mukana hautaan.

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.