Olen lukenut joskus 1950-60-luvulla koulukirjasta tai jostain muusta lukemistosta kertomuksen, jossa käsitellään aiheyhdistelmää: juoru (panettelu) / höyhenet…

Kysytty
26.10.2007

Olen lukenut joskus 1950-60-luvulla koulukirjasta tai jostain muusta lukemistosta kertomuksen, jossa käsitellään aiheyhdistelmää: juoru (panettelu) / höyhenet.
Aiheeseen viitataan nykyisinkin monessa yhteydessä.
Muistaako joku kyseisen kertomuksen tai tietäisikö sen alkuperän?

Vastaus

Vastattu
26.10.2007
Päivitetty
26.10.2007

Kertomus on vanhaa perua ja siitä löytyy varmasti useitakin eri versioita.

Tarinassa on ideana demonstroida kuinka helposti juoru leviää, ja kuinka vaikeaa sitä on sen jälkeen korjata ihmisten mielessä perättömäksi. Viime aikojen kuuluisimmista kyseisen tarinan kierrättäjistä lienee Madonna, kuvakirjassaan Herra Peabodyn omenat.

Kirjassa tyyny avataan ulkona urheilukentällä, jolloin höyhynet leviävät kentälle kuin juoru ihmiseltä toiselle. Pienessä ajassa juoru-höyhenet ehtivät levitä vaikka kuinka pitkälle, ja kentälle levinneistä höyhenistä ehjän tyynyn kokoaminen aika haastava tehtävä.

Madonna itse kertoo kuulleensa tarinan Kabbala-opettajaltaan. Madonnan mukaan kertomuksen olisi alunperin kirjoittanut opettaja nimeltään Baal Shem Tov kolmisen sataa vuotta sitten.
http://store.kabbalah.com/product_info.php?cPath=149&vcats=149&products…

Vahvistusta sille, että Baal Shem Tov tosiaan olisi kertomuksen alkuperäinen lähde ei valitettavasti löytynyt.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.