Muistisairas mummini on kuunnellut ennen vanhaan "vanhoja kunnon lattareita". Mummi ei enää muista, ei nimiä, ei kappaleita, mutta tahtoisi kuulla niitä hyviä…

Kysytty
20.5.2016

Muistisairas mummini on kuunnellut ennen vanhaan "vanhoja kunnon lattareita". Mummi ei enää muista, ei nimiä, ei kappaleita, mutta tahtoisi kuulla niitä hyviä tuttuja biisejä.

Minä vaan en tiedä mitä ne on. Osaisitteko neuvoa, mitä minä mummille soittelisin? Parasta olisi jos musiikki löytyisi spotifystä. Mummi on syntynyt 1936.

Vastaus

Vastattu
20.5.2016
Päivitetty
20.5.2016

Suurin osa 1950-luvun menestyssävelmistä Suomessa oli ulkomaista alkuperää. Erityisesti italialaisia iskelmiä käännettiin paljon. Ehkä mummi tarkoittaa juuri näitä?

Warner Music on julkaissut 2012 kuusiosaisen kokoelman iltalialaisia käännösiskelmiä. Tämä sarja löytyy myös Spotifysta. Ensimmäisessä osassa on n. 1940-1950-luvun hittejä ja kakkososassa 1950-60-lukujen hittejä. Luulen, että noissa kahdessa ensimmäisessä olisivat ne mummille kaikkein tutuimmat.

Italialainen ilta 1 – Taivaan sinessä. Esittäjinä mm. Henry Theel, Annikki Tähti, Metro-Tytöt ja Olavi Virta

Italialainen ilta 2 – Hopeinen kuu. Esittäjinä mm. Brita Koivunen, Laila Kinnunen, Ann-Christine, Katri Helena ja Vieno Kekkonen.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentit

hei,

tarvitsisin italialaisia hittejä käännettynä suomeksi sanojen ja nuottien kera kurssille. voisinko löytää niitä helsingist. Helmet.fi?

miten löytäisin

kiitos

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?