Muistan kuulleeni muutama vuosi sitten televisiosta Aito Iskelmä Harju & Pöntinen-kanavalta koirasta kertovan laulun muutaman kerran. Laulussa laulaa ainakin…

Kysytty
5.11.2022

Hei! Muistan kuulleeni muutama vuosi sitten televisiosta Aito Iskelmä Harju & Pöntinen-kanavalta koirasta kertovan laulun muutaman kerran. Laulussa laulaa ainakin yksi mies, mahdollisesti myös muitakin ihmisiä suomen kielellä. Laulussa lauletaan koirasta, jonka nimeä en muista mutta se oli jotenkin kannustava laulu kyseisestä koirasta, siitä kuinka hieno ja hyvä koira se on. Välillä kuuluu koiran haukahduksia, mutta en tiedä että onko kyseessä oikean koiran haukku vai ei. En valitettavasti muista laulusta juuri mitään, mutta haluaisin tietää sen nimen. Kyseessä ei ole mielestäni lastenlaulu.

Vastaus

Vastattu
7.11.2022

Kuvaukseen sopiva kappale on ainakin "Monza", jonka on levyttänyt esimerkiksi Danny. Yleisradion Fono-tietokannassa kappaleen säveltäjäksi on merkitty H(enricus) Faas. Suomenkieliset sanat on tehnyt Pertti Reponen. Laulu alkaa: "Tuo kaikkein pienin ja myös sievin siskoistaan".

Koira-aiheisia lauluja voit etsiä Yleisradion Fono-tietokannan aihehaulla tai tarkennetulla haulla. Voit rajata hakua esimerkiksi kielellä.

 

Danny: Monza YouTubessa:

https://www.youtube.com/watch?v=ZOaD5FHfWpk

 

Yleisradion Fono-tietokanta:

http://www.fono.fi

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.