Mitä tarkoittaa HOULA. Kysymyksen on saanut aikaan talon nimi Houlanmäki. Talo lienee syntynyt jo Isojaossa. Talo sijaitsi Houlanmäellä. Houlanmäentie lienee…

Kysytty
12.7.2021

Mitä tarkoittaa HOULA.
Kysymyksen on saanut aikaan talon nimi Houlanmäki. Talo lienee syntynyt jo Isojaossa. Talo sijaitsi Houlanmäellä. Houlanmäentie lienee myöhempää perua. Se kulkee Houlanmäen ohi. Karttapaikka.fi-palvelusta löytyy vain tämä yksi Houlanmäki.

Vastaus

Vastattu
13.7.2021
Päivitetty
13.7.2021

Samaa asiaa on kysytty Hiidenkivi-lehden kysymyspalstalla vuonna 1995. Silloin kysymykseen vastasi tutkija Tiina Manni-Lindqvist Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielenhuolto-osastolta seuraavasti:

Houlanmäen lähellä ovat myös Houlanlampi ja Houlansuo. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkiston kokoelmissa on muita Houla-alkuisia
nimiä vain Kangasniemen naapuripitäjästä Hankasalmelta.

Kangasniemestä mainitaan jo 1500- ja 1600-lukujen asiakirjoissa nimi Houlansuo (Houlasoo vuonna 1561, Houlansuo vuonna 1664).

Kivikkoa, louhikkoa, kallionkoloja, luolia ja maanlaskeumia nimitetään suomen kielessä eri puolilla maata esimerkiksi sanoilla lоuho, heula, holo, huolanne. Myös houla saattaisi olla tällainen maastosana.

 

Tämän parempaa arvausta ei meilläkään ole esittää, sillä Houla-alkuisia paikannimiä ei esiinny Suomalaisessa paikannimikirjassa (Karttakeskus & Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007) eikä houla-sanaa esiinny myöskään Suomen murteiden sanakirjassa (3.osa, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992).

 

Lähde: Hiidenkivi-lehti nro 4/1995 s.49

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Hål ruotsin kielessä = reikä. Voisiko olla houlan taustana, jos maanmittarit ja rajanvetäjät ovat uuden ajan alussa olleet ruotsinkielisiä. Siihen sopisi hyvin tuo luolan ja kallionkolon houlaksi nimittäminen.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.