Minkä takia esim. Vaahteramäen Eemeli -elokuvissa juodaan kahvia lautaselta? Kyseisissä kohtauksissa on myös kahvikuppi, mutta kahvi juodaan lautaselta.
Vastaus
Tassilta ryystäminen on ollut yleinen mutta rahvaanomaiseksi moitittu tapa. Vielä 1700-luvun Saksassa vadilta juominen oli tavallista yhteiskunnan paremmissakin piireissä, mutta myöhemmin siitä luovuttiin. Suomessa lautaselta juominen oli niin tavallista, että kupin reunalta juojia saatettiin pitää hienostelijoina. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on runsaasti tällaisia kahvinjuontikohtauksia.
Kahvinjuontitavat alkoivat muuttua toisen maailmansodan jälkeen. Lautaselta juontia on ilmeisesti pidetty tavan viimeisimpinä elinaikoina huonona käytöksenä, sillä kotimaisiin perinnearkistoihin kertyneistä kahvinjuontimuistoista vuodelta 1969 löytyy maininta, jonka mukaan kertoja joi lautaselta, kun kukaan ei ollut näkemässä. Myös Ruotsissa lautaselta juominen kuuluu huonoihin pöytätapoihin.
Lähde:
Tuija Saarinen, Pannu kuumana : suomalaisia kahvihetkiä
Kommentit
Vastaus kysymykseen "miksi" on se, että lautasella kahvi jäähtyy nopeammin kuin kupissa.
Kommentoi vastausta