Miksi Kysy kirjastonhoitajalta- tiedonhakupalvelusta on tullut etunimien alkuperän selvityspalvelu?

Kysytty
22.6.2006

Miksi Kysy kirjastonhoitajalta- tiedonhakupalvelusta on tullut etunimien alkuperän selvityspalvelu?

Vastaus

Vastattu
22.6.2006
Päivitetty
22.6.2006

Hyvä kysymys! Olen tuota itsenkin miettinyt ja sen lisäksi sitä, kuuluuko nimien selvittely palvelun pariin, missä määrin ja erityisesti kuuluvatko kysymykset ja vastaukset julkiseen arkistoon. Ilmiö on melko tuore ja tähän laajuuteen nimien taustojen kysely on levinnyt vasta viime syksyn ja tämän kevään aikana. Meidän täytyy varmaankin vastaajajoukon kanssa miettiä, millainen asenne näihin kysymyksiin otetaan.

Kirjastosta nimistä kyseleminen sinänsä ei ole uutta, kirjastojen nimikirjat ovat olleet ahkerassa käytössä kautta aikain esim. tuoreiden äitien ja isien pohtiessa nimeä uudelle tulokkaalle. Epäilen, että lisäksi kouluissa ja muuallakin tiedonhaun opetuksessa annetaan mm. tehtäväksi selvittää oman nimen tausta. Tällöin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu saattaa olla tiedonhaun opetuksessa lueteltuna apuvälineiden joukossa. Tämähän on tietysti sinänsä hyvä asia.

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun perusperiaate on, että vastaamme mahdollisuuksien mukaan lyhyesti faktakysymyksiin ja viittaamme lähteisiin, joita asiakas voi käyttää itse tiedonhaussaan apuna. Nythän nimien taustoja selvittävät perusteokset ovat jo arkistossa moneen kertaan mainittuina. Pitkät sitaatit nimikirjoista ovat varmaankin turhia, pääasia on johdattaa asiakas lähteelle.

Toisaalta tehtävämme on kuitenkin auttaa ja palvella tiedonhakijaa. Tuntuisi epäreilulta jättää vastaamatta näihin kysymyksiin aivan kuin ne olisivat huonompia tai epäsopivampia kuin muut kysymykset. Erityisesti kun tiedot ovat melko vaivattomasti löydettävissämme lähteistä.

Asia on monimutkainen ja vaatii pohdintaa. Tätä asiaa kuitenkin mietitään täällä toimituksessa ja pyrimme ottamaan siihen kannan sen jälkeen, kun asiasta on keskusteltu vastaajien kanssa ja mietitty perinpohjaisesti.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?