Kuka oli Ranskan viimeinen kuningatar, ja millä perusteella? Suuressa vallankumouksessa 1700-luvun lopulla asemansa ja henkensäkin menettänyttä Marie Antoinettea on toistuvasti sanottu Ranskan viimeiseksi kuningattareksi. HS kertoo kuitenkin (21.10. s. A22) että Louvren taidemuseon ryöstössä viedyistä koruista osa oli kuulunut "Ranskan viimeiselle kuningattarelle" Maria Amalialle, joka eli vielä 1800-luvun puolivälin jälkeen.
Vastaus
Ranskan historiassa käytetään käsitettä "ancien régime" ("vanha hallitus") vuoden 1789 suurta vallankumousta edeltäneestä, säätypohjaisesta ja itsevaltaisesta monarkiasta. Tämän hallinnon viimeinen kuningas oli Ludvig XVI, jonka puoliso Marie Antoinette oli näin ollen viimeinen vanhan monarkian kuningatar.
Suuren vallankumouksen jälkeen Ranskan 1800-luku oli monivaiheinen ja levoton: siihen mahtui kaksi keisarikuntaa, kolme monarkiaa, kaksi tasavaltaa ja kolme vallankumousta. Monarkia palautettiin Napoleonin jälkeen vuonna 1815, jolloin kuninkaaksi nousi Ludvig XVIII, Ludvig XVI:n veli. Hän oli jäänyt jo aiemmin leskeksi ja oli lapseton, joten seuraavaksi valtaistuimelle vuonna 1824 nousi hänen veljensä nimellä Kaarle X. Myös hän oli leski.
Kaarle X:n valtakausi päättyi heinäkuun vallankumoukseen 1830. Kuninkaaksi nousi Orléansin herttua Louis-Philippe ja kuningattareksi hänen vaimonsa Marie-Amélie, syntyjään Napolin ja Sisilian prinsessa ja Marie Antoinetten sisarentytär.
1800-luvun monarkia ei enää ollut itsevaltaista, vaan sitä säädeltiin lailla. Absoluuttisesti ottaen Marie Amélie oli Ranskan kaikkien aikojen viimeinen kuningatar, sillä Louis-Philippen luovuttua kruunusta helmikuun vallankumouksessa 1848 Ranskassa perustettiin niin kutsuttu toinen tasavalta eikä kuningasvaltaan ole palattu sen jälkeen.
Lähteet:
Histoire de la France: https://www.espacefrancais.com/histoire-de-la-france-lancien-regime/, https://www.espacefrancais.com/histoire-de-la-france-au-xixe-siecle/
Vie Publique: https://www.vie-publique.fr/fiches/les-regimes-politiques-de-la-revolution-francaise-1958
Kommentit
Kyseessä on siis viimeisenä kuninkaana tunnetun Ludvig Filipin puoliso. Karttaessaan levotonta synnyinmaataan nuori herttua oleskeli muissa maissa, kävi kerran Norjan pohjoiskärjessä asti ja sitten viivähti paluumatkalla Muoniossa, vapaana poikamiehenä.
https://discovermuonio.fi/kuninkaallisia-muoniossa-2/
Verkkohaku "Ranskan viimeinen kuningatar" tuo nytkin useampia osumia vallankumouksen surmaamaan kuin myöhemmän kuninkaan puolisoon.
Kommentoi vastausta