Kuinka vanhat kiesit?

Hannu Sinisalon ja Olavi Antilan toimittamassa kansanperinteen kuvateoksessa Suomalainen perinnekuvasto (1980)  on useita kuvia erilaisista hevoskyydeistä, mutta tällaista kuvan mukaista nelipyöräistä hevoskulkuneuvoa sieltä ei löydy.

Vielä 1800-luvulla hevosajoneuvoliikennettä rajoitti etenkin kesäaikana maanteiden huono kunto. Vaikka kaupunkeja yhdistävät tiet olivatkin ajokelpoisia, paikalliset tiet olivat enimmäkseen jalkamiesten ja ratsujen käyttämiä polkuteitä. Pyörällisten hevosajoneuvojen määrä olikin vielä 1800-luvun alkupuoliskolla varsin vähäinen ja hyötyliikenne keskitettiin talvikeleille tai vesireiteille. Kauppamatkat kaupunkeihin voitiin tehdä kärryillä, sillä asutus- ja kauppakeskuksiin johtavat tiet yritettiin pitää siedettävässä kunnossa.

Erikoisasemassa Suomen paikkakunnista oli Turku, jonne johti kulkukelpoisia maanteitä jo 1600-luvulla Satakunnasta, Hämeestä, Uudeltamaalta ja jopa Keski-Suomesta saakka. Turusta maaseudulle johtavat tiet palvelivat erityisesti kaupunkiin suuntautuvaa kauppaa. Turun matkat poikkesivat moniin muihin kaupunkeihin tehdyistä kauppamatkoista siten, ettei matkalla voitu turvautua vesikulkuneuvoihin.

Tiestöä alettiin kunnostaa hevosliikennekelpoiseksi koko maassa toden teolla 1800-luvun puolivälin jälkeen. Liikennevälineissä ei 1800-luvun kuluessa tapahtunut suuria muutoksia, vaikka nelipyöräisiä vaunuja ja jousitettuja kärryjä esiintyi liikenteessä entistä enemmän. Hevoskärryjä ja -rattaita oli 1800-luvulla useita malleja eri käyttötarkoituksiin. Yksinkertaisimmat rattaat olivat yksiaisaiset umpipyöräiset työrattaat, joita käytettiin ainakin Varsinais-Suomessa jo esihistoriallisen ajan loppupuolella. Tällaisia rattaita käytettiin vielä 1920-luvulla paikoin Karjalassa. Rattaiden pyörät tulivat paljon käytännöllisemmiksi ja kevyemmiksi, kun ne alettiin koota kapan ympärille puolapuihin tukeutuvista kaarevista kappaleista. Tällaisia kärrynpyöriä käytettiin raudoittamattomina vielä 1800-luvun puolivälissä, jolloin kyläsepät ryhtyivät yleisesti takomaan umpinaisia rautavanteita pyörien vahvistukseksi.

Suurin osa maaseudun kärryistä oli kaksipyöräisiä työkärryjä, joita käytettiin maataloustöissä ja kuljetuksissa. Työkärryt ovat malliltaan todennäköisesti jo keskiaikaiset, mutta ne yleistyivät vasta 1600-luvulla, ensin Varsinais-Suomessa, myöhemmin muualla. Jousitetuista ajelurattaista olivat ensimmäisiä 1700-luvulla lähinnä kirkko- ja kaupunkimatkoilla käytetyt kiesit, joissa jousen virkaa toimittivat nahkahihnat tai puutangot. Linjaalirattaissa oli 1800-luvulla metallisia lehtijousia. Nelipyöräisiä vaunuja tai trilloja käytettiin jonkin verran jo 1700-luvulla, mutta vielä 1800-luvullakin ne olivat vain säätyläisten, kaupunkilaisten tai varakkaiden kaupunkilaisten kulkuvälineinä. Nelipyöräiset vankkurit tunnettiin tosin vanhastaan työkärryinäkin, mutta vain suppeasti  Ahvenanmaalla ja joissakin Varsinais-Suomen pitäjissä sekä Kaakkois-Suomessa.

Lähde: Suomalainen perinnekuvasto (1980 s. 713-722)

Rattaista löytyy lisäksi artikkeli teoksessa Sirelius, U.T.: Suomen kansanomaista kulttuuria I (1989, s. 398-401) näköispainos, ilm. 1919