Saksaan jääneet jääkärit

Kysytty
26.2.2018

Kuinka moni jääkäri ei palannut Suomeen eikä siis osallistunut kansalaissotaan? Ja mitkä olivat syyt heidän jäämiselleen Saksaan?

Vastaus

Vastattu
26.2.2018
Päivitetty
2.3.2018

Saksasta jäi palaamatta keväällä 1918 yhteensä 451 jääkäriä. Lisäksi useita kymmeniä kuoli Saksassa mm. itärintaman taisteluissa, junaonnettomuudessa sekä tauteihin, joiden leviämistä edistivät ahdas leiriasuminen ja heikko ravitsemustila.

Palaamatta jääneistä, elossa olleista jääkäreistä osa jäi Saksaan poliittisen vakaumuksensa vuoksi: jääkärien joukossa oli myös sosialisteja, jotka eivät halunneet joutua taistelemaan Suomessa venäläisiä ja omia aateveljiään vastaan. Osa oli tuomittu niskuroinnista joko vankilaan tai pakkotyöhön, ja jotkut olivat karsiutuneet armeijasta soveltumattomuuden vuoksi. Heidät oli yleensä sijoitettu siviilityöpaikkoihin.

Lähteet:

Kadettikunta ry:n Veteraanien perintö -tietopankki: http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/jarjestoja/jaakarili…

"Jääkärihistoriassa on myös vaiettuja asioita" Sanomalehti Pohjalainen, 26.2.2018

Lisätietoa aiheesta:

Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia (Otava, 2000)

 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.