Etsiä lyhty kourassa. Olen lukemassa Waltarin Mikael Karvajalkaa, josta sitaatti; 'Nykyisenä jumalattomana aikana saa lyhty kourassa turhaan etsiä…

Waltarilla lienee tässä ollut mielessä kyynikkofilosofi Diogenes, jonka kerrotaan kulkeneen Ateenan kaduilla keskellä päivää lyhty kädessään "etsimässä ihmistä". Gunnar Aspelinin "omalaatuiseksi katufilosofiksi" (Ajatuksen tiet) luonnehtima Diogenes ei mielestään ollut kohdannut ketään, jota hän olisi voinut pitää ihmisenä sanan täydessä merkityksessä. Fraasisanakirjoissa ei tällaista sanontaa vastaani tullut.

Tauno Karilaan kirja Suurmiesten seurassa (WSOY, 1916) sisältää useita mainioita anekdootteja Diogeneesta. Lyhtytarinakin siitä löytyy:

Diogenes suri usein sitä, että ihmiset olivat harhautuneet kauas jumalallisesta alkuperästään ja lakanneet olemasta ihmisiä.
Kerran kulki hän torilla. Hän näki ihmisten hyörinän, toiset toruivat ja toiset huusivat, kauppiaat pettivät ostajia ja rikkaat tuhlasivat rahojaan ostaen tuiki tarpeettomia tavaroita ja torjuivat luotaan tungettelevia kerjäläisiä. Diogenes pysähtyi keskelle toria ja huusi:
– Ihmiset, tulkaa tänne!
Joutilasta kansaa alkoi tulvia hänen luokseen. Kun oli kertynyt suuri joukko, lausui Diogenes:
– Miksi te tänne tulitte? Mitä te minusta tahdotte? En minä teitä kutsunut, vaan ihmisiä. Ihmisiä en näe teidän keskellänne!
Toisen kerran Diogenes sytytti lyhdyn keskellä päivää, kulki pitkin Ateenan katuja ja kurkisteli joka paikkaan, aivan kuin olisi etsinyt jotakin.
– Mitä etsit? – kysyttiin.
– Ihmistä! – vastasi Diogenes.

Kansallisgalleria - Teos: Diogenes lyhtyineen etsii ihmistä