Elokuvissa ja peleissä on ikärajat tai -suositukset, miksi kirjoissa niitä ei kuitenkaan ole?

Kysytty
5.1.2011

Elokuvissa ja peleissä on ikärajat tai -suositukset, miksi kirjoissa niitä ei kuitenkaan ole?

Vastaus

Vastattu
7.1.2011
Päivitetty
7.1.2011

Epäilisin, että kirjojen on katsottu olevan vaikutuksiltaan lievempiä kuin pelit ja elokuvat. Raakuudet luultavasti vaikuttavat voimakkaammin kuvallisina kuin vain sanoin ilmaistuina. Elokuvat ja pelit tuovat tapahtumat katsojan silmien eteen, kun taas lukija ei niitä näe kuin korkeintaan kuviteltuina mielessään, mikä ei liene yhtä voimakasta. Turhaan ei sanoa, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Erityisesti nuoret lapset saattavat samaistua aikuisia voimakkaammin elokuvan tai pelin hahmoihin.

Kirjailija Jarkko Sipilä pohtii hiukan kirjojen ikärajaa novellikokoelmansa ”Kulmapubin koktaili” esipuheessa. Hän pitää kokoelmansa novellia ”Syyllinen” K18-leiman ansaitsevana siihen sisältyvän seksuaalisen väkivallan vuoksi. Novellissa kuvataan vankilassa tapahtuvia raiskauksia, mutta arvelenpa, että ne olisivat vielä rajumpaa materiaalia elokuvan muodossa nähtyinä. Sen sijaan voi kysyä, jaksaisiko kovin nuori lukija edes kahlata Sipilän kokoelmaa sivulle 119, jossa tuo novelli sijaitsee.

Elokuvat ja pelit lienevät myös kirjoihin verrattuna paljon nopeatempoisempia, sillä tiivistunnelmaisenkin kirjan vaikutusta rajoittaa lukunopeus. Esimerkiksi kauhuelokuvissa voidaan nopeilla kuvakulman muutoksilla ja esiin yllättäen putkahtavilla hirviöillä hätkäyttää katsojaa. Sama tuskin onnistuu kirjassa. Pelkästään kirjan tekstimuoto rajaa pois aivan nuorimmat lukijat, kun taas ruudulla näkyviä elokuvia tai pelejä pystyvät katsomaan lukutaidottomatkin pikkulapset. Saattaa myös olla, että kovin nuoret eivät vähäisemmän elämänkokemuksensa vuoksi aina edes koe kaikkia kirjojen kohtia yhtä ahdistaviksi kuin aikuiset. Tekstiä täytyy varmaan usein ymmärtää ja tulkita enemmän kuin elokuvaa, jossa asiat tuodaan visuaalisempina esiin.

Tässä siis jonkinlaista yritystä selittää, miksi ehkä kirjoissa ei ole ikärajoja samaan tapaan kuin peleissä ja elokuvissa.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.