ystävyys

33 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–33.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Etsin kuvitettua satukirjaa, jota minulle on luettu vuonna 1988 tai 1989. Tarina päättyy siten, että poika löytää sateenkaaren ja jatkossa hänen taskunsa eivät… 1855 24.1.2013 Kyseessä voisi olla Orvokki Annalan kuvakirja Angervoinen, Ingervoinen. Kirja on ilmestynyt v. 1983 Lasten Omassa Kirjakerhossa Sanoma Osakeyhtiön kustantamana. Kuvituksen on tehnyt Matti Lassila. Angervoinen-niminen poika on yksinäinen, ja hänellä on Ingervoinen-niminen mielikuvitusystävä, samantapainen poika kuin hän itsekin on. Pojat lähtevät Ingervoisen Länsituuli-hevosella etsimään kultaa sateenkaaren päästä. He päätyvät vuorelle ja sen sisään, missä pojat kohtaavat hiiden ja vuorenpeikon. Satu päättyy siten, että kulta ei koskaan lopu Angervoisen taskuista.
Luin 1970-luvulla kirjan, joka kertoi miehestä ja naarassudesta. Mies oli ehkä intiaani ja susi mahdollisesti valkoinen. Muistelen, että kirja olisi ollut… 1834 8.11.2012 Lukemasi kirja voisi olla Robert Franklin Leslien Ystäväni Nahani - tosikertomus suden ja intiaanin ystävyydestä. Nahani on susilaumaa johtava suurikokoinen harmaa naarasusi. Kirja on ilmestynyt vuonna 1975. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1371085 Muita kiinnostavia kirjoja susista: George, Jean Craighead, Susityttö http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1256810 London, Jack, Susikoira http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1381423 Mowat, Farley, Älä hukkaa hauku http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1417487 PS. Löysin kirjat HelMetin tarkennetulla haulla; hakusanana susi ja rajaamalla haun ennen 1980 ilmestyneisiin suomenkielisiin kirjoihin. http://haku.helmet.fi/iii/encore/HomePage,advancedQueryComponent....
Onko internetissä lapsille/nuorille tarkoitettua sivustoa, jossa on lapsia/nuoria, jotka haluavat löytää ystävän/kaverin muista sivuston käyttäjistä? (Olen 14… 983 28.10.2008 Netissä on lukuisia erilaisia nuorille suunnattuja sivustoja, joissa voit tutustua uusiin ihmisiin. Esimerkiksi mikäli harrastat jotain, voit yrittää löytää sivustoja, joissa liikkuu samoista aiheista kiinnostuneita nuoria. Sivustoilla on usein keskustelupalstoja, joiden kautta voit yrittää ottaa kontaktia muihin nuoriin. Mikäli etsit esim. kirje/meiliystäviä, sellaisiakin sivustoja löytyy. Suomalaisista nettifoorumeista mm. suomi24.fi -palvelusta löytyy palsta, jonka kautta voit etsiä oman ikäisiäsi ystäviä.
Etsin koulunsa aloittaneelle lapselle(pojalle) sopivaa satukirjaa, joka käsittelisi pelkoja, pelkäämistä. Löytyisikö teiltä vinkkejä? 1982 22.8.2008 Lastenkirjoissa käsitellään monenlaisia pelkoja. Kuvakirjoista voisin suositella Anthony Brownen "Martti murehtijaa". Siinä poika tekee huolistaan pieniä nukkeja ja käsittelee pelkojaan niiden avulla. Anna-Mari Kaskisen "Kun pelottaa" voisi myös olla tutustumisen arvoinen. Aiheena siinäkin lasten erilaiset pelot. Satukirjoista hyviä voisivat olla Timo Parvelan "Keinulauta", Antoine de Saint-Exupéryn "Pikku Prinssi" ja Astrid Lindgrenin "Ronja ryövärintytär". Kirjoissa puhutaan yksinäisyydestä ja ystävän etsimisestä, ihmissuhteiden mutkista ja rohkeuden oppimisesta. Ronjaa luetaan esimerkiksi jo esikouluissa. Erään 6-vuotiaan mielestä paras kohta oli se kun Ronja tapasi Birkin syvän rotkon - Helvetinkuilun - reunalla ja heidän ystävyytensä...
Kuka on kirjoittanut kirjan "suden kesyttäjä" ja minä vuonna se on kirjoitettu? 1816 25.1.2008 Virpi Saarinen on kirjoittanut kirjan Sudenkesyttäjä ja se on ilmestynyt vuonna 2004. Kirja kuuluu Pultti-sarjaan.
Onko kirjalle Eragon kirjoittanut Christopher Paolini jatko-osaa? Jos niin minkä niminen? 1371 18.7.2006 Amerikkalaiselta Pasolinilta (s. 1983) on ilmestynyt jatkoa Eragon-kirjalle. Teos on nimeltään Esikoinen, ja sen on suomentanut Tarja Rouhiainen (Tammi, 2006). Kirjat kuuluvat Perillinen-trilogiaan. Lisätietoa kirjailijasta ja kirjasarjasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Christopher_Paolini http://fi.wikipedia.org/wiki/Perillinen_(trilogia)
Miten leikitään nätisti yhdessä? Etsin iltatarinoiksi melkein 4-vuotiaalle kirjoja, joissa kerrotaan, miten kavereiden kanssa leikitään kauniisti ja kuinka… 1710 18.4.2006 Toivottavasti seuraavista aihetta käsittelevistä kirjoista on iloa ja hyötyä: Hintikka, Maija : Juuso ja Jalmari leikkivät kavereina. 2004 Parvela, Timo : Anna ja Antti : kiusankappale. 2003. Weninger, Brigitte : Pasi ja Eetu riidoissa. 1999. Uusitalo, Riitta : Armin kaverit. 2005. Stewart, Paul : Ollaan taas ystäviä. 2003. Ludlow, Anna : Lelut ovat minun! 2000. Moost, Nele : Kaikki riidoissa! : mutta pian sovitaan taas. 2004. Harainen, Pirkko : Emma on eri mieltä. 2000.
Ihmissuhde tai ystävyyssuhde- kirjat kiinnostavat, en vain tiedä kirjojen nimeä. Löytyisikö hyviä kirjoja? Haluaisin lainata ja lukea miten suhde toimii yst… 1329 29.8.2005 Ystävyyttä käsitteleviä kirjoja löytyy paljon, tässä muutama esimerkki ystävyydestä yleensä ja ystävyyden ongelmatilanteista: -Elämisen taito 1: Ihmisten välinen vuorovaikutus -Iloitse hyvistä ihmissuhteista -Orbach: Naisten kesken: rakkaus, kateus ja kilpailu naisten keskinäisissä ystävyyssuhteissa -Vakkuri: Ystävän kirja. Lisää ystävyyttä käsitteleviä kirjoja voit kysyä suoraan kirjastosta tai etsiä kirjaston aineistotietokannasta asiasanalla ystävyys.
Pari kirjavinkkiä esikouluikäiselle tarkoitetusta kirjasta, joissa aiheena on kaveruus ja ryhmässä toimiminen 1346 18.10.2004 Kuvakirjoja: Bob Graham: Puffe. Sirkuskoira seikkailee. Verena Monkewitz: Jojo, soittajapoika ja hänen ystävänsä Gerda Wagener: Elmeri ja Tiikeri Pupu pikkuisen ystävät Helppolukuisia: Pippa Goodhart: Lohikäärmepoika. (Punainen banaani) Jenny Koralek: Salainen laiva (Sininen banaani) Paul Stewart: Miljan juhlat (Sininen banaani) Ääneenluettavaa: Timo Parvela: Pikkuveljet ja taika-avain
Ystävä/aforismit 3809 14.2.2001 Kirjastosta löydät aforismeja ystävyydestä. Voit tiedustella esim. seuraavia teoksia: Sanoja ystävälle/toim.Arto Manninen, Gummerus 2001; Kirja ystävälle/toim. Marja Leena Laaksonen ja Soile Tapola, Gummerus 1997; Ystävyys--elämän ilo/val.Helen Exley, Kolibri 1997; Pidä ystävän kädestä kiinni--mietteitä ystävyydestä/toim. Salme Saure; Otava 1992; Ajattomia mietteitä/koonnut Outi Lauhakangas, Valitut palat 1997. Viimeksi mainitusta teoksesta poimin Sinulle kolme aforismia: Ystävä merkitsee ihmistä, jolle voin olla rehellinen (Emerson, Essays: Friendship 1841); Ystäväni on ihminen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen (Thoreau: Autumn 1852); Ojenna ystävääsi, jos hän on väärässä, mutta älä hylkää (Pyhä Columbanus n. v. 600 jKr)
Mitä tietokirjallisuutta löytyy ystävyydestä? 783 26.1.2001 Hyvä ystävä! Ystävyydestä löytyy kyllä useita tietokirjoja, mene vain rohkeasti kirjastosta kysymään! Tässä muutamia esimerkkejä: Alberoni: Ystävyys. Otava 1986; Cicero: Vanhuudesta-- Ystävyydestä--Velvollisuuksista, WSOY 1998; Dotterweich: Ystävyyden käsikirja, Buster 1998; Elämän käyttöohjeita--miten pysyä ystävinä, SLEY 2000; Iloitse hyvistä ihmissuhteista, Valitut palat 1995 Kirjaston hakuohjelmalla löydät vielä lisää, kirjoita vain asiasanaksi ystävyys.
Missä nuorten hevoskirjassa (julkaistu luult. ennen 1980) kerrotaan kahdesta tytöstä, jotka ystävystyvät ja suutelevat tallin ylisillä? 1095 11.8.2000 Voisiko kyseessä olla Wallin, Marie-Louise, Takku, WSOY 1976, https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au9ab085e2-4771-4209-9856-9…? Teosta löytyy pääkaupunkiseudun kirjavarastosta, https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1578434__Stakku__Orightre…
Mitä novelleja on kirjoitettu aiheesta ystävä/ystävyys? 2261 23.7.1999 Suomalainen novellihakemisto ei tunne ystävä- tai ystävyysaiheisia novelleja, mutta ko. sanat esiintyvät sielläkin kyllä novellien nimissä.: Lappalainen K, Ystävieni malja; Canth M , Ystävykset; Haanpää P, Ystävykset; Hesse H, Ystävykset; Kojo V, Ystävykset; Maupassant G, Ystävykset; Reijonen J, Ystävykset; Turgenev I, Ystävykset; Pentikäinen M, Ystävyys; Salmela M, ystävyys; Kojo V, Ystävä; Talvio M, Ystävä; Maugham W, Ystävä hädässä; Järvinen AE, Ystävän salaisuus; Laxness H, Ystäväni. Romaaneja ystävä- tai ystävyysaiheisia ovat mm. Steinbeck, Ystävyyden talo; Trojepolski, Bim mustakorva; Bach, Lähellä jokainen sydän; Morrison, Sula; Carpelan Bo, Axel; Aaltonen, Anna kulkee enkelin kanssa. Saatavuustiedot kannattaa tarkistaa sekä...