sukututkimus

224 osumaa haulle. Näytetään tulokset 121–140.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Miten saisin luettavakseni: Pulli Heljä - Lemin Torvi- ja Okko-sukujen esipolvista Eräs tieto kertoo, että käsikirjoitus on Salme Sulosen hallussa. 1418 Ikävä kyllä, tätä Heljä Pullin teosta ei ole julkaistu, koska sitä ei löydy Fennicasta, Suomen kansallisbibliografiasta, joka on luettelo suomalaisesta julkaisutuotannosta. Myöskään monisteena sitä ei löydy Suomen Sukututkimusseuran kirjastosta, eikä muistakaan erikoiskirjastoista. Sitä ei näytä olevan julkaistu myöskään minkään muun julkaisun, esim. sarjajulkaisun osana, eikä digitaalisessa muodossa. Ainoa mahdollisuus näyttäisi olevan kysyä tekijältä itseltään, jonka yhteystiedot löytyvät internetistä tai Salme Suloselta, jonka hallussa tämä käsikirjoitus näyttäisi olevan Jukka Mikkolan laatiman Lemiläisten sukujen sukuselvitysluettelo 1818-1919 kirjallisten lähteiden mukaan http://www.genealogia.fi/lemi/.
Saako sukukirjan viedä kirjastoon vai onko ne tarkoitettu vain suvun jäsenille? 943 Tämä on oikeastaan sukujen sisäinen asia. Yleensä suvut haluavat, että sukukirjat ovat "julkisia" ts. voivat olla esim. kirjastoissa katsottavissa. Meillä on Vaasan kaupunginkirjastossa useita sukukirjoja; isoimpien sukujen kirjat voivat olla kustantajien valintalistoilla, toisista voimme saada tiedon paikallislehtien kautta ja hankkia kirjastoon. Ja usein saattaa tulla joku suvun edustaja myymään sukukirjaa kirjaston kokoelmiin.
Mahtaisiko kirjastonhoitaja löytää tällaista julkaisua: Agneta Olofsson : Bygdeå byar och gårdar 1600-1800. Muuta en julkaisusta… 799 Valitettavasti etsimääsi teosta ei näytä löytyvän sen paremmin maamme yleisistä kirjastoista kuin yliopistokirjastoistakaan. Kannattaakin ottaa nyt yhteyttä omaan lähikirjastoon ja kysellä kaukolainamahdollisuutta. Oheisesta linkistä löydät Nummi-Pusulan kirjaston yhteystiedot: http://www.nummi-pusula.fi/default.asp?sivu=125&alasivu=19&kieli=246 Kaukolainauksella on mahdollista tilata kirjoja myös esimerkiksi juuri Ruotsista. Lähteet: http://monihaku.kirjastot.fi/frank/search/ http://finna.fi
Mistä voisi saada lainaksi Erkki Valkosen kokoamia sukukirjoja esim. Valkosten sukukirja 1985? 1354 Erkki Valkosen kirja Valkosten sukukirja (1985) on ainakin Mikkelin ja Jyväskylän kaupunginkirjastoissa. Toinen sukututkimukseen liittyvä kirja, jonka yhtenä tekijänä Erkki Valkonen on ollut on tämänniminen: - Skrifft-book för Rautalambi försambling: Uprättäd af M. Aaron H. Hoffren, P&P. härsammans-tädes : Anno 1704-1713 = Rautalammin rippikirjat 1704-1713 / Nils Gustafsson ; Erkki Valkonen (1987) Se on lainattavissa Jyväskylän kaupunginkirjastosta. Voit saada kirjat lähikirjastoosi kaukopalvelun kautta. Täältä löydät tietoa Kotkan kirjaston kau-kopalvelusta: http://www.kotka.fi/alltypes.asp?d_type=5&menu_id=2983
Jaakko Hirvosen tekemä sukututkimus kuvanveistäjä Pauli Koskisen suvusta, Pauli Koskisen täyttäessä 75 vuotta? 1571 Jaakko Hirvosen tekemää sukututkimusta kuvanveistäjä Pauli Koskisen suvusta, Pauli Koskisen täyttäessä 75 vuotta, ei löydy mistään kirjastosta. Ilmeisesti sitä ei ole julkaistu.
Haluaisin lainata kirjan: Margit Lumia, Ikaalisten Heittolan Viljakka 1540-2001 Onko kirja lainattavissa jostain kirjastosta? 1564 Pääkaupunkiseudun kirjastoista tätä kirjaa ei löydy lainattavaksi. Sen voi tilata kaukolainaksi. Sitä löytyy ainakin Tampereelta, Rovaniemeltä ja Varastokirjastosta Kuopiossa. Kaukolainamaksu on 4 euroa. Kansalliskirjastosta (Unioninkatu 36, Helsinki) kirjaa voi pyytää lukusalissa luettavaksi.
Etsin aineistoa harrasteryhmään, joka on kiinnostunut menneisyyden turkulaisnaisten elämästä ja siitä kirjoittamisesta. Voisitteko kiitos neuvoa sopivaa… 1104 Elämäkertojen kirjoittamiseen voisi löytyä apua Marija Vanttin kirjoittamasta kirjasta Totta ja tarua (2010). Sukututkimukseen perehtymisen voi aloittaa esim. Sukututkimuksen käsikirjasta (2009), jonka kirjoittajat ovat Huovila, Liskola ja Piilahti. Myös Suomen sukututkimusseuran sivuilla on paljon hyödyllisiä neuvoja ja lähteitä. Koska tarkoituksena on tutkia tavallisten naisten elämää, myös seuraavista muistitiedon käyttöä ja tutkimusmetodeja käsittelevistä kirjoista voi olla hyötyä: Ukkonen: Menneisyyden tulkinta kertomalla (SKS, 2000) Muistitietotutkimus (SKS, 2006) Suomen sukututkimusseura: http://www.genealogia.fi/
Saako kirjana julkaistuja sukutauluja laittaa esille internettiin kysymättä lupaa henkilöiltä, joiden tietoja ko. tauluissa on? 4904 Kun vielä elävien ihmisten sukututkimustietoja siirretään avoimeen internet-verkkoon, kyseessä on henkilötietojen sähköinen luovuttaminen, jolloin henkilötietolain ja julkisuuslain perustella jokaiselta ao. henkilöltä olisi pyrittävä pyytämään suostumus tietojensa internet-julkaisulle. Vaikka tiedot olisi jo aiemmin julkaistu sukukirjassa, avoimessa verkkoympäristössä tietojen voisi katsoa olevan laajemmin saatavilla ja niiden käyttö huonommin hallittavissa kuin usein vain pienenä painoksena oman suvun jäsenille julkaistun sukukirjan kautta, joten ao. ihmisillä saattaisi olla erilaisia toiveita sukutietojensa kirja- ja internet-julkaisua koskien. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan: "Jos esimerkiksi jokin yhdistys julkaisee...
Mistä nämä sukunimet ovat alkujaan, ovatko karjalaisia, savolaisia ym. Onko joku tukinut näitä sukuja? 1. Jauhiainen 2. Muje 3. Kokkonen 4. Wetterstrandt 5… 16401 "Uusi suomalainen nimikirja" on laaja teos, joka sisältää tietoa myös kaikista mainituista sukunimistä ja suvuista. Kannattaa tutustua esim. tuohon kirjaan, jos haluaa ko. sukunimistä lisää perustietoa. Tässä lähinnä mainitusta teoksesta löytyvää perustietoa ko. suvuista ja sukunimistä: 1. Jauhiainen. Uusi suomalainen nimikirja kertoo, että Jauhiainen ja sen lähinimet ovat lähinnä etelä-karjalaisia ja tunnetaan myös Karjalan kannakselta jo 1500-luvulta. Sieltä nimet ovat levinneet myöhemmin mm. Savoon ja Pohjois-Karjalaan. 2. Sukunimi Muje on lähinnä pohjois-karjalainen. Uusi suomalainen nimikirja: "Nimeen sisältynee itämurteiden muje(h) 'muikku', joka on voitu antaa lisänimeksi esim. kalastajalle". 3. Kotkaa merkitsevä Kokkosen...
Mikrojäljenneluettelo 1197 Hei! Täältäpä löytyvät Kuopion kaupunginkirjastoon hankitut mikrokortti- ja mikrofilmiluettelot: http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/050407095326310/$File/sukutu… Nettiosoite löytyy myös kirjastomme kotisivun kautta, kohdasta Hakemisto kirjaston palveluista ja sieltä kohta Sukututkimus. Mikrofilmejä voi lukea pääkirjaston lehtisalin sukututkimushuoneessa. Mikrofilmien lukulaite on hyvä varata etukäteen, ks. http://www.kuopio.fi/net.nsf/TD/110806120441050?OpenDocument
Etsin sukutietoja esivanhemmistani, jos voisitte auttaa. Onko tietoa 1700-luvun alun leppävirtalaisista sotilaista, missä he palvelivat? Oliko Leppävirralla… 1371 Helsingin kaupunginkirjastosta ei löydy näin tarkkoja tietoja Leppävirran historiasta. Kannattaa ottaa yhteyttä Leppävirran kirjastoon: http://www.leppavirta.fi/index.php?id=27 Hyvä lähde sukututkimukseen on Arkistolaitos. Leppävirta kuuluu Joensuun Maakunta-arkiston piiriin: http://www.arkisto.fi//fi/yhteystiedot/#joensuu Arkistolaitoksen sivuilta löytyy paljon tietoa ja apua sukututkijoille. Sivustolla on mm. tietoa sukututkimuksen apuvälineistä: http://www.arkisto.fi/palvelut/sukututkijoille/ http://www.arkisto.fi/fi/aineistot/apuvaelineet/sukututkimus-2/
Jos sukututimus tehdään suvun naisten juuria seuraten, niin millä lailla se on erilainen, kuin jos seurataan suvun miesten juuria? Edut ja haitat? Suurimmassa… 2922 Suvun polveutumista voidaan tutkia joko patriarkaalista tai matriarkaalista linjaa noudattaen. Patriarkaalisessa (patrilineaarisessa) etenemistavassa selvitetään aina isän puoli: isän isä (ja tämän perhe), isänisän isä (ja tämän perhe) jne. sukupolvi sukupolvelta. Matriarkaalisessa (matrilineaarisessa) etenemistavassa edetään äidin äidistä tämän äitiin ja niin edelleen. Bilateraalinen polveutumistutkimus, eli sukulaisuutta tutkitaan sekä isän että äidin puolelta, on yleistymässä. Bilateraalinen tutkimus eli mies- ja naislinjatutkimus on tärkeää sen takia, että se tuo lisävalaistusta muun muassa lääketieteelliseen geenitutkimukseen, koska aika ajoin y-kromosomissa ja mitokondrioissa tapahtuu eräissä tapauksissa pienissä määrin...
Tikkasten sukuseura on julkaissut suvustaan useita Tikkasten Sukuseuran julkaisuja. Mistä sen saisi lainattua? 3557 Ainakin tällaisia kirjoja Tikkasten suvusta on kirjoitettu: - Prokuraattorin suku: Antti Tikkasen (1785-1858)jälkeläiset / Jarmo Paikkala - Julkaisuja Pielaveden Vanhapihan suvun Tikkasista / Toivo Pietikäinen - Eräs savolainen uudisraivaajasuku : Tikkasten sukuhistorian alkupään selvittelyä / Eino Tikkanen - Tikkasten sukuseura ry 1948-1998 : 50 v. : uudisraivaaja-Tikkaset ja seuran toiminnan historiikki / Heikki A. Tikkanen Kirjat ovat eri kaupunkien kirjastojen kokoelmissa. Voit saada ne kaukolainaan itsellesi oman lähikirjastosi kautta.
Mistä löytäisin Turusen suvun historiikin/sukututkimuksen? 6138 Sukututkimusseuran kirjastosta löytyy kaksi kirjaa Turusten suvusta: Juho Turusen suku Martti Turunen [Joensuu] : [M. Turunen], [2004]. - 107 s. : kuv., kartt. Moniste Sukumme taivallus : Puutosmäen Paavo Matinpoika Turusen sukua 1500-luvulta alkaen Heikki A. Turunen [Vuorela] : [Heikki A. Turunen], 2008. - 202, [81], 13 s. : kuv., kartt. ; 30 cm ISBN 978-952-92-4742-4 (nid.) Moniste Sukututkimusseuran kirjastosta saa kaukolainoja, maksu on 9,50 euroa.
Hyvää päivää! Sain mustavalkoisen kuvan Karjalan Jaakkiman knaapien vaakunasta. Isoäitini suku, Patrakka, oli osallinen. Mistä saisin tietoa asiasta? 1864 Tarkempaa tietoa suomalaisten sukujen vaakunoista kannattaa tiedustella Suomen Heraldisesta Seurasta (http://www.heraldica.fi). Seuran kotisivuilta löytyy mm. tietoa vaakunaselityksestä ja porvarisvaakunarekisteri, joka sisältää 1300 vaakunapiirrosta selityksineen. Mikkelin maakunta-arkistossa (http://www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/maakunta-arkistot/mikkelin-maaku…) säilytetään entisen Viipurin läänin asiakirjoja, muun muassa luovutetun alueen luterilaisten ja ortodoksisten seurakuntien kirkonkirjoja, joista maakunta-arkisto antaa virkatodistuksia ja sukuselvityksiä.
Minulle tuntematon ihminen on tutkinut isäni sukua. Kyseinen ihminen lähetti meille kirjeen monta vuotta sitten. Kirjeessä oleva puhelinnumero ei ole enää… 1874 Pentti Leino on kirjoittanut kirjan Harjanteen perhehistoria. 2001. Tämä voisi olla kysymäsi "keskeneräinen" sukututkimus. Mutta ellei, niin Suomen sukututkimusseuran sivuilta http://www.genealogia.fi saa apua sukutukimukseen liittyvissä kysymyksissä. Voit liittyä postituslistaan ja sen kautta etsiä tietoa. Aloita sukututkimus-linkin takaa löytyy ohjeet miten edetä ja HisKi-tietokannasta pääset selailemaan kirkonkirjoja. Sukunimistä voi etsiä tietoa esim. teoksesta Mikkonen, Pirjo, Sukunimet.
Olisiko mahdollista saada jostain tilattua ostoa varten kirja nimeltä Mattilan suku (Onnistaipale),kirjoittaja Lauri Mattila? 1404 Tarkoitat varmaankin tätä teosta: Mattila, Lauri: Oriveden Onnistaipaleen Mattilan sukua [Orivesi]: [L. Mattila], 1980 (Oriveden sanomalehti) 39 s. : kuv., kartt. ; 25 cm Kirjaa näyttää olevan lainakappaleena tai käsikirjastokappaleena muutamassa kirjastossa: Åbo Akademis bibliotek Kansalliskirjasto Jyväskylän yliopiston kirjasto Eduskunnan kirjasto Ota yhteyttä yhteyttä paikkakuntasi antikvariaattiin tai verkkoantikvariaatteihin: http://www.tie.to/antikvariaatit/ Ehkäpä sitä kautta löydät myynnissä olevan kappaleen.
Onko Hampspinnare-suku aatelissuku tai vastaava esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa tai Saksassa ja onko sukua tutkittu? 2656 Julkaistusta aineistosta ei löytynyt tietoa kyseisestä suvusta; tarkastettu kirjastossamme olevista sukukirjoista, -hakemistoista tai aateliskalentereista (Suomen tai Ruotsin). Saksalaisten sukunimien Internet-sivulta ei myöskään löytynyt nimeä (ks. esim. http://de.wikipedia.org/wiki/Deutscher_Familienname , http://home.foni.net/~adelsforschung/faq1.htm ) Suomen Sukututkimusseuran sivuilla on luettelo tutkituista suvuista: http://genealogia.fi/linktoold/sukututk/frames.php?type=2&kieli=fi Sen mukaan sukua ei ole tutkittu Suomessa. Kannattaa vielä kysellä sukututkijoiden keskustelupalstoilta; esimerkiksi Makupalojen Sukututkimussivuilla on linkkejä keskustelupalstoille: http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=ccdabfd7-0056-4ea4-...
Yritin etsiä uutta päivitystä Metson mikrofilmi- ja korttikokoelmasta, mutten keksinyt, miten sen saisi esille. 1636 Linkit mikrotallenteiden luetteloihin ovat Metson käsikirjaston sivuilla kohdassa Sukututkimukseen liittyviä mikrotallenteita käsikirjastossa: http://www.tampere.fi/kirjasto/tieto/sukututkimus.htm 29.10.2009 päivitetty luettelo ”Kirkonkirjojen mikrofilmit ja kortit, Suomen Sukututkimusseuran historiakirjojen jäljennösten mikrofilmit sekä voudintilien mikrofilmit” löytyy osoitteesta: http://www.tampere.fi/kirjasto/tieto/kirkonkiuusi.pdf
Löytyykö Lars-Otto Backman'in kirjaa 'Analys av brott mot annans liv i Syd-Österbotten' suomennettuna Espoosta tai kaukolainana muualta? 1513 Ko. teosta ei näytä suomennetun. Alla olevan linkin kautta (napsauttakaa hiiren osoittimella linkkiä) voi selata hänen tiedossamme olevia julkaisujaan: https://finna.fi Fennica -tietokanta: https://finna.fi