Kiina

50 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Pakinoitsija Aapeli (Simo Puupponen) on kirjoittanut kirjan Pikku Pietarin piha, joka sijoittuu 1920-luvulle. Halkokauppias johtaja Palkeinen on hyvin… 122 30.5.2023 1920-luvulla Kiinassa käytiin sisällissotaa.   1912 tasavallaksi julistautuneen Kiinan ensimmäisen presidentin Juan Ši-kain kuoltua 1916 maa ajautui nopeasti täydelliseen kaaokseen. Eri osissa maata valtaan nousseet maakuntien sotilaskomentajat hallitsivat alueitaan käytännössä itsenäisesti ja kävivät kiivaita taisteluja toisiaan vastaan. 20-luvulle tultaessa sisäisesti hajanainen Kiina oli jakautunut käytännössä kolmeen osaan: Etelä-Kiinaa hallitsi Sun Jat-sen, jonka lähin mies oli sotilaskomentaja Tšiang Kai-šek; maan keskiosia valvoi kenraali Wu Pei-fu, ja pohjoisosat olivat kenraali Tseng Tso-Linin hallinnassa. Vuoden 1923 aikana Kiinan eri vallanpitäjät ajautuivat laajamittaiseen sisällissotaan. Sun Jat-senin kuoltua...
Villieläimet juoksivat ympyrää jokin viikko (?) sitten. Sitä ihmeteltiin mediassa kovasti. En muista mitkä eläimet tai missä.... Olisiko ollut lumisessa… 99 13.12.2022 Käytöksellään kummastusta herättäneet eläimet olivat kiinalaisia lampaita. Yhdessä tapahtumapaikan 34 lammasaitauksesta lampaat alkoivat yhtäkkiä kävellä ympyrää –muutama lammas aloitti, loput seurasivat ja lauma jatkoi kiertämistään tauotta kahdentoista päivän ajan. Sadat lampaat kävelivät tauotta 12 päivää pelkkää ympyrää Kiinassa - MTVuutiset.fi  
Onko vladivostok kuulunut joskus Kiinalle? 195 29.8.2022 Vladivostok sijaitsee entisellä Itä-Mantšurian alueella, joka kuului aikaisemmin Kiinalle mutta joka liitettiin Venäjän alueisiin vuonna 1860. Wikipedia. Vladivostok.
Onko Kiina aloittanut sotaa jotain muuta maata vastaan?Koskaan. 306 28.6.2022 Kiinan historia on täynnä erilaisia sotilaallisia konflikteja, joita on käyty sekä maan sisällä että ulkopuolisia vastaan. Wikipedian lista antaa melko kattavan käsityksen: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Chinese_wars_and_battles Vaikeampi on sanoa, milloin kyse on ollut Kiinan aloittamasta täysimittaisesta sodasta toista valtiota vastaan. Esimerkiksi Kiinan - Tiibetin sodassa vuonna 1951 Kiina hyökkäsi Tiibetiin ja liitti sen itseensä. Tiibet oli kuitenkin käytännössä itsenäinen valtio, mutta sen itsenäisyyttä ei ollut tunnustettu kansainvälisesti. Samoin Kiina liittyi Korean sotaan vuonna 1950, kun Yhdistyneiden kansakuntien joukot olivat tunkeutuneet Pohjois-Korean alueelle ja lähestyivät Kiinan rajaa, mutta ei varsinaisesti...
Olen joskus jostain Kiinaan sijoittuvasta teoksesta poiminut runon, jota en sitten myöhemmin ole onnistunut löytämään; siis runon muistan, vaan en teosta. "… 105 28.2.2022 Kirja voisi olla Lin Jutangin Leski, nunna ja kurtisaani : kolme kiinalaista tarinaa. Kysymyksen runo sisältyy tarinaan Neiti Tu.
Etsin kiinasta käännettyä runoa, jossa toistuu virke "Hän on Tsou-yu!". En ole tosin ole aivan varma nimen Tsou-yu kirjoitusasusta. Lisäksi muistain, että… 154 5.10.2021 Hei, Kyseinen runo on nimeltään on "Tsou-y" ja se löytyy teoksesta Shih king = laulujen kirja (Cosmoprint, 2001, suom. Toivo Koskikallio). Tosin hän ei ammu lintuja, vaan porsaita. Koko runoa en tähän voi kopioida, mutta runo löytyy teoksesta s. 19 (runo numero 25).  
Muistaisiko siellä joku vanhaa lastenkirjaa jossa on tarina kissasta ja koirasta? He olivat hyvät ystävät ja tuli jokin tilanne jossa heidän piti yhdessä… 319 10.12.2020 Tarina on maininnalla kiinalainen kansansatu hiukan erilaisina versioina useammassakin kirjassa. Juhani Konkan satukirjassa Keltainen kurki (1953) sen nimi on "Minkä takia koirat eivät pidä kissoista." Tässä tarinassa kissa ei tosin kulje kattojen kautta. Lastenkirjassa Aarteiden kirja 5: Nooan arkki (1957) satu on nimeltään "Miksi kissa ja koira ovat vihollisia : kiinalainen satu" kissa pääsee nopeammin palaamaan, koska ylittää esteet helposti koiran kulkiessa maata pitkin. Elina Karjalaisen satukirjassa Uppo-Nallen iltasatuja (1997) on versio sadusta nimellä "Kissa ja koira sormusta etsimässä",  jossa samoin kissa on aiemmin perillä hyppiessään esteiden yli. Myös tässä kirjassa sadun kerrotaan olevan kiinalainen kansansatu.  Nämä...
Olen kiinnostunut Kiinan historiasta, erityisesti tällä hetkellä Maon ajasta ja paikallisten suhtautumisesta tapahtumiin. Löysin nämä kirjat, joka… 278 15.7.2020 Hei! Olettekin itse löytänyt erinomaiselta kuulostavia lähteitä tätä aihepiiriä koskien, joten ihan ensiksi kehotan hyödyntämään Helsingin kaupunginkirjaston kaukopalvelua. Kaikki kolme mainitsemaanne kirjaa ovat tilattavissa neljän euron hintaan per kappale. 'Making sense of cultural revolution culture' on tilattavissa Ruotsista Tukholman yliopiston 'Frescati'- kirjastosta ( https://libris.kb.se/bib/13888783 ) ja kaksi muuta taas Kuopion varastokirjastosta. ( https://vaari.finna.fi/Record/vaari.1293475 ) ( https://vaari.finna.fi/Record/vaari.1808688 ) HelMet:in aloitussivulta löytyy vasemmasta yläkulmasta 'kirjastot ja palvelut' ja sieltä 'kaukopalvelu', josta löytyy täytettävä ja sähköisesti lähetettävä kaukopalvelupyyntö. Jos asialla...
Opin lukemaan hyvin varhain, siinä 4-5 vuotiaana. Muistan lukeneeni kesämökillä aina erityisesti yhtä kirjaa. Se oli joko japanilainen tai kiinalainen… 432 6.4.2018 Etsimääsi satua emme onnistuneet löytämään.  Alla pari 1950-luvulla ilmestynyttä kirjaa, joista toisessa on japanilaisia ja toisessa kiinalaisia satuja. Ehkä satusi löytyisi näistä. - Nipponin satusetä kertoo--valikoima japanilaisia satuja  (1952) - Kiinalaisia kertomuksia: venäjän kielestä suomentanut Sylvi Nokelainen (1954) Alla myös joitakin sopivanikäisiä kirjasarjoja, joissa on mm. japanilaisia tai kiinalaisia satuja: - Satuprinssi:  tarulipas pienille pojille / toimittanut Erkki Valkeila (1925-1964) - Satuprinsessa: tarulipas pienille tytöille / toimittanut Erkki Valkeila (1923-1966)   - Satumaailma: kuvallinen taruaarre nuorisolle / toimittanut Erkki Valkeila (1925-1956)                                       
Kiinassa katolisen kirkon piispojen vihkikaava edellytti Jeesuksen hyvän esimerkin seuraamista"kommunistisen puolueen ja kansanhallituksen alaisina" Tämä… 347 2.8.2017 Valitettavasti tähän ei ole löytynyt vastausta. Kysymys piispanvirkojen täytöstä on rasittanut Vatikaanin ja Kiinan valtion suhteita ja vaikeuttanut sikäläisten katolilaisten kristittyjen elämää koko kommunismivallan ajan eli 1940-luvun lopusta lähtien. Roomalaiskatolisen kirkon johdon ehdoton kanta on, että piispojen lopullinen valinta kuuluu Rooman paaville, Kiinan valtionjohto taas ei ole halunnut hyväksyä tällaista ulkomaista vallankäyttöä. Tilanne on johtanut siihen, että maan katoliset ovat jakautuneet ainakin kahteen ryhmään. Toisaalta on ollut paaville uskollisia piispoja ja seurakuntia, jotka ovat voineet harjoittaa uskontoaan vain enemmän tai vähemmän maanalaisesti, usein suorastaan vainottuinakin, toisaalta valtiovallan...
Olen jossain nähnyt tämän aforismin, mutta en löydä sitä uudelleen. "Se ovi on todella suljettu, joka voidaan jättää auki." Luulin sitä Leciksi, mutten ole… 800 17.5.2017 Verkkolähteiden mukaan kyseessä on kiinalainen sananlasku.
Rio de Janeiron olympiakisojen yhteydessä esiintyi numero 361 mm. joidenkin henkilöiden takeissa. Ja olikohan numeron perässä vielä asteen merkki. MIkähän… 508 20.8.2016 Kyseessä on kiinalainen urheiluasusteiden ja -jalkineiden valmistaja. http://ir.361sport.com/html/index.php
Mitä teoksia on julkaistu Suomessa koskien Kiinan kulttuurihistoriaa ja konfutselaisuutta? 689 30.12.2014 Kiinan kulttuurihistoriasta on Suomessa julkaistu paljon kirjoja. Alla muutamia uusimpia. Nimet ovat peräisin Suomen kansallisbibliografia Fennicasta: - Lohikäärmeen päivät : puoli vuotta Shanghaissa / Tero Tähtinen (2014) - Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet / toimittanut Carol Michaelson (2013) - Kiinalaisen kaunokirjallisuuden suomennokset 1900-luvulla : kääntämisen ja vastaanoton kulttuurinen konteksti / Jarmo Saarti (2013) - 100% silk : kiinalaisen silkin tarina = kinesiska sidenets historia = the story of Chinese silk / [luettelon toimitus = katalogredaktion = catalogue edited by Hannele Savelainen, Päivi Talasmaa] (2010) - Terrakotta-armeija : Kiinan ensimmäinen keisari ja kansakunnan synty / John Man ; suomentanut Veli-...
Haluaisin kysyä, että löytyykö kirjastoista lisää aasialaista kirjallisuutta, mm. Haruki Murakamin ja Kazuo Ishiguron teoksia. Tykkäsin todella paljon heidän… 1194 11.8.2014 Molemmilta mainitsemiltasi kirjailijoilta on suomennettu useampia teoksia. Vaski-kirjastojen valikoimaan Murakamin teoksista pääset tästä: http://goo.gl/RKmKp1 , Ishiguron taas tästä: http://goo.gl/f9zg6N Hieman samaan tyyliin mainitsemiesi kirjailijoiden kanssa kirjoittavat mm. Kaori Ekuni, jolta tosin on suomennettu vain yksi teos, Blinkblink, (suom. Leena Perttula, Bazar 2006) ja Banana Yoshimoto. Yoshimotolta on suomennettu kaksi teosta, Kitchen ja N.P., molemmat on suomentanut Kai Nieminen ja julkaissut Otava vuosina 1995 ja 1996. Myös Hitomi Kaneharan Käärmeitä ja lävistyksiä (Sammakko, 2009) ja Shin'itchi Hoshin tieteisnovellit saattaisivat kiinnostaa sinua, kokeile! Mikäli kiinnostut vanhemmastakin japanilaisesta kirjallisuudesta...
Pääseekö 1:llä kertaviisumilla käymään 140 km:n päässä Guangzhoussa Manner-Kiinassa. Siis kun ylittää Hong Kongin rajan kahdesti. Meno -ja paluu. Tarvitaanko… 796 25.2.2014 Ulkoasiainministeriö neuvoo tiedustelemaan viisumiasioita kohdemaan edustustosta: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15713#Suomessa Tässä linkki Kiinan edustustoon Helsingissä: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?app=33&location=13 Alla linkki Terveyskirjaston sivuille, joilta löytyy tietoa matkustajan rokotuksista: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
Olemme tekemässä seminaarityötä koskien Kiinan markkina ympäristöä (elements in the economic, social/cultural, political/legal and geographical environments of… 1012 20.11.2011 Helsingin yliopistossa tehtyjä opinnäytteitä http://ethesis.helsinki.fi/ . Opinnäytteitä löytyi useita asiasanoilla China marketing tai China trade. Pari esimerkkiä: - Lahtinen, Anja: Governance Matters : China's Developing Western Region with a Focus on Qinghai Province, 2010 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/19191 - Jiang, Yanqing: Growth and Convergence: The case of China, 2009 https://helda.helsinki.fi/handle/10227/389 Internetissä olevia tutkimuksia. Esimerkiksi Nokia ja Kiina http://www.pdfarticles.com/topic/nokia+marketing+in+china.html Samantapainen kysymys on ollut aikaisemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa http://www2.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=23857a14-f228-4e0… . Perus- ja tilastotietoja CIA - the...
Kun suomalainen suuryhtiö tai firma teettää tuotteitaan Kiinassa, voiko se myäs ostaa maata tai tehtaan Kiinassa, tai jomman kumman? Mitä perusmuodoin kuuluu… 1623 28.6.2011 Kysymys oikeudesta omistaa maata tai rakennuksia Kiinassa ratkeaa Kiinan lainsäädännön mukaan ja valitettavasti meillä ei ole asiantuntemusta Kiinan lainsäädäntöön liittyen. Meillä on kokoelmissa joitakin Kiinan lainsäädäntöä käsitteleviä teoksia, mutta parhaimman vastauksen saat Kiinan lainsäädäntöä tuntevalta taholta. Finpron Kiina maaraportissa syksyltä 2010 http://www.finpro.fi/documents/10304/15931/Chinacountryreport0920194.pdf sanotaan kuitenkin, että "Yksityishenkilöt ja yritykset eivät voi omistaa maata, heillä on vain oikeus käyttää maata tiettyyn tarkoitukseen. Maankäyttöoikeudet voivat siirtyä uuteen omistukseen liikesopimusten, avointen tarjousten tai huutokauppojen kautta. Käyttöoikeuden umpeuduttua voi käyttöoikeutta anoa...
Paljonko on arvioitu Kiinan vakiluku v. 2050 (tai viimeisin ennustettu vuosi)? Kuinka suuri osa heistä asuu kaupungeissa (urban population)? 1382 9.6.2010 Kiinan väkiluvun kasvusta on laadittu useita erilaisia arvioita. Ne ovat riippuvaisia siitä, kuinka väestönkasvukehitys jatkuu. Osoitteesta http://esa.un.org/unpp/ saa esiin YK:n esittämiä arvioita Kiinan väkiluvusta vuonna 2050. Matalimman ennusteen mukaan Kiinan väestönkasvu kääntyisi laskuun, ja sen väkiluku olisi noin 1 237 miljoonaa vuonna 2050. Jos tahti pysyy samana kuin nyt, väkiluku tulisi olemaan noin 1 383 miljoonaa. Korkeimmassa ennusteessa puolestaan Kiinan väkiluku kohoaisi suunnilleen 1 617 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä. Vuoden 2010 väestöarvio on 1 354 miljoonaa, joten tulevaisuuden ennusteita voi suhteuttaa siihen. Osoitteesta http://esa.un.org/unpd/wup/unup/index.asp?panel=1 voi katsoa YK:n arviota eri maiden...
Mistä löytäisin artikkeleita ja kirjoja, mielellään 1990-2000 luvuilta koskien kiinalaista businesskulttuuria ja päätöksentekoa provinsseissa ja… 1710 13.2.2008 Suomen yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Lindasta löytyy aiheesta englanniksi mm. seuraavia teoksia: Chen, Min Asian management systems : Chinese, Japanese and Korean styles of business London : Routledge, 1995 Yang, Erlin Business opportunities in Northeast China Part I : Liaoning province Helsinki : Ministry of Trade and Industry, 2007 (MTI Financed studies ; 1/2007) Myös verkkojulkaisuna Krott, Martin China business ABC : the China market survival kit [Copenhagen] : Copenhagen Business School Press, cop. 2003 China business : the portable encyclopedia for doing business with China / Christine A. Genzberger ... ym. San Rafael (Calif.) : World Trade Press, 1994 Boos, Engelbert The China management handbook : a comprehensive question...
Yritän etsiä erästä kirjaa, jonka luin vähän yli vuosi sitten, olisiko sitä mahdollista löytää Anjalankosken kirjastoista? Kirja oli siis paksu, oikein paksu… 936 20.8.2007 Kyseinen kirja - jonka tekijästä ei ole varmuutta - on Chin Ping Mei : Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa elämäntarina. Kirjan nimi tarkoittaa esipuheen mukaan metallimaljakko-luumunkukkaoksaa. Kirja oli tosiaan Kiinassa kielletty 1700-luvulta vuoteen 1912 asti. Kirja löytyy niin Anjalankosken kuin Inkeroistenkin kirjastoista.