kaunokirjallisuus

1357 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1101–1120.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko olemassa toista osaa Gogolin romaaniin Kuolleet Sielut. Jos on niin mistä saa luettavaksi. Siis onko käännetty ym. ym.? 1427 Venäläinen kirjailija Nikolai Gogol suunnitteli kirjoittavansa kolmiosaisen romaanin Venäjän kansan moraalisesta kamppailusta. Sen ensimmäinen osa ilmestyi (1842), toisesta osasta on säilynyt vain tarinan runko ja kolmatta osa Gogol ei tiettävästi edes aloittanut. Kuolleina sieluina tunnetaan teoksen ensimmäinen osa. Toinenkin osa on suomennettu. Kirjasta on lukuisia suomennoksia, eikä kirjaa näkemättä voi päätellä, missä painoksissa on molemmat osat, mutta myös toinen osa on ainakin vuonna 1966 ilmestyneessä Valitut teokset II –kirjassa.
Ovatko Darren Shanin kirjat kaunokirjallisia teoksia? 1077 Darren Shanin vampyyritarinat ovat kaunokirjallisuutta. Kaunokirjallisuudella tarjoitetaan kirjastomaailmassa kaikkea kuvitteellista, mielikuvitukseen vetoavaa kirjallisuutta, johon lukeutuvat niin runot, näytelmät kuin kertomakirjallisuuskin. Kaunokirjallisuuteen kuuluvat sekä taiteellisesti korkeatasoinen että viihteellinen kirjallisuus ja sekä aikuisten että lasten kirjallisuus. Toisin sanoen kaunokirjallisuuteen kuuluvat yhtä lailla esimerkiksi Kalevala, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, H. C. Andersenin satukirjat, Stephen Kingin kauhukirjat, Ilkka Remeksen jännityskirjat ja Darren Shanin vampyyrikertomukset, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Lähde ja lisätietoja: Hosiaisluoma, yrjö: Kirjallisuuden sanakirja. WSOY 2003.
Löytyykö jotain luetteloa/tietokantaa/nettisivua, josta voisi seurata (melko ajantasaisesti) mitä nykykaunokirjallisuutta ilmestyy Venäjällä ja Baltian maissa … 1550 Venäläistä kaunokirjallisuutta suomeksi löydät Joensuun seutukirjaston aineistorekisteristä Jokusesta, http://jokunen.jns.fi/fin?formid=find2&ulang=fin ,kun teet haun, jossa kirjoitat luokaksi 84.71 ja rajaat aineistolajiksi "kirja" ja kieleksi "suomi" sekä teet vuosirajauksen. Balttilaista kaunokirjallisuutta suomeksi voit hakea muuten samoilla ehdoilla, mutta luokka on 84.23 virolaisella ja 84.78 muulla balttilaisella kirjallisuudella. Helsingin kaupunginkirjaston hakusivu on: http://www.helmet.fi/ , jossa on käytetty erilaista luokitusta, joten on käytettävä sanahakua tietojen löytymiseksi. Hakusanoiksi s:venäjä and s:kaunokirjallisuus ja muut rajaukset niin teokset löytyvät. Ruslanian sivulla http://www.ruslania.com/language-4/...
Kaipaisin listaa (n.20-30 teosta) ulkopuolisuuden teemaa (myös kaunokin rinnakkaistermit mukaanluettuna) käsittelevästä kaunokirjallisuudesta, joka on… 2504 Ulkopuolisuuden tai sivullisuuden teema on varmasti yksi yleisimmistä kirjallisuudesta. Yleensähän kirjailijat tuntevat olevansa muun yhteiskunnan ulkopuolella olevia toisinajattelevia poikkeusyksilöitä. Kirjailijoiden omaelämäkerrallisissa teoksissa ulkopuolisuuden teema onkin aina selvästi korostunut. Yritimme koota listasta mahdollisimman monipuolisen. Luonnollisesti 1900-luvun alkupuolen eksistentialismista kumpuava kirjallisuus on hyvin edustettuna. Monelta kirjailijalta oli mahdotonta valita vain yhtä teosta, koska sivullisuuden teemat ovat mm. Dostojevskin, Kafkan, Kerouacin ja Parosen tuotannossa keskeisiä läpi linjan. Beckett, Samuel: suurin osa näytelmistä Blake, William: koko tuotanto Bromfield: "Kaksikymmentäneljä tuntia"...
Ollaanko suomentamassa muita Kathleen E. Woodiwiss`n tuotantoa kuin Shanna ja Liekki ja kukka. Mukavaa jos näin olisi. 1995 Kathleen E. Woodiwissin suomennokset ovat 1970-luvulta, joten mitään suomennosten jatkumoa ei ainakaan ole. Toisaalta juuri nyt hän on taas ajankohtainen, koska hän kuoli juuri 6.7.2007. Varmimmin asia selviää ottamalla yhteyttä suoraan kustantajiin. Woodiwissin kirjojen suomennoksia ovat kustantaneet Otava http://www.otava.fi/ ja Tammi http://www.tammi.fi/
Onko saksalaisen Thomas Brussigin kirjoja käännetty suomeksi? Erityisesti kiinnostaisi "Helden wie wir" ja "Am kürzeren Ende der Sonnenallee", mutta myös muut. 1137 Ikävä kyllä Brussigin tuotantoa ei ole saatavilla suomeksi. Kysymäsi kirjat ovat saatavilla ruotsiksi (Hjältar som vi ja På den kortare sidan av Sonnenallé)ja "Helden wie wir" on käännetty myös englanniksi nimellä "Heroes like us".
Onko Arthur Conan Doylen pienoisromaania "The Doings of Raffles Hall" suomennettu? En löytänyt tietoja Helmet-hausta, tai sitten en osannut kunnolla etsiä. 1208 Jukka Halmeen ja Juri Nummelinin teoksessa "Ulkomaisia kauhukirjailijoita" (2005) esitellään Arthur Conan Doylen kirjailijanuraa ja tuotantoa (s. 92-109). Perusteellisessa teosluettelossa mainitaan "The Doings of Raffles Haw" (1891). Se on suomennettu nimellä "Kullan voima" (Hämeenlinna: Karisto, 1907).
Olisin kiitollinen tiedosta että paljonko Leo Tolstoin teoksia on suomennettu? Erityisesti hänen novellinsa ja teatterille tekemänsä jutut kiinnostaa.Nämä… 1742 Leo Tolstoin kirjoja on suomennettu paljon ja tunnetuimmista on otettu useita painoksia. Seinäjoen kaupunginkirjastossa ovat ainakin seuraavat teokset, joita ei vielä ollut luettujen joukossa. Näytelmä "Pimeyden valta eli kun kynsi on kiinni, niin on koko lintu hukassa", 1908. Muut meillä olevat aikuisille suunnatut kaunokirjalliset teokset ovat: Jumalallista ja inhimillistä eli vielä kolme kuolemaa, Kaukasian vanki, 1904, Leo Tolstoin jälkeenjättämät kaunokirjalliset teokset I, II ja III, Missä rakkaus, siellä Jumalakin, 1905, Polikuska, 1957, Sevastopolin kertomukset, 1952, Valitut kertomukset 1-3, 1963. Lisäksi on lapsille ja nuorille tarkoitettuja Tolstoin kirjoja. Lisää Tolstoin suomennettuja kirjoja löytyy Suomen...
Pitäisi saada selville monestako Suomen kirjastosta löytyy runokirjaani nimeltään Jysäri? 1084 Vastausta kysymykseesi ei löydy yhdellä klikkauksella. Kirjastoilla on omat kirjastojärjestelmänsä ja näitä Sinun pitäisi käydä erikseen katsomassa saadaksesi vstauksen. Joillakin kirjastoilla tosin on yhteinen kirjastojärjestelmä, kuten pääkaupunkiseudulla, Helmet-järjestelmä. Lähde alkuun sivulta www.kirjastot.fi ja sieltä Frank-monihaku.
Yritän etsiä erästä kirjaa, jonka luin vähän yli vuosi sitten, olisiko sitä mahdollista löytää Anjalankosken kirjastoista? Kirja oli siis paksu, oikein paksu… 1017 Kyseinen kirja - jonka tekijästä ei ole varmuutta - on Chin Ping Mei : Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa elämäntarina. Kirjan nimi tarkoittaa esipuheen mukaan metallimaljakko-luumunkukkaoksaa. Kirja oli tosiaan Kiinassa kielletty 1700-luvulta vuoteen 1912 asti. Kirja löytyy niin Anjalankosken kuin Inkeroistenkin kirjastoista.
Etsin kirjaa, jonka luin joskus 60- tai 70-luvulla. Mieleen on jäänyt, että tekijä olisi ollut nimeltään Lewis. Tarina kertoo (muistaakseni) tytöstä, joka… 1000 Voisikohan kirja olla Florence L. Barclayn Rukousnauha? Tässä kirjassa tosin mies on sokea. Mies rakastuu naiseen, joka ei ole kaunotar. Nainen epäilee miehen rakkautta, koska tietää miehen ihailevan kauneutta. Sitten mies sokeutuu tapaturmaisesti. Kirjasta on useita suomennettuja painoksia, ensimmäinen on jo vuodelta 1914. Toinen mahdollisuus olisi joku Theresa Charlesin romaaneista, joita on suomennettu 1960- ja 1970-luvuilla.
Etsin hauskoja, elämäniloa tuovia kirjoja. Olen kiitollinen kaikista suositelluista. On niin vaikeaa löytää hakuammunnalla hyvää huumoria, joka saisi naurun… 2350 Englantilaisen Eric Malpassin (1910–1996) kirjoja luonnehditaan elämän ja lämpimän huumorin täyttämiksi kirjoiksi. Häneltä on suomennettu alla luetellut teokset. - Aamulla kello seitsemän, 1978 - Beefy-paran pankkiryöstö, 1969 - Illalla kello kymmenen, 1968 - Joenrannan talossa, 1979. - Oi, oi, tyttökulta, 1970 - Tuuli sadetta lietsoo, 1981. Huumorilla höystettyä elämänviisautta edustavat myös seuraavat perhetarinat: - Gilbert, Frank B. Jr.: Tusinoittain halvemmalla - Bates, H. E.: Oi ihana toukokuu, Purppuratasanko, Rakkaus Lydiaan, Tuulahdus Ranskan ilmaa. Palkittu ja kriitikoiden ”tosimpiin ja hauskimpiin” nykykirjailijoihin lukema Anne Tyler kuvaa kahdeksassa suomennetussa kirjassaan arkielämän tragikoomisuutta. Elämäniloa edustavista...
Etsin kaunokirjallisia teoksia, joissa muutetaan. Uudelle paikkakunnalle muutto ei tarvitse olla teoksen keskeinen sisältö, mutta se ainakin sivuaisi sitä… 1224 Muuttoaiheisia teoksia löytää kirjaston aineistotietokannan kautta asiasanalla "muutto". Oulun kaupunginkirjaston tietokanta löytyy osoitteesta www.ouka.fi/kirjasto/intro Hakua voi rajata koskemaan pelkästään aikuisten kaunokirjallisuutta tai nuorten- ja lasten kaunokirjallisuutta. Teosten korttinäytön saa hakutuloksissa esille klikkaamalla teoksen nimeä. Asiasanoja tarkastelemalla voi hieman päätellä, millä tavalla muutto liittyy teoksen juoneen. Esimerkiksi seuraavissa teoksissa on muuttaminen aiheena: Tiitinen, Esko-Pekka, Elämänkirja. Helsinki : Tammi, 2006 (Jyväskylä : Gummerus Kirjapaino). Rask, Regina, Puhtaalta pöydältä. Helsingissä : Otava, 2006 (Keuruu). Hietala, Mirjami, Korkeat huoneet. Helsinki : Tammi, 1999 (Hämeenlinna :...
Etsin jonkun suomalaisen kirjailijan (muistaakseni mies) kirjoittamaa kirjaa, jossa eräänä henkilönä on Pertteli Sauvamäki. Kirjan nimeä en muista, mutta olen… 967 Pertteli Sauvamäki seikkailee Risto Karlssonin kirjassa "Viimeiset mohikaanit" (WSOY, 1987).
Kirja 15v nuorelle,joka ei ymmärrä ihmisten välistä vuorovaikutusta. Saa kaiken,mitä haluaa tavarana,mutta ei hellyyttä kotonaan. Kirja,jossa kerrotaan… 2162 Seuraavia voisi kokeilla, numerointi ei ole arvottamista vaan selkeää lukemista ajatellen: 1. Chateaubriand, Francois René de : René, Faros, 2006. Asiasanat: klassikot, pienoisromaanit, kerronta, tragiikka, menetys, lähimmäinen, melankolia, tunteet, nuoret aikuiset, miehet, intiaanit, natchezit, romaanit, kaunokirjallisuus 2. Singer, Nicky : WSOY, 2002. Asiasanat: romaanit nuoret, vanhukset, vuorovaikutus, projektit, koulukiusaaminen, nuortenkirjallisuus, kaunokirjallisuus, kehitysromaanit 3. Voigt, Cynthia : Juokse vapaaksi, WSOY 1988. Asiasanat: nuoruus, romaanit, kriisit, viha, urheilu, itsetuntemus, kasvu, nuortenkirjallisuus, kaunokirjallisuus, 1960-luku, Yhdysvallat 4. Hielscher, Juliane : Äiti, katso pingviinikaloja,...
Koska pääkaupunkiseudun kirjastoon/kirjastoihin hankitaan Åsa Larssonin Musta polku (Svart stig : spänningsroman / Åsa Larsson )? 898 Kirja on jo lainattavissa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista sekä suomeksi että ruotsiksi. Varauksen voi tehdä joko lähimmässä kirjastossa virkailijan kautta tai sivulla www.helmet.fi.
Löytyykö ruotsinkielistä lasten ja nuorten kaunokirjallisuutta koulukiusaamiseen liittyen. 1339 Koulukiusaaminen on ollut viime vuosina yksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden suosikkiaiheita, jos näin voi sanoa. Voit etsiä aihetta käsitteleviä ruotsinkielisiä nuorten kaunokirjoja Turun kaupunginkirjaston kokoelmista kirjaston Aino-aineistotietokannasta http://www.turku.fi/aino käyttämällä hakutermeinä ruotsinkielisiä asiasanoja mobbning ja ungdomslitteratur sekä valitsemalla kirjallisuudenlajiksi kaunokirjallisuus. Saat noin 20 viitettä. Kun etsit lastenkirjallisuutta, toista haku, mutta kirjoita "ungdomslitteraturin" sijasta "barnlitteratur". Saat n. 30 viitettä. Viitteiden joukossa on muiden muassa Gösta Knutssonin Pelle Svanlös eli Pekka Töpöhäntä -kirjoja. Ruotsinkielistä koulukiusaamista koskevaa kirjallisuutta voit tarkastella...
Mitä kirjoja kirjailija Raisa Lardot on tehnyt? 2012 Vepsäläissyntyinen kirjailija Raisa Lardot (o.s. Larjuškin, s. 17. tammikuuta 1938, Šoksu) tuli Suomeen kuusivuotiaana pakolaisena jatkosodan aikaan. Lardotin teokset ovat omaelämäkerrallisia ja kuvaavat naisena elämistä. Lardot on julkaissut niin faktaa kuin fiktiotakin, romaaneista runoihin: Hän jäi elämään (1973) Silmänräpäys ja koko elämä (1975) Ripaskalinnut (1978) Ihmisen ääni (1979) Taivas on kiinni tänään (1982) Reumapotilaita (1983) Sammakkoprinssi (1987) Siskonpeti (1991) Russa, russa! (1994) Andy ja Vera (1997) Syntinen Maria (2000) Himosisustajan muistelmat aisti-ilottelua ja silkkilakanoita (2001) Jäätyneet linnut putoavat oksiltaan (2001) Pikku äiti (2003) Eläimellisiä tarinoita (2006) Lisätietoa: Kotimaisia nykykertojia 3,...
Onko lasten ja nuorten kaunokirjallisuudessa käsitelty koulukiusaamista? Minkä nimisissä teoksissa? 1538 Koulukiusaamista on käsitelty lasten ja nuorten kaunokirjallisuudessa laajalti. Esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjasto on koonnut valikoimaluettelon lasten ja nuorten kirjoista, joiden aiheena on koulukiusaaminen. Löydät luettelon täältä: http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kkiusa.htm Valikoimaluettelossa on tiedot liki sadasta teoksesta lyhyine kuvailuineen. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti ylläpitää vuorostaan nuorisokirjallisuuden tietokantaa. Voit hakea myös tästä tietokannasta ( http://prettylib.erikoiskirjastot.fi/snki/lastenjanuorten.htm ) nuortenkirjoja, joiden yhtenä aiheena on koulukiusaaminen kirjoittamalla sanahakukenttään koulukiusaaminen. Saat n. 40 hakutulosta. Voit hakea näitä ja muita koulukiusaamista...
Toivoisin lukuvinkkejä pian 9-vuotiaalle tytölleni. Hän on pitänyt mm. Risto Räppääjistä jne. mutta on selvästi siirtymässä isompien kirjoihin. Esim. Ellen… 2390 Joko olet tutustunut tyttösi kanssa Vantaan kaupunginkirjaston internetsivujen Satumetsä-osioon? Sieltä löydätte muun muassa lukuvinkkejä: http://satumetsa.libvantaa.fi/vinkit/vinkit.html Myös Helsingin kaupunginkirjaston Kirviö-sivuilta löytyy suosituslistoja moneen makuun lapsille ja nuorille: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/Children/BooksterRecommends.aspx Porvoon kaupunginkirjaston lasten- ja nuortensivut sisältävät nekin lukuehdotuksia: http://city.porvoo.fi/nuortenkirjasto/kirjavinkit.html