etunimet

1476 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1381–1400.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Milloin vietetään Erinin nimipäivää? 2683 26.10.2005 Suomessa Erin voi viettää nimipäiväänsä huhtikuun viidentenä eli Irenen ja Irjan päivänä. - Marianne Blomqvistin vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassa Dagens namn kerrotaan ruotsinkielisen nimistön yhdestä uudesta tulokkaasta eli nimestä Erin, että se ei ole Irenen tai minkään muunkaan etunimen lyhenne vaan vanha Irlannin nimitys. Ristimänimenä sen ottivat käyttöön etenkin USA:n ja Kanadan siirtolaiset. Näissä maissa siitä tuli muotinimi 1970-luvulla. Suomeen nimi tuli amerikkalaisista elokuvista. Ensimmäinen suomenruotsalainen tyttö, joka kastettiin Eriniksi, syntyi vuonna 1999. Kysy kirjaastonhoitajalta -palvelussa nimestä Erin on kysytty aiemminkin. Vastaus löytyy osoitteesta http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?...
Haluaisin tietää nimen Werneri alkuperästä? 1374 26.10.2005 Verneri (17.8. (1929-). Pohjana on muinaissaksan Werner 'varnilaissotajoukon johtaja'; varnit oli germaaninen kansanheimo. Suomeen Verneri on otettu suoraan Ruotsin almanakasta, johon se tuli 1776. Etunimistä saa lisää tietoja esim. julkaisusta: Etunimet / Kustaa Vilkuna ; avustajat: Marketta Huitu ja Pirjo Mikkonen. - Helsinki : Otava, 2003.
Haluaisin tietää kaiken mahdollisen Anni nimestä. Sen historiaa ja merkitystä. kiitos etukäteen. 8043 26.10.2005 Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Anni on esiintynyt Anna-nimen rinnakkaismuotona Suomen almanakassa vuodesta 1950. Anna on kreikkalainen muoto heprean sanasta Hannah, mikä merkitsee armoa. Anna on kristikunnan käytetyimpiä nimiä. Suosio on peräisin myöhäiskatoliselta ajalta, jolloin Suomessakin palvottiin Pyhää Annaa, Neitsyt Marian äitiä. Nimestä esiintyy runsaasti muunnelmia ja hellittelymuotoja esim. Saksassa Annele, Anni, Anke, Nanni, Ranskassa Annette, Ninon, Venäjällä Anja, Anuska, Nina, Ninni, Englannissa Ann, Annie, Anne, Nanny, Espanjassa Anita, Anja jne. Kustaa Vilkunan mukaan vihreäviittaisesta Pyhästä Annasta tuli pian suomalainen Annikki, metsän emäntä, Tapion piika, Päivölän miniä, jonka nimi toistuu vanhoissa...
Mikä on nimen Jenny alkuperä ja merkitys? Kuinka monta Jennyä kastettiin vuonna 1990? 9555 24.10.2005 Jenny on englantilainen hellittelymuoto Johannasta ja sen muunnoksista. Johanna taas tulee hepreasta ja tarkoittaa Jumala on armollinen. Suomen almanakassa Jenny on ollut vuodet 1908-1928. Vuonna 1951 Suomen almanakkaan otettiin kirjoitusasu Jenni ja nykyään Jenny on vain ruotsinkielisessä almanakassamme. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun ( https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1 ) mukaan vuonna 1990 väestötietojärjestelmään merkittiin 185 Jennyä. Tässä luvussa on mukana ensimmäisten etunimien lisäksi muut annetut etunimet.
Mikä on etunimen Kaisa alkuperä ja merkitys? 1696 23.10.2005 Etunimi Kaisa on pohjoismainen lyhentymä Katarinasta. Katariina-nimi tulee kreikan sanasta katharos, puhdas, siveä. Nimi on johdettu naispyhimyksen Katariina Aleksandrialaisen nimestä. Legendan mukaan hän oli kuninkaallista sukua ja käännyttyään kristinuskoon levitti uutta uskoa kotikaupunkinsa oppineiden keskuudessa. Enemmän hänen legendastaan voi lukea kirjasta Lempiäinen, Pertti: Nimipäiväsanat. Suomen almanakassa Kaisa on ollut vuodesta 1952 rinnakkasinimenä Katarina Aleksandrialaisen päivän kohdalla 25.11. Rinnakkaismuoto on Kaisu.
Millainen tausta on nimellä Jemina? Mistä se on peräisin? Onko se muunnos jostakin? 2020 22.10.2005 Riihonen, Eeva Mikä lapselle nimeksi Helsinki : Tammi, 1992 kertoo Jemina nimestä näin: Heprean Jemima tarkoittaa kyyhkystä, rauhan veratuskuvaa tai valoisaa kuin päivä, Jemina on myös kirjapainotermi. Lempiäinen, Pentti Suuri etunimikirja Porvoo : WSOY, 1999 kertoo puolestaan seuraavaa: Jemina, Jemiina, muuntumia -> Jemimasta. Englannissa nimi yleistyi 1600-luvulla, kun kuningas Kaarle II:n 1650 syntynyt tytär sai nimen Charlotte Jemina Henrietta. Seuraava nimen nousukausi osui 1800-luvulle, kun Walter Scottin romaanin Tätini Margaretin peili (1828) yksi päähenkilöistä oli nimeltään Jemina. Suomessa nimi yleistyi 1990-luvulla ja otettiin almanakkaan. Päiväksi tuli 2.2.
Mitä tarkoittaa nimi Seth? 2496 22.10.2005 Seth (tai Set) on Vanhassa testamentissa Aatamin ja Eevan neljäs poika. Nimen heprealainen muoto Schet tulee verbistä schat: asettaa, suoda, korvata. Seth-nimi esiintyy myös egyptiläisessä mytologiassa, jossa Seth on kuolleiden valtakunnan jumalan Osiriksen veli ja vihollinen. Ylä-Egyptissä Seth oli myrskyn jumala ja kaiken pahan ruumiillistuma. Seth-nimi on ollut Suomen almanakassa vuosina 1705-1889, Set 1890-1928. Nimi on esiintynyt myös muodossa Seet. Kristikunnan kalentereissa nimi viittaa raamatulliseen esikuvaan. (Lähteet: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja WSOY 2001, Cotterel, Arthur: Maailman myytit ja tarut WSOY 1996)
Haluaisi tietoa Pinja nimestä.Kaikkea mahdollista.Esim. mistä nimi on peräisin. 7581 21.10.2005 Pinja on Etelä-Euroopassa kasvava männyn sukuinen puu. Sitä pidetään kuolemattomuuden ja pitkäikäisyyden vertauskuvana. Pinja on siis myönteisiä mielleyhtymiä herättävä naisen nimi. Kanarian saarella on pyhitetty paikka, jolla käydään rukoilemassa pinjapuussa ilmestynyttä Mariaa (Pinja madonna). Suomen almanakkaan se otettiin vuonna 1995, Pinjan nimipäivä on 6.10. Vuonna 2003 se oli annettujen ensimmäisten etunimien tilastossa 21. sijalla. Lähteet: Lempiäinen, Petri: Suuri etunimikirja. WSOY 1999; Vilkuna, Kustaa: Etunimet. 4. uudistettu p., toim. Pirjo Mikkonen. Otava 2005.
Mistä saan tietoa etunimien merkityksestä ja alkuperästä? Nimien Mandi ja Sofia alkuperä kiinnostaa. 1870 18.10.2005 Nimet Manda ja Mandi ovat Amandan lyhennelmiä. Mandi pohjautuu englantilaiseen puhuttelumuotoon Mandy. Amanda on alkuperäinen miehen nimi Amandus. Jo vuonna 1544 Mikael Agricolan Rukouskirjan kalenterissa oli 26. lokakuuta omistettu Amandukselle, Strassburgin piispalle 300-luvulta. Latinan Amandus ja Amanda merkitsevät rakastettavaa ja ystävällistä. Sofia on kreikkaa ja merkitsee viisautta. Se perustuu kolmen varhaiskristillisen marttyyrin nimeen. Pyhimyslegendat sijoittavat heidät 100-200-luvulle. Suomen almanakassa Sofia on ollut 1705-1928 ja uudelleen vuodesta 1950 15.5. Tiedot ovat peräisin kirjoista: -Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja -Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat -Vilkuna, Kustaa: Etunimet
Poikamme saa 29.10 nimen Aatu Onni Artturi. Haluaisin tietää näiden nimien historiasta ja tausta. Esim. onko ne johdettu (siis Aatu ja Artturi) jostain… 3260 17.10.2005 Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirja luotaa poikasi tulevaa nimeä seuraavasti: Aatu on muunnos Aadolfista. Nimi on lyhentymä muinaissaksalaisesta nimestä Adalwolf (jalo susi). Suomen almanakassa nimi esiintyi vuonna 1706 (10.12.) ja vuonna 1726 (27.9.) muodossa Adolph ( Adophus). Vuodesta 1750 nimipäiväksi vakiintui 23.6. kruununprinssi ja myöhemmin kuningas Adolf Fredrikin kunniaksi. Suomenkielisessa almanakassa kirjoitusasu on vuodesta 1902 lähtien Aadolf. Nimen kansanomaisista muodoista almanakkaan on päässyt Aatto ja Aatu (almanakassa vuodesta 1929 23.6.). Artturi ( Arttu, Arttur, Artur) on mahdollisesti peräisin kelttiläisestä sanasta artos, karhu, tai muinaisen roomalaisen ylimyssyvyn nimestä Artorius. Nimi on esiintynyt...
Mitä Ronjan nimi tarkoittaa? 7591 17.10.2005 Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirja selvittää Ronja -nimeä seuraavasti: nimen taustalla on Astrid Lindgrenin lastenkirjan Ronja Ryövärintyttären päähenkilö. Kirjan suosion myötä nimi on yleistynyt sekä Suomessa että Ruotsissa. Ruotsissa Ronja sai oman nimipäivän 1990-luvun alkupuolella (8.4.) ja Suomessa nimi pääsi almanakkaamme vuonna 2000 (4.2.). Astrid Lindgren on kertonut muodostelleensa Ronjan saamelaisesta järvennimestä Juronjaure (=harju järven rannalla) jättämällä pois alun ja lopun. Venäjällä Ronja on ollut miehen nimi, kutsumamuoto nimestä Myron (=tuoksuvoide, pyhällä voiteella voitelija), mikä selittänee sen, että Suomessa on ortodoksien parissa käytetty Ronjaa Miron kutsumanimenä. Suomessa Ronjan tiedetään päässeen muutaman...
Voisitko kertoa mistä ovat peräisin ja mitä tarkoittaa nimet Aurora, Aliisa ja Liisa? 1434 14.10.2005 Aurora: aamurusko (kreik.), muinaisilla roomalaisilla kreikkalaisen aamuruskon jumalatar Eoksen vastine. Nimi esiintyi Suomen almanakassa 1794-1907, uudelleen almanakkaan 1995. Aliisa: suomalainen muuntuma Alicesta. Nimi Suomen almanakassa 1882-88, 1890-1920 muodossa Alisa ja uudelleen 1950- muoto Aliisa. Liisa: lyhentymä Elisabetista. Almanakassa vuodesta 1929. Nämä tiedot löytyvät mm. seuraavista teoksista: Kustaa Vilkuna, Etunimet (2005) ja Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja (1999). Lisää lähteitä löytyy hakemalla Ratamo-verkkokirjastosta asiasanalla etunimet. http://kunta.hyrinet.fi/ratamo-kirjastot/
Mitä nimi Daniel tarkoittaa? 1683 11.10.2005 Daniel-nimi tulee heprean kielestä ja sen merkitys on "Jumala on minun tuomarini" tai "Jumala on minut tuominnut". (Lähde: Kustaa Vilkuna, Etunimet, Otava 2005)
Haluaisin tietää, mitä tarkoittaa ja mistä tulee nimi Ville. Myöskin Petteri ja Aulis nimistä olisi kiva saada tietoa. Kiitos! 7961 10.10.2005 Ville on kansanomainen puhuttelumuoto Vilhelmistä ja Villehartista ja näiden suomalaisista toisinnoista Vilho ja Viljami. Vilhelm on muinaissaksalainen nimi, jonka merkitys on ”lujatahtoinen kypäräniekka”. Villehart tarkoittaa ”innokas taistelija”. Petteri on muunnos Petruksesta eli Pietarista. Petrus on latinaistettu muoto kreikan kalliota merkitsevästä sanasta Petros. Aulis –sanan merkitys on ”antelias, runsaskätinen”, ”auttava, avulias, palvelevainen” ja vielä erikoisesti ”hyväsydäminen ja aulis köyhille”. Nimistä löytyy enemmän tietoa nimikirjoista, esim. Pentti Lempiäinen : Suuri etunimikirja, Kustaa Vilkuna : Etunimet, Uusi suomalainen nimikirja.
Mikä on nimen Julia alkuperä? Onko Julia nimellä jokin merkitys 7968 7.10.2005 Eeva Riihosen kirjassa Mikä lapselle nimeksi? sanotaan nimestä Julia seuraavasti: "Latinan Juliuksen sisarnimi (nuorekas). Ortodoksisessa kalenterissa Julia tulkitaan komeaksi. Nimen teki erityisen tunnetuksia Shakespeare näytelmässään Romeo ja Julia, jossa hän kertoo nuorten romanttisesta rakaudesta." Lahden kirjastossa on myös muita nimikirjoja, mm. Pentti Lempiäisen Suuri etunimikirja sekä Kustaa Vilkunan Etunimet. Näistä on mahdollista löytää enemmän tietoa nimestä, joten suosittelemme tulemista paikan päälle kirjastoon.
Haluaisin tietoa Jori nimestä. mistä se on peräisin/tarkoittaa? 826 4.10.2005 Jori on Suomessa käytetty muoto Georgista eli Yrjöstä. Lisää tietoa löytyy kirjoista Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja ja Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Kirjoja voi kysellä kirjastoista.
Mitä merkitsee nimi Robin? 2693 3.10.2005 Robin on Robertin muunnos. Robert, alkuaan muinaissaksassa (Hrodebert)kunniakas, loistava, maankuulu. Robertista on muunnoksia suomalaisena mm. Ruupert, Roope, englannissa Robby, Robin, Bob, Bobby, Robinson, italialaisena Roberto Kristillisenä nimi ollut käytössä 600-luvulla, pyhä Rupert kuoli Salzburgisa v. 718, Englannin Robert oli pyhimys, apotti, joka kuoli 1159. Nimi on vaeltanut normannien mukana Englantiin, jossa siitä tuli ruhtinaiden ja kuninkaiden nimi. Nämä tiedot löytyvät kirjasta Uusi suomalainen nimikirja (1988) ja Riihonen: Mikä lapselle nimeksi (1992)sekä Lempiäinen: Suuri etunimikirja (2004)
Milloin juhlitaan Minkan nimipäivää? Mistä Minka -nimi on peräisin? 2677 26.9.2005 Kirjan Lempiäinen : Suuri etunimikirja mukaan Minka olisi puolalainen muunnos ja lyhentymä nimestä Vilhelmina, jonka nimipäivä on 26.5. Lisää nimistä voit lukea mm. kirjoista Riihonen:Mikä lapselle nimeksi tai Vilkuna:Etunimet. Tutustumisen arvoinen sivu on myös Väestörekisterin Nimipalvelu https://192.49.222.187/nimipalvelu/defaul.asp jossa voit tarkistaa etu- ja sukunimien lukumäärätietoja.
Haluaisin saada tietoa mahdollisimman paljon nimen Oula merkityksestä, kun en ole sitä oikein mistään löytänyt. suuret kiitokset etukäteen! 5654 22.9.2005 Oula on saamenkielinen muunnos Olavista, pidentymä on muoto Oulas. Olav, Olavi sekä latinalainen Olavus ovat muunnoksia muinaisskandinaavisesta nimestä Anleifr, Olafr, Oleifr (anu, ano, esi-isä + laib, jälkeenjäänyt, siis = esi-isiensä vesa, jälkeläinen). Olavi eri muodoissaan on ollut Pohjoismaissa keskiajalta lähtien tavallinen nimi Norjan marttyyrikuninkaan ja suojeluspyhimyksen Olavi Pyhän (k. 1030) ansiosta. Pyhän Olavin muistopäivä on ollut keskiajalta lähtien hänen kuolinpäivänsä 29.7. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1705 lähtien eri asuissa: Olaus, Olavus, Olavos, Olof, Olawi ja 1908 lähtien Olavi. Ruotsinkielisessä almanakassamme ovat nykyisin muodot Ola, Olav, Ole, Olle, Olof. Saamenkielisen almanakan mainitsemat...
Olisin kiinnostunut Miia- nimen etymologiasta. Mitä osaat kertoa siitä minulle? Kiitokset jo etukäteen. 866 21.9.2005 Kirjan Lempiäinen: Suuri etunimikirja mukaan Miia olisi Mirjamin, Mirjan, Marian ja paikoin Vilhelmiinan kutsumamuoto. Lisää nimistä voit lukea mm. kirjoista Riihonen: Mikä lapselle nimeksi tai Vilkuna: Etunimet.