Monissa suomalaisissa toisen maailmansodan aikaisissa mitalien myöntökirjoissa on marsalkka Mannerheimin allekirjoitus eli sana "Mannerheim". Ovatko kaikki…

Kysytty
1.8.2013

Monissa suomalaisissa toisen maailmansodan aikaisissa mitalien myöntökirjoissa on marsalkka Mannerheimin allekirjoitus eli sana "Mannerheim". Ovatko kaikki nämä allekirjoitukset Mannerheimin itsensä allekirjoittamia?

Vastaus

Vastattu
7.8.2013
Päivitetty
12.12.2018

Esimerkiksi Vapaudenristien ja -mitalien myöntökirjat tilattiin sota-aikana Ab F. Tilgmann Oy:lta Helsingissä. Mannerheimin allekirjoitus oli painettu omistuskirjoihin valmiiksi. Palkitun nimi ja päiväys lisättiin käsin. Talvi- ja jatkosodassa myönnettiin yhteensä 572 981 Vapaudenristiä- ja mitalia, joten myöntökirjojen allekirjoittaminen käsin olisi ollut hyvin työlästä.

Sotamuseolta kerrottiin että heidän kokoelmissaan olevien Mannerheim-ristien, Vapaudenristien ja esimerkiksi Talvisodan muistomitalien myöntökirjojen allekirjoitukset ovat kaikki painettuja.

Mannerheim hyväksyi allekirjoituksellaan päiväkäskyt joissa palkitut listattiin.

Palkitsemisesta ja mitaleista kerrotaan enemmän teoksessa Vapaudenristin ritarikunta : isänmaan puolesta (Porvoo 1997).

23 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Mielenkiintoista. Olisiko Mannerheimin, painetulla nimikirjoituksella, myöntämisasiakirjalla, armeijan 40 cm:n, raameissa olevan suojeluskunta valokuvalla 1943 mahdollista rahallista arvoa?

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.