Etsin noidista, ehkä kolmesta noidasta, kertovaa lasten kuvakirjaa, jota luin ahkerasti 90-luvulla kirjastossa. Kansikuvitus saattoi olla musta tai tumma…

Kysytty

Etsin noidista, ehkä kolmesta noidasta, kertovaa lasten kuvakirjaa, jota luin ahkerasti 90-luvulla kirjastossa. Kansikuvitus saattoi olla musta tai tumma. Kirjan väritys kirjavaa muttei räiskyvää. Tarinassa kerrottiin noitien elämästä, kodeista ja tavoista. Muistan yksityiskohtana kuvan siitä miten noita osaa pitkällä kielellään puhdistaa silmänsä. Mikä voisi olla etsimäni kirja?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kuvaukseesi parhaiten sopiva kirja on Maikki Harjanteen kirjoittama Noitien kirja, joka ilmestyi vuonna 1991 Otavan kustantamana. Kirjan kansi on musta ja siinä on kolme värikästä noitahahmoa. Kirjaa selaamalla käy ilmi, että se kertoo aluksi mm. kolmen noidan arkielämästä, kodista ja kauneusjutuista. Lisäksi kerrotaan esimerkiksi kaupunkinoidista ja noidanluutametsästä. Kielellä noita puhdistaa roskia silmistä, ei kuitenkaan omistaan, mutta tästä on kuva. Muitakin hoitokonsteja esitellään kirjassa.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.