Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Luin joskus romaanin, jossa lapsena jonkin pariskunnan kidnappaamaksi joutunut henkilö matkustaa sukukokoukseen. Muistaakseni kidnappaus tapahtui tavaratalosta… 231 Valitettavasti en onnistunut löytämään kysymääsi kirjaa. Kysyin myös kollegoilta, mutta kukaan ei kuvailun perusteella keksinyt, mistä kirjasta on kyse. Kirjavaliot-kirjasarjassa julkaistiin lyhennettyjä romaaneja eli jos olet lukenut kirjan Kirjavalioista, sen pitäisi löytyä myös pidempänä eli oikeana painoksena. Toivottavasti joku tämän palstan seuraajista tunnistaisi, mistä kirjasta on kyse.
Löytyykö jostain nuotteja Veikko Juntusen säveltämään kappaleeseen Kohtalon hetki? 344 Alkujaan Raimo Piipposen esittämä Kohtalon hetki on julkaistu nuottikokoelmassa Meidän musiikkimme 14 (1981). Mutta helpoiten sävelmä löytyy Oulun kaupunginkirjaston e-kokoelmasta Veikko Juntusen nuotit. Laulun on säveltänyt Veikko Juntunen ja sanoittanut Emil Jansson. Linkki luettelokorttiin, josta pääsee itse nuottiin (pdf). E-kokoelman nuotteja saa käyttää omaan yksityiseen tarkoitukseen.  
Haluaisin kysyä viimeisistä sortavalasta lähteneistä evakkojunista 1944 kesällä.olin 3 vanhana jossain näistä junista.tuokslahti oli asema mistä pääsimme… 801 Sortavalan kaupunki ja maalaiskunta kuuluivat siihen osaan palautettua aluetta, jolla koko väestö sai jäädä paikoilleen Neuvostoliiton kesäkuisen suurhyökkäyksen jälkeen. 23.7. tosin määrättiin, että alle 15-vuotiaitten lasten, yli 64-vuotiaitten vanhusten, sairaiden sekä odottavien äitien oli poistuttava Sortavalasta. Pakkoevakuointi määrättiin vasta 3.9.1944. Syyskuun 5. päivänä alkoi tavarain siirto ja lastaus juniin. 11. päivään mennessä oli tarpeeton siviiliväki poistunut. Välttämättömät liikkeiden ja varastojen palveluksessa olevat ja tavarain lastauksessa ja maalla viljankorjuuseen osallistuneet henkilöt jäivät. Viimeiset liikkeet ja posti sulkivat ovensa 20.9. Viimeinen siviiliväestöä kuljettanut juna lähti 22.9. kello 10....
Mitä Kelju K. Kojootti -hahmon nimessä oleva K. tarkoittaa tai alkuperäisen nimen Wile E. Coyote E.? 1006 Englanninkielisen nimen E. tulee Ethelbertistä. Nimisuomennoksen K:lle ei löytynyt selitystä. https://en.wikipedia.org/wiki/Wile_E._Coyote_and_the_Road_Runner
Pohdimme, että voisiko Suomessa teoriassa pyörittää liha- tai maitotilaa Helsingin kantakaupungissa? 88 Helsingissä on Haltialan kotieläintila, joka on peltoineen valtakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Sitä hoidetaan perinteisesti laiduntaen ja viljellen. Se ei kuitenkaan sijaitse kantakaupungissa. https://www.hel.fi/uutiset/fi/stara/haltialan-kotielaintila-palvelee-ko… Helsingin kaupunki on kaupunkilaisuudestaan huolimatta yksi suurimmista Uudenmaan suurtilallisista maanviljelijöistä. Kaupungilla on viljelyksessään yhteensä 420 hehtaaria peltoja kaupungin rajojen sisäpuolella. Muissa kunnissa olevat Helsingin omistamat peltoalueet on vuokrattu ulkopuolisille maatalousyrittäjille. Helsingin kaupunkialueella laajin yhtenäinen maisemapeltoalue on Haltialan ja Tuomarinkylän yhteensä noin 295 hehtaarin alue Pohjois-Helsingissä. Muita...
Onko suomen kielen johtimista tehty tyhjentävää luetteloa, josta löytyisi kaikki johtimet? 367 Verkosta löytyy vapaasti PDF:nä ladattavissa oleva Vesa Koiviston Suomen sananjohdon morfofonologiaa vuodelta 2006.Hyvän kuvan Suomen kielen johtimista saa myös Auli Hakulisen Isosta Suomen kieliopista, 2004. Iso suomen kielioppi verkossa,https://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php 
Olemme kadottaneet yhden lasten kirjan. Voinko verkossa hoitaa korvauksen? 309 Voit maksaa kadonneen kirjan korvausmaksun verkossa. Ota kuitenkin ensin yhteyttä omaan kirjastoosi.  https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Usein_kysyttya/Usein_kysyttya__verkkom…
Missä Edgar Alllan Poen kirjassa on novelli kalastajaveljeksistä, jotka hukkuvat vesipyörteeseen Lofooteilla? 213 Kyseessä on Edgar Allan Poen novelli A descent into Maelström, joka on suomennettu nimellä Laskeutuminen kurimukseen. Novellin on suomentanut Jaana Kapari ja se sisältyy Poen Koottuihin kertomuksiin (2006). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue5e09894-6034-4544-9c53-6… https://helle.finna.fi/Record/helle.1532825 https://www.gutenberg.org/files/2148/2148-h/2148-h.htm
Missä vaiheessa voin vielä perua kirjan ilman maksua? Jos kirja on jo saapunut kirjastoon noudettavaksi, voinko perua kirjan ilman maksua, jos teen sen ennen… 341 Voit perua varauksesi vielä viimeisenä noutopäivänä. Maksu tulee peruumattomasta tai noutamattomasta varauksesta silloin, kun kirja poistetaan varaushyllystä viimeistä noutopäivää seuraavana päivänä. Voit poistaa varauksen joko Helmet-verkkopalvelussa kirjautumalla omiin tietoihin, Taskukirjasto-sovelluksessa tai kirjaston asiakaspalvelussa. Lisää tietoa varauksista: https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Monikielinen_kirjasto…
Mikä mahtaa olla suomeksi J.K. Rowlingin keksimä Lethifold-niminen otus? 445 Hei, juurikin mainitsemastasi kirjasta löytyy Kalmolaskos (tunnetaan myös nimellä elävä käärinliina), joka on käännetty englanniksi Lethifold -olennoksi. Tieto löytyy ainakin vuoden 2001 painoksesta. Kirja on lainattavissa Helsingistä tai saatavilla kaukolainaksi useammasta kirjastosta, mikäli haluat lisätietoa muiden Wizarding World -maailman olennoista ja näiden käännösnimistä.
Sana, jossa 2 ö:tä ja kaikkiaan 5 kirjainta 1214 Äkkiseltään tuli mieleen pöllö ja vähän epävirallisemmat sanat kökkö ja töllö.
Onko kirjailija Toni Morrisonin novellia "Recitatif" koskaan suomennettu? Löytyykö mahdollista suomennosta mistään novellikokoelmasta? 162 Valitettavasti Toni Morrisonin novellia Recitatif (1983) ei ole suomennettu. https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelu/fennica-suomen-kansallisbib… https://www.kirjasampo.fi/ https://www.worldcat.org/account/?page=searchContacts
Digitukea saa mm kirjastosta. Saako tukea kun on ostanut uuden puhelimen, mutta ei osaa ottaa sitä käyttöön eikä osaa siirtää vanhasta puhelimesta tietoja,… 403 Helmet-kirjastoissa saa digitukea myös puhelimen käyttöönottoon iästä riippumatta. Voit etsiä, missä kirjastoissa annetaan digitukea osoitteessa https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut. Valitse pudotusvalikosta Digituki.  Muita Helsingin kaupungin järjestämiä digitukipalveluja voi etsiä täältä: https://digituki.hel.fi/fi/mist%C3%A4-l%C3%B6yd%C3%A4n-digitukea/
Opettelen soittamaan kitaralla biisiä Riders in the sky,suomeksi ainakin Kari Tapio laulaa Aaveratsas- tajat.Mikä on se musiikkilaji,onko se beat,balladi jne… 241 Aaveratsastajat eli Ghost Riders in the Sky on cowboy-tyylin kantria. Kappaleen rumpukomppi jäljittelee hevosen laukkaa. Tästä lähtökohdasta on kuitenkin tehty varsin erilaisia sovituksia. Kari Tapion levytys on rytmiikaltaan samankaltainen kuin The Highwaymen-yhtyeellä, jonka live-esitys vuodelta 1990 löytyy Youtubesta. Erään käyttäjän tekemä video esittelee erikseen kyseisen version rumpukomppia. Myös kitaramelodiavideoita löytyy, kun hakee kappaleen englanninkielisellä nimellä ja sanoilla guitar cover.  
Kuinka kauan kesti Helsinki Hämeenlinna rautatien rakentaminen? Espoo Salo rataa Elsa rataa eli nyttemmin tunnin rataa on suunniteltu ainakin parikymmentä… 553 Ensimmäinen ehdotus rautatiestä Suomeen tehtiin 20.3.1849. Suomen tie-ja vesikulkulaitosten insiinöörikunnan päällikkö Alfred Stjernvall ehdotti rautatielinjausta Helsingistä Hausjärven Turkhautaan. Rautatie ajateltiin toteutettavan hevosvetoisena.  Vuonna 1851 valmistunut ratasuunnitelma sisälsi kuitenkin höyryvetoisena toteutettavan radan välille Helsinki-Hämeenlinna. Vuonna 1856 maaliskuisen Suomen-vierailunsa aikana Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II käski laatia esityksen sisämaan liikenneyhteyksien parantamiseksi, liikenne ei silloin ollut vielä kovinkaan suunnitelmallista. Tarkastettu ratasuunnitelma Helsinki-Hämeenlinna esitettiin marraskuussa 1856 pidetyssä komitean kokouksessa, jossa se sai komitean...
Korsnäsin kunnan on sanottu olevan maailman ruotsinkielisin kunta. Ilmeisesti Luodon kunta on kuitenkin tätä nykyä Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta. … 1912 Luoto todellakin on vuoden 2020 väestötilastojen mukaan Manner-Suomen ruotsinkielisin kunta. Sen asukkaista 91,6 prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään. Jos Ahvenanmaakin otetaan mukaan, ovat Suomen ruotsinkielisimmät kunnat nämä: Suomen ruotsinkielisimmät kunnat 2020 Kunta Ruotsinkielisten osuus, % Sottunga 96,0 Lemland 92,1 Saltvik 91,9 Luoto 91,6 Finström 89,9 Hammarland 88,7 Pedersören kunta 88,5 Sund 88,3 Jomala 88,0 Eckerö 87,7...
Olen kuullut joskus leikkimielisen muistopuheen. Sen kohde oli ”Joku Toinen”. Nyt tämä oli kuollut. Syynä oli, että häntä pyydettiin jatkuvasti tekemään työ… 461 Olisiko tämä "Joku muu"-henkilölle sopiva muistopuhe? Joku Muu on poistunut keskuudestamme Järkyttyneenä otimme viime viikolla vastaan tiedon, että yrityksemme kunnioitettu ja arvostettu jäsen, Joku Muu on poistunut keskuudestamme. Jonkun Muun poismeno ei ole korvattavissa. Hän on ollut yrityksemme kantavia voimia jo vuosikymmeniä. Hän teki aina paljon enemmän yhtiön hyväksi kuin hänen osalleen kohtuudella olisi kuulunut. Aina kun tehtävä, joka piti hoitaa, projekti joka piti vetää, työryhmä, joka kaipasi sihteeriä tai joku kiireellinen, tärkeä työ, oli kaikkien huulilla heti sanat: "Eikö Joku Muu voisi mennä?" On yleisesti tiedossa, että Joku Muu oli yhtiön historian ahkerimpia jäseniä. Aina kun tarvittiin vapaaehtoisia, kaikki...
Saako opettaja lomaltapaluurahaa? 925 Hei! Opettajille maksetaan lomarahaa. Jos kyseessä on kuitenkin sivutoiminen tuntiopettaja, lomarahaa ei makseta. Se, käytetäänkö termiä lomaltapaluuraha vai lomaraha, vaihtelee työehtosopimuksittain. Opettajat noudattavat kunnallista opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES:iä. Opettajan lomarahan määräytymisestä löytyy lisätietoa täältä: https://www.oaj.fi/tyoelamaopas/lomat/kunnallinen-opetushenkiloston-virka--ja-tyoehtosopimus-ovtes/#milloin-lomarahani-maksetaan
Onko Sveitsissä työntekijöillä vuosilomaoikeus? 248 Hei! Sveitsissä on lain määräämä neljän viikon lomaoikeus. Lomaa voi työntekijällä olla käytännössä kuitenkin enemmänkin, sillä joissakin työehtosopimuksissa lomien määrä on sovittu korkeammaksi. Myös osa työnantajista antaa työntekijöilleen pidemmät lomat, kuin laki määrää. Tarkemmin Sveitsin lomaoikeudesta löytyy täältä: https://www.ch.ch/en/work/working-hours/vacation--public-holidays-and-absences-from-work/
Onko Suomessa ikinä tehty tupakkatuotteita? 1588 Suomessa on toiminut kymmeniä tupakkatehtaita, mutta tupakan tuotanto loppui Suomessa vuonna 2004. Suomen suurimpia tupakkatehtaita olivat Amer-Tupakka Tuusulassa, Rettig Oy Turussa ja Strengbergin tehdas Tuusulassa. Viimeisenä lopetti Amer-Tupakka vuonna 2004, kun monikansallinen Philip Morris -yhtymä osti Philip Morris -tuotteiden valmistus- ja myyntilisenssit vuonna 2003. Monikansallista yhtiötä ei kuitenkaan kiinnostanut tupakan tekeminen Suomessa. Yle Areenasta löytyy filmi, jossa esitellään tupakkatuotteiden valmistusta Strengbergin tehtaalla.   Lähteet: Yle: Suomessa toimi ennen kymmeniä tupakkatehtaita https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/20/suomessa-toimi-ennen-kymmenia-… Helsingin Sanomat: Tupakan tuotanto loppuu...