Uusimmat vastaukset

Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Answer
Olen jo kauan miettinyt miksi tietyistä historian henkilöistä käytetään ilmaisua 100 vuotta syntymästä ja toisista puolestaan 100 vuotta kuolemasta - eli miten… 946 Muistopäiviä, juhlavuosia ja muita merkkihenkilöiden muistamisia voidaan haluttaessa viettää aina tasavuosien täyttyessä joko henkilön syntymästä tai kuolemasta laskien. Esimerkiksi Jean Sibeliuksen kohdalla on juhlistettu kumpiakin: vuonna 1965 syntymän 100-vuotispäivää mm. nimikkoviulukilpailun perustamisella ja vuonna 2007 kuoleman 50-vuotispäivää erilaisin konsertein. Vuosi 2015 on jälleen juhlavuosi, sillä silloin tulee kuluneeksi 150 vuotta säveltäjän syntymästä. Usein muistamisissa ovat kyseessä viidelläkymmenellä tai sadalla jaolliset vuosimäärät, joten merkkipäiviä päästään viettämään melko harvoin. Vuosi 2014 on Tove Janssonin syntymän satavuotisjuhlavuosi. Jansson kuoli vuonna 2001, joten hänen kuolemansa 100-vuotispäivää...
Kysyisin Paul Bourget´n Toinen rakkaus-kirjan alkuperäistä nimeä? Mitä muita hänen kirjojaan on käännetty suomeksi. 965 Kollegani selvityksen mukaan Paul Bourgetin Toinen rakkaus ei ole romaani vaan lähinnä novelli tai pienoisromaani. Hakuteoksissa ja tietokannoissa ei ilmeisesti tämän takia mainita sen alkuperäistä nimeä. Kertomus on ilmestynyt Bourgetin teoksessa "L'irréparable: Deuxième amour; Profils perdus" sen kahdesta kertomuksesta ensimmäisenä. Toisen rakkauden alkuperäinen nimi siis lienee Deuxième amour. Kertomus löytyy sivuilta 141-237 sähkökirjasta alla olevan linkin kautta: https://archive.org/details/lirrparabledeux01bourgoog Paul Bourgetilta suomennettuja teoksia ovat myös nämä: - Avioero - Kuoleman tarkoitus - Luvattu maa - Opetuslapsi
Olen tekemässä lehtijuttua deadlinea vasten enkä pääse Tuntemattomaan sotilaaseen käsiksi ajoissa. Oliko se Lahtinen, joka kirjan alussa väitti Hietaselle,… 651 Oli Lahtinen.
Sain tietää, että harrastajapiirimme kunniapuheenjohtaja täyttää 90 vuotta vappuna. Nyt pitäisi nopeasti löytää sopiva onnitteluruno virkeälle papalle. 936 Tässä muutamia onnittelurunokirjoja: Hyvien päivien kirja / toimittanut Salme Saure (Otava, 1993) Juhla on runojen aikaa / toimittanut Liisa Majapuro (Karisto, 1980) Päivän säkeitä : syntymäpäiväkirja / runot valinnut Riitta Immonen (Kirjayhtymä, 1985) Kannattaa ehkä myös selailla joitakin runoantologioita, jos niistä löytyisi sopiva runo. Henkilöä tuntematta minun on kuitenkaan vaikea suositella mitään yksittäistä runoa.
Olen miettinyt entisaikojen kirjailijoita, joista monet ovat olleet suunnattoman tuotteliaita, esim. Sakari Topelius. Hänhän oli paitsi kirjailija, myös… 1342 Käsin kirjoittaminenkin voi olla melko nopeaa. Muistan jopa kuulleeni jonkun kirjailijan sanoneen, että tietokoneella kirjoittaminen on jopa liian nopeaa suhteessa siihen, että kirjoitettavaa tekstiä pitäisi ajatellakin. Toisaalta Topelius eli melko vanhaksi ja kirjoitti joka päivä, joten ehtii siinä tekstiä syntyä vähän hitaammillakin välineillä. Osoitteessa http://www.sls.fi/topelius/index.php?docid=82 todetaan, että Topeliuksen julkaistut teokset ovat noin 15 700 painettua sivua. Jos Topeliuksen aktiiviseksi kirjoitusajaksi laskisi vaikka varovasti arvioiden 50 vuotta, olisi tekstiä syntynyt keskimäärin 314 sivua vuodessa eli vajaa sivu päivässä. Ei kuulosta aivan järkyttävältä tahdilta käsin sulkakynällä kirjoitettunakaan. En löytänyt...
Missä sijaitsee Helsingin yliopiston kanslerin ja Turun piispan Mikko Juvan hauta (1918-2004)? 1343 Arkkipiispa Mikko Juva on haudattu Espoon kirkon hautausmaalle, joka sijaitsee Espoon tuomiokirkon vieressä.
Teen äidinkielessä kirja vertailua, ja tarvitsisin parin Sophie Jordanin Liekki kirjalle. Olisi hyvä jos kirja sisältäisi lohikäärmeitä tai jonkin ihmisen joka… 1014 Vastaavanlaisia kirjoja löydät Vaski-verkkokirjastosta asiasanalla muodonvaihdos. Tässä myös linkki valmiiseen hakuun, joka on rajattu koskemaan nuortenkirjoja http://goo.gl/dN12eK. Saattaisiko olla hauska esim. valita käännöskirjan pariksi kotimainen kirja? Siinä tapauksessa voisit lukea vaikka Anu Holopaisen romaanin Sinisilmä (Karisto, 2001) tai Sari Peltoniemen Kummat (Tammi, 2003).
Mikä on osoite Mihin voi Lähettä Jenni vartiaiselle Postia ?Ja mitä sivuja on miltä voi katsoa elokuvia ilmaiseksi 1688 Hei, Jenni Vartiaselle ei löydy mitään virallista posti-osoitetta. Tietoja hänestä löytyy esim. hänen Facebook-sivusta. Sieltä löytyy myös yhteystiedot hänen tiedottajalle. https://www.facebook.com/jennivartiainenofficial Voit katsoa elokuvia esim. sivuista: Yle: http://areena.yle.fi/tv/sarjat-ja-elokuvat/elokuvat Nelonen: http://www.ruutu.fi/leffat Esim.Netflix tarjoaa ilmainen tutustumiskuukaden, mutta sitten katsominen muuttuu maksulliseksi. Kannattaa huolellisesti tutusta käyttöehtoihin ja miten palvelua pystyy lopettamaan ilmaisen kuukauden jälkeen jos et aio tulevaisuudessa ostaa sitä. https://www.netflix.com/?locale=fi-FI Netistä löytyy myös ilmaisia elokuvia eri sivustoista. Nämä ovat usein lain vastaisia sivustoja eikä niitä saisi...
Miten Teosto-asiakkuus on sovitettavissa digimyyntiin yhteisöpalveluissa (Bandcamp yms.) vai onko se edes mahdollista? Uudistettu käyttölupa sallii pienen… 1896 Kun kysymys koskee Teoston tulkintaa siitä, missä määrin yhdistyksen asiakkuus (ei siis jäsenyys) rajoittaa oikeudenhaltijan oikeutta päättää oman musiikkinsa verkkojakelusta, ei ulkopuolisten arvuuttelijoiden näkemyksillä ole merkitystä. Siksi suosittelen varmistamaan asian suoraan Teostolta. Suomessa Teostolla on poikkeuksellisen voimakas asema säveltäjien, sanoittajien ja nuotinkustantajien oikeuksia monopoliasemassa säätelevänä järjestönä, jolla on valtiovallan suoma mandaatti edustaa tietyissä lupa-asioissa myös sellaisia oikeudenhaltijoita, jotka eivät itse ole Teoston jäseniä tai asiakkaita. Pitäisin aika todennäköisenä, että Teosto ainakin pyrkii olemaan mukana myös kaikessa Bandcamp-myynnissä ja ainakin omien asiakkaidensa osalta...
Löytyisikö tietoa diplomi-insinööri Matti Jalavan diplomityöstä mistä aiheesta hän on tehnyt diplomityön ja milloin sekä missä? 948 Teos ”Tekniikan akateemiset ja arkkitehdit 2011” (Tekniikan akateemisten liitto TEK, 2012) tietää kertoa, että Jalava on opiskellut Teknillisessä korkeakoulussa ja valmistunut 2001. Soitin sinne ja sieltä kerrottiin, että diplomityön nimi on ”Online analytical processing and strategic decision making”. Otsikko kertonee aiheesta.
Teen käännöstä suomenkielestä ruotsiin. Alkutekstissä käsitellään 30-luvun poliittista elämää Suomessa, mm. AKS:n toimintaa ja mukana on sitaatteja AKS… 1260 Sibeliuksen sävellykseen löytyy ainakin yksi ruotsinnos (J. O. Wegelius, joka on ilmeisesti itse ollut jääkärikapteeni), joka on julkaistu laulukirjassa Carminum liber Aboensium (Åbo Akademis Studentkår, 1934). Julkaisu on tässä edessäni ja sen tekstin saa ottamalla yhteyttä minuun. Sama teksti on julkaistu Ylioppilaskunnan Laulajien Sibelius-kokoelmassa Säestykselliset mieskuorolaulut (2003), joka löytynee monista kirjastoista helposti. Tässä julkaisussa tekstin tekijän nimi on muodossa "Jarl Olof Vegelius". Breitkopf & Härtelin joskus 1910-luvulla julkaisemassa Sibeliuksen laulun nuotinnoksessa on myös ruotsin- ja saksankieliset sanat, mutta Viola-tietokannassa olevista luettelointitiedoista ei selviä, kenen käännöksistä on kyse....
Onko Valde Näsin ja Einar Liakan Lauttamies-kirjaa lainattavissa teillä tai muissa kirjastoissa? Onko sitä missään myytävänä? Julkaistu v. 1957. 930 HelMet-kirjastojen kokoelmista Valde Näsin ja Einar Liakan teosta "Lauttamies : vanhaa tietoa Tornionjoelta ja sen latvavesiltä" (1957) ei löydy. Pääkaupunkiseudulla teos on lainattavissa Työväenliikeen kirjastosta. Työväenliikkeen kirjaston yhteystiedot löytyvät alla olevasta linkistä. Mikäli haluatte ostaa teoksen, teidän kannattaa etsiä sitä antikvariaateista. Nettiantikvariaattien sivustoja ja yhteystietoja löytyy helposti googlettamalla. http://www.helmet.fi/fi-FI https://finna.fi http://www.tyovaenperinne.fi/
Onko Täufel-nimi saksalainen 554 Ainakaan kirjastomme saksalaisia sukunimiä käsittelevistä nimikirjoista nimeä "Täufel" ei löydy. Lähinnä tuota kirjoitusasua ovat nimet "Teufel" ja "Taufel".
Mitä tarkoittaa Atkins sukunimi? 1091 Internetissä on useita englanninkielisiä sukunimiin ja sukuihin keskittyviä sivustoja. Yleisin alkuperä niissä Atkins-sukunimelle on hepreankielinen miehen nimi Adam, joka merkitsee 'punaista maata'. Atkins on muodostunut Adam-nimen lyhennetystä muodosta 'ad', johon on lisätty deminutiivi 'kin' (pienennysmuto tai hellittelymuoto). S-pääte tulee patronyymista (isän nimestä johdettu nimi) 'son of Atkin'. http://www.surnamedb.com/Surname/atkins Toinen alkuperän selitys sukunimelle Atkins on miehen nimi Arthur. Se muodostuu Arthur-nimen lyhennetystä muodosta 'at', johon lisätään deminutiivi 'kins', joka merkitsee lasta. 'Kins' on samaa alkuperää kuin englannin 'child' tai saksan 'Kind'. Atkins tarkoittaa siis Arthurin poika 'son of Arthur'....
Etsin runoa jossa sanotaan jotenkin näin : ....ei tahtominen riitä vaan syty palamaan... 1142 Runo löytyy netistä ja sen tekijäksi ilmoitetaan "tuntematon unkarilainen runoilija". Selasin kaikki unkarilaisia runoja sisältävät kokoelmamme läpi, mutta tätä runoa en löytänyt tarkistaakseni sen sanatarkkuuden; netissä olevat sitaatit kun joskus muuttavat muotoaan. Myöskään Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta ei tunne tätä runoa. Tietäisiköhän joku lukijoistamme tarkemmin? Saatte kuitenkin netistä löytyneen runon kokonaisena sähköpostiinne.
Teen englanti-suomi -tekstikäännöstä ja törmäsin sanaan "ermeta". Se on uskoakseni jonkinlainen kukka vaan en tiedä ollenkaan millainen. Minun pitäisi keksiä… 809 Valitettavasti en löytänyt käytössämme olevista sanakirjoista kysymääsi sanaa. Internetistä löytyi tieto siitä, että Ermeta on myös sukunimi ja italialainen erisnimi. En kuitenkaan löytänyt esimerkiksi sukunimestä tarkempia tietoja. Yksittäisen sanan kääntäminen, irrotettuna asiayhteydestä on hankalaa. Onko kyseessä tieteellinen vai kaunokirjallinen teksti? http://it.wiktionary.org/wiki/Ermeta Ermetaa lähellä olevia italian sanoja ovat esimerkiksi eremita (erakko) ja Ermete (Hermes).
Mihin murrealueeseen/alueisiin "Ruotti" ja "ruottalainen" (Ruotsista ja ruotsalaisista puhuttaessa) kuuluvat? 2481 Lauri Kettusen teoksen Suomen murteet 3. Murrekartasto (3.supistettu painos 1969) ja sen selitysosan mukaan ts -äänteen muuttuminen tt:ksi sanan keskellä tapahtuu peräpohjalaisissa ja länsimurteissa. Kartaston kartan nro 8 mukaan länsimurteiden tt-äänne näyttäisi ulottuvan Kokkolan ja Vaasan seudulta Kuortaneen kautta Ruovedelle, Mänttään, Padasjoelle, Heinolaan ja siitä Valkealan kautta Vehkalahdelle ja Haminaan. Peräpohjalaismurteiden tt-alue näyttäsi saman kartan mukaan alkavan Raahen seudulta ja jatkuvan pohjoiseen Utajärven kautta Kuivaniemelle ja siitä itärajalle saakka kattaen lähes koko Pohjois-Suomen mukaanlukien Enontekiön, Kittilän ja Sodankylän. Ainoastaan Inari ja Utsjoki eivät kuuluisi alueeseen. Kettusen esimerkkisanana on...
Onko teillä viime vuoden lainaustilastoja? Kuulin, että Pohjois-Karjalassa olisi maan ahkerimmat lainaajat. 1069 Kirjastotilastot viime vuodelta löytyvät täältä: http://tilastot.kirjastot.fi/ Perustilastoista voit hakea joko kunnan mukaan tai maakuntakirjastoalueen (Pohjois-Karjala) mukaan. Siellä on kaikki kirjastotilastot, myös kokonaislainaus / asukasluku. Sehän on Pohjois-Karjalassa 19,87, kun koko maan keskiarvo on 17,19. Tilastohausta voit katsoa koko maan tilannetta ja eritellä tuloksia myös kunnittain. Pohjois-Karjalan kunnista Nurmeksessa oli 25,36 lainaa / asukas, joka on kolmanneksi parhaiten Suomen kirjastoista, Joensuun seutukirjastossakin oli 21,06 lainaa vuonna 2013.
Mikä mahtaa olla sellainen Muumi-aiheinen tietokirja, jossa ainakin esitellään kaikki muumisarjan hahmot? Muistan lainanneeni sellainen kirjan alle vuosi… 1392 Kaikki alkuperäiset muumihahmot esitellään Sirke Happosen kirjassa Muumiopas (SKS, 2012).
Onko lasten/nuorten tv-kykykilpailuista (Masterchef junior, The Voice Kids, Kidsing yms...) ja niiden vaikutusta lasten/nuorten kasvuun ja kehitykseen… 1695 Lasten ja nuorten tv-kykykilpailuista ja niiden vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen löytyy toistaiseksi niukalti teoksia tai muuta aineistoa Vaski-kirjastoista. Löysin kuitenkin muutaman teoksen sekä muita tiedonlähteitä, joissa aihetta käsitellään. Kilpailuihin osallistuvien lasten ja nuorten vanhempien vastuusta ja lähinnä Idols:sta löytyy tietoa “Kasvattajan brändikirjasta” (Finn Lectura 2006), jossa luku “Kun tunteista tuli brändi -- Idols-kilpailu ja populaarimusiikin affektimaailma” (s.174- 187) käsittelee tätä aihetta. Toinen teos, joka käsittelee aihettanne on Mari Pajalan ja Sari Elfvingin kirjoittama “Tele-visioita: mediakulttuurin muuttuvat muodot” (Gaudeamus 2011). Tässä kirjasta löytyy yksi useamman kymmenen sivun kirjoitus,...